Vuonna 1986 syntyneet aloittavat maajoukkuetoiminnan

10.1.2001 Viime kevään ja syksyn aikana Canon Camp -kartoitusleirejä kolunneet vuonna 1986 syntyneet pojat ja tytöt aloittelevat maajoukkuetoimintaansa. Jatkoleiritykseen on valittu 47 tyttöä sekä 63 poikaa.

Ensimmäiset leirinsä maajoukkueryhmät pitävät jo tammi- ja helmikuun aikana. Ikäluokan pelilliset tavoitteet ovat tulevaisuudessa. EM-karsintoihin joukkueet osallistuvat ensimmäistä kertaa 17-vuotiaiden maajoukkueena vuonna 2003. Ikäluokan EM-kilpailut pelataan vuosina 2004 ja 2006. Sillä välin mahdollisimman monelle pelaajalle pyritään antamaan näyttömahdollisuuksia ja kansainvälistä kokemusta sekä rakentamaan puitteita pelaajien kehitykselle.

- Tarkoituksena on näyttää ja antaa malleja siitä, kuinka huippu-urheilija harjoittelee monipuolisesti. Kehitetään pelaajia - ei vielä joukkuetta, kertoi 1986-syntyneiden poikien päävalmentaja Jarmo Laitinen ja muistutti, että nimetyt maajoukkueryhmät eivät missään nimessä ole lopullisia, vaan moni pelaaja ryhmän ulkopuolelta tulee vielä tulevaisuudessa mukaan leiritykseen.

Laitisen lisäksi 1986-syntyneiden poikien valmennusjohtoon kuuluvat Kimmo Kujansivu Tampereelta ja Anton Mirolybov Helsingistä. Joukkueenjohtajaksi projektiin on valittu Kimmo Järvikangas.

Tyttöjen valmentajina toimivat helsinkiläinen Kaisa Pohjola ja tamperelainen Kimmo Ketola. Pohjolan ja Ketolan rinnalle maajoukkueeseen on nimetty joukkueenjohtajaksi huippupelaaja Nina Pajanti-Raudus.

Maajoukkueleiritykseen valitut 1986-syntyneet pojat

1. Aho Jukka PuHu
2. Aro Marko HyPo
3. Haanpää Samuel HNMKY
4. Haapakoski Veli-Matti KeInto
5. Haapala Marko HeiHy
6. Haapola Mikael ONMKY
7. Halmetoja Pasi MaSu
8. Hautamäki Olli ONMKY
9. Heinonen Anssi OrJY
10. Hokkanen Lauri Pyrintö
11. Hovi Tommi MaSu
12. Iisalo Joonas Hokki-Basket
13. Johansson Juuso Kouvot
14. Järvinen Mikko-Petteri KTP
15. Kailio Lauri Kouvot
16. Karjalainen Ville HoNsU
17. Kiuru Ville HyPo
18. Koivisto Mikko PuHu
19. Korhonen Visa HoNsU
20. Koski Kai Pyrintö
21. Koskinen Juho BC Nokia
22. Kupias Matti KTP
23. Kurki Sami ToPo
24. Kuukkanen Tatu HoNsU
25. Laakso Aku FoKoPo
26. Laaksonen Tommi BC Nokia
27. Latimer Cedric PuHu
28. Laukkanen Saku Namika Lahti
29. Lehtonen Turo ToPo
30. Levä Eero MaSu
31. Liimo Ville Honka
32. Mannila Marko MaSu
33. Mäkäläinen Vesa Namika Lahti
34. Neva Pekka Honka
35. Nurmio Joe FoKoPo
36. Paasikallio Antti Linkki
37. Paitsola Otto ToPo
38. Pekkanen Antti Kouvot
39. Perälä Ville VaaSa
40. Piilonen Olli Rauma Basket
41. Rindell Antti Vilpas
42. Saarnia Kai ToPo
43. Sirola Ilkka ToPo
44. Skamo Eldar EBT
45. Sojakka Kim KTP
46. Streng Ville KTP
47. Suomalainen Markku Honka
48. Suotamo Joonas EBT
49. Taari Tommi Kouvot
50. Tikander Ossi Huima
51. Tikka Iiro Kouvot
52. Timonen Osmo ToPo
53. Tyrkkö Antti MaSu
54. Vahtera Mikko SalPa
55. Valtonen Joona MiNMKY
56. Vanjoki Viljami Honka
57. Vanttaja Jari ONMKY
58. Vertio Panu ToPo
59. Vihavainen Henri HyPo
60. Viljamaa Visa ONMKY
61. Virta Antti KaU
62. Vuori Ilkka Kolmoskori
63. Vuorio Jori FoKoPo

