Turunen jatkaa sittenkin Lappeenrannassa

1.6.2006 Kahtena keväänä koripallon SM-kultamitalin kaulaansa pujottanut Mika Turunen jatkaa Lappeenrannan NMKY:n vastuuvalmentajana kaksi seuraavaa kautta, jos hän ei saa sopimusta ulkomaille 16. kesäkuuta mennessä.

Mika Turunen kertoi jo kevättalvella, että hän jättää Namikan valmentajan tehtävät ja pyrkii ulkomaille valmentamaan. Hän ei hakenut avoinna ollut valmentajan paikkaa, mutta Namika teki hänelle valmennustarjouksen, kun seuran tukiryhmät alkoivat huolestua lappeenrantalaisen koripallon tulevaisuudesta.

- Viikon verran tätä asiaa varmasti pohdin. Lopullisesti pää kääntyi siinä vaiheessa, kun seuran kunniapuheenjohtaja Heikki Kaarna tuli vaimonsa kanssa meille kylään ja taivutteli minua suostumaan. Olen tuntenut Heikin seitsemänvuotiaasta ja hän pyyntönsä merkitsi minulle paljon. Heikki sanoi, että älä sinä huolehdi ja murehdi kaikesta, vaan keskity valmennukseen, Mika Turunen kertoo Etelä-Saimaan verkkosivuilla.

- Sopimuksessa on sellainen optio, että minulla on 16.6. saakka aikaa muuttaa suunnitelmia ja tehdä ulkomaille valmennussopimus. Haluan vielä katsoa yhden ulkomaankortin, Turunen muistuttaa.

Namikan joukkueenjohtaja Kari Mellon mukaan kymmenkunta valmentajaa oli kiinnostunut Namikasta.

Jatkuvuutta Lappeenrannan organisaatioon

Mika Turusen rooli on jatkossa entistä selkeämpi. Hän on kuukausipalkkainen päävalmentaja, jolle ikään kuin perintönä jää vielä sponsorisopimusten neuvottelu parin firman kanssa. Muut neuvottelut hoitaa Namikan talousryhmä. Turunen jatkaa leipätyössä Lappeenrantalaisen ilmoituspäällikkönä ja on yhtenä osakkaana avaamassa tämän viikon lopulla sporttibaaria.

Namikan valmennuspakettiin osana kuuluu se, että kaksivuotisen sopimuksen kakkosvalmentajan tehtävästä allekirjoittanut Lassi Tuovi aloittaa tammikuussa armeijan jälkeen oppisopimusmallilla valmentajakouluttautumisen Namikassa ja etäopiskelun Vierumäellä. Kuntopuolen valmennuksesta Namikassa vastaa edelleen kaksikko Risto Kangas-Tapani Valkonen.

Ensi kauden joukkueen rakentaminen on Turusen mukaan jo hyvässä vauhdissa. Keskustelua käydään niin viime kauden pelaajien kuin uusien ehdokkaiden kanssa.

- Ensimmäisten joukossa on tarkoitus tehdä sopimus kotimaisen jo hieman kokeneemman pelaajan kanssa. Hänet koulutetaan Namikassa kaksivuotisella räätälöidyllä ohjelmalla seuraan tulevaksi johtajaksi, vähän niin kuin Lassi tulevaksi valmentajaksi. Jatkuvuutta tähän organisaation nimenomaan tarvitaan, Mika Turunen korostaa.

Viime kauden joukkueesta Namikassa jatkosopimuksen ovat tehneet Lasse Hintsala ja Kimmo Tolvanen. Paluumuuttajiin kuuluu Mika Haakana.

Namika käy Turusen mukaan keskusteluja jatkosta myös mestaruusvuosien kotimaisten luottopelaajien Pasi Riihelän ja Jussi Kumpulaisen kanssa. Vaikka valmentaja- ja pelaajaratkaisut siirtyivätkin kesän kynnyksellä, Turunen uskoo, että mitään ratkaisevaa ei ole hukattu.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

Näytä lisää vastaavia