Suomi kärsi ottelun alussa ramppikuumeesta täpötäyden Pyynikin palloiluhallin katsomon edessä ja Turkki ehti juosta tulostaululle varttitunnissa komeat 9-33-johtolukemat. Päävalmentaja Ilpo Rantasen mukaan ottelun ensimmäinen 15-minuuttinen oli samalla koko pelin ratkaisu.
– Turkki on valmistautumisjaksollaan voittanut muiden muassa Venäjän ja Unkarin, ja viimeisessä matsissaan he vetivät Ruotsia tauluun 40 pinnalla. Vastaavasti meidän voittoputkemme tuntui olevan enemmän taakaksi tähän matsiin lähdettäessä, ja tytöiltä puuttui alkujännityksen vuoksi tilannekovuutta ja pelirohkeutta.
Suomen joukkuepuolustus parani kuitenkin jo ennen puoliaikaa. Kolmannella jaksolla Turkki sai aikaan vain vaivaiset viisi pistettä, ja suomalaispelaajien silmissä alkoi kiiltää ajatus ottelun voitosta. Viimeisellä jaksolla Suomi käväisi kymmenen pisteen tuntumassa, mutta ei saanut lopulta hyökkäyspäässä tarpeeksi onnistumisia voitosta pelatakseen.
– Vartin totuttelun jälkeen olimme samalla kentällä Turkin kanssa. Toinen puoliaika oli meiltä jo kohtuullisen hyvää peliä, mutta parantamisen varaa jäi komeasti, virkkoi Rantanen.
– Ilahduttavaa oli se, että pidimme toisen puoliajan tasaisena, vaikka emme yltäneet lähellekään kauden parhaaseemme. Huomenna tarkoitus olisi pelata tällä samalla parketilla voitosta ilman alkuhermoiluja.
Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantai-iltana Pyynikillä.
Suomi – Turkki 43-57 (8-20, 18-39, 31-44), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tampere 5.8.2010
Suomi: Vilma Purhonen 11/3, Anni Kärkkäinen 7/8, Anni Jämsä 7/4/5 syöttöä, Kaisa Kuisma 7/2, Ella Rantanen 6/2, Elisa Runsas 3/3, Anniina Äijänen 2/5, Elise Kleimola 0/2, Noora Korhonen 0/2, Emmi Leino 0/0, Camilla Grönberg 0/0, Jenni Rantanen 0/0.