Maajoukkueleiritykseen valitut 1986-syntyneet tytöt

1. Aaltonen Tiina Linkki
2. Arvonen Katri BC Nokia
3. Baumgarter Linda PuHu
4. Bedretdin Dinah ToPo
5. Halmetoja Jonna Pyrintö
6. Harkko Piia Catz
7. Hassinen Riikka Pyrintö
8. Hauvonen Laura KaPo
9. Heikkilä Terhen RoNMKY
10. Huuskonen Anna Huima
11. Joutsenlahti Gätlin Pyrintö
12. Juhola Hanna TaNMKY
13. Jumisko Anna-Maria Kalix Basket
14. Kangas Laura HNMKY
15. Karlin Laura KaPo
16. Kauko Eeva KaPo
17. Kinnunen Sanna JoKoPo
18. Kojola Kira Honka
19. Korpela Tinja-Riikka ONMKY
20. Kotti Elina Pyrintö
21. Kuitunen Iina HNMKY
22. Kumpulainen Anna Terä
23. Lahtinen Essi TaNMKY
24. Lampinen Saana Kori-80
25. Leino Kaisu Catz
26. Lintunen Sini JoKoPo
27. Menna Katri BC Nokia
28. Nissinen Nelli Kori-80
29. Nupponen Laura JoKoPo
30. Ohtonen Fia Kalix Basket
31. Pello Riikka ToPo
32. Peltola Laura PirVi
33. Pietinen Hanna ToPo
34. Raatikka Minna Honka
35. Raunela Reija KaaRo
36. Savelainen Tuula LoU
37. Savolainen Johanna KaaRo
38. Seppänen Janica Kuula
39. Silvonen Saara PeKa
40. Skofelt Marianne SBG
41. Summanen Mari Pyrintö
42. Tuominen Suvi JäNMKY
43. Tuomisto Mia Honka
44. Venhola Outi ToPo
45. Wikberg Sanna Honka
46. Vuorimaa Hanna PuHu
47. Väänänen Lilli ONMKY

Asiat

 
5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

28.5.2026 11:45 Sudenpennut

Valinnat tehty kesäkuun lopun 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille

15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kokoontuu Kisakalliossa 27.-30.6.2026.

28.5.2026 09:45 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.

24.5.2026 09:00 Sudenpennut

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.6.2026.

14.5.2026 19:34 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesän ensimmäiselle leirille

18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.

30.4.2026 09:26 Sudenpennut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valittu kesän ensimmäiselle leirille

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.

30.4.2026 09:26 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet valittu leireille Kisakallioon

15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueleireille kutsuttavat pelaajat on valittu. Leirit järjestetään Kisakalliossa 21.-24.5.2026.

29.1.2026 21:25 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien turnaus Unkarissa käynnistyi voitolla – Sudenpennut löylytti latvialaista Ekselences Centrsiä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).

2.6.2025 08:42 Susiladies

Susiladiesin ja naisten universiadijoukkueen open gym alkaa kesälle 2025

Susiladiesin ja kesän 2025 naisten universiadijoukkueen kesä käynnistyy tänään maanantaina 2.6. open gymin merkeissä Helsingin Urhea-hallissa. Kesän kotikamaralla huipentaa universiadijoukkueen Saksa-maaottelut Urheassa, joista toinen on avoin yleisölle.

4.3.2025 13:35 Pyörätuolikoripallo

Pyörätuolikoripallomaajoukkueen valmentaja Juha Luukkonen: ”Sitoutuminen on kohdallaan”

Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.

Näytä lisää vastaavia