Kesällä 2024 Aarni Korkiatupa teki poikkeuksellisen päätöksen: hän piti koripallosta kokonaisen välivuoden.
– Alun perin se alkoi vain loukkaantumisena, mutta kun aikaa kului ja tilanne otti koville, huomasin kärsiväni myös motivaation puutteesta. Halusin pitää tauon ja kokeilla toisenlaista elämää ottaakseni selvää, kannattaako tätä enää jatkaa, hän kertoo nyt.
Tauon aikana kaikki kuitenkin muuttui. Ikävä kentille alkoi kasvaa, ja Korkiatuvalle kävi ilmeiseksi, että ei peliura vielä tässä ollut.
– Olen kuitenkin koripalloa pelannut koko tähänastisen elämäni, niin ei se into niin helposti lopullisesti kuole. Päätin, että kun kerran nuori olen, annan tälle vielä uuden mahdollisuuden.
Siispä viime syksynä Korkiatupa palasi takaisin vanhaan seuraansa Kouvoihin. Hän pelasi lyhyen Korisliiga-uransa toistaiseksi parhaan kauden.
Tauon aikana Korkiatuvalla oli aikaa herätellä henkiin toista rakasta harrastusta: kitaran soittoa. Blues- ja rock-musiikkiin kallellaan oleva musiikkimaku ja oman isän näyttämä esimerkki ovat vieneet instrumentin pariin, ja kämpän nurkassa seisoo tälläkin hetkellä sekä Stratocaster että Telecaster. Lahjoja siis löytyy moneen.
Mutta minkälaisiksi osoittautuivat tauon vaikutukset kentällä?
– Ilmiselvä huono puoli siinä totta kai oli se, että pelikosketus oli tauon aikana kärsinyt, Korkiatupa toteaa.
– Mutta paljon enemmän näen siinä positiivisia vaikutuksia. Sekä keho että mieli saivat levätä ja palautua ihan uudella tavalla.

Pelikosketuksen puuttuminen kieltämättä näkyi aluksi aikansa, mutta mitä pidemmälle kautta mentiin, sitä paremmin Korkiatuvan peli alkoi taas rullata. Sama tilanne päti ylipäätään koko Kouvojen joukkueen kohdalla. Runkosarja päättyi taulukon toiseksi viimeisellä sijalla, mutta sen jälkeen alemmassa jatkosarjassa voittoon päättyi kuusi peliä kymmenestä.
– Otimme askelia eteenpäin ja aloimme hitsautua hyvin yhteen, mutta valitettavasti se vain tapahtui aivan liian myöhäisessä vaiheessa kautta. Toisaalta se loi positiiviset odotukset nyt tähän alkavaan kauteen, ja aloimme pienellä porukalla valmistautua ja harjoitella jo keväällä heti pelien loputtua, Korkiatupa kertoo.
Vaikka kauden lopputulos ei ollut ruusuinen, kokemus sentään opetti. Korkiatupa toteaa, että kokoonpanon sisäistä kemiaa on parannettava entisestään kehittämällä pelaajien välistä kommunikaatiota.
Päämäärä on nyt selvä: keskittyä yhteen otteluun kerrallaan. Jokainen peli on tarkoitus lähteä voittamaan, ja vasta myöhemmin kauden varrella seura rakentaa kauaskantoisempia suunnitelmia. Tärkeintä on määrätietoinen kehitys, jotta kevään ratkaisevissa otteluissa kentällä nähdään paras mahdollinen Kouvot.
Resepti käy järkeen, sillä joukkue on poikkeuksellisen nuori. Vasta 24-vuotias Korkiatupa edustaakin tällä hetkellä porukan kokeneempaa kastia.
– Yritän toki mahdollisimman hyvin jakaa sitä tietämystä, jonka tähän mennessä olen kerännyt, ja auttaa muita parhaani mukaan. Kyllä meiltä hieman kokemusvuosia puuttuu, mutta siihen nähden olemme päässeet tällä kertaa vahvaan alkuun.
Kouvot 26-27 pähkinänkuoressa
- Otteluohjelma
- Kotiotteluiden lipunmyynti
- Seuran nettisivut
- Seuraa Kouvoja somessa: Facebook, Twitter, Instagram
- Palkintokaappi: SM-kultaa 1995, 1999, 2004, 2016, SM-hopeaa 1997, 1998, 2008, 2019, SM-pronssia 2010, Suomen cup 1998