1. jakso: Serbia 24 – Susijengi 28
Riika-areena tihkui vielä Liettua-Latvia-ottelun lämmöstä, mikä tarttui Susijengin ranteisiin. Susijengi sai unelma-alun, kun Markkanen donkkasi hyökkäyslevypallosta virheestä huolimatta, Mikael Jantunen upotti kaksi kolmosta putkeen ja hyökkäyslevypallorumban päätteeksi Miro Little säkitti kolmosen sisään. Yhtäkkiä neljän minuutin jälkeen Susijengi johti jo 5-16.
Serbian kaiken nähnyt päävalmentaja Svetislav Pesic viesti kuitenkin Serbialle, ettei pienistä kannata hätiköidä, ja jätti aikalisän ottamatta. Serbia kairasi rauhallisesti itsensä peliin mukaan Nikola Jokicin ja Niko Jovicin heiluttaessa tahtipuikkoa. Susijengiltä Jantunen säkitti kolmannen kolmosensa, Little toisen ja tauolle mentiin Susijengin johtaessa neljä pistettä.

Unelmaneljänneksestä kertoo jotain, että Susijengi heitti kolmosensa 6/11 ja suomalaiset hakivat peräti 8 hyökkäyslevypalloa. Markkanen pussitti 11 pistettä, Jantunen kolmella kolmosella 9.
2. jakso: Serbia 48 – Susijengi 44
Hikipuhde jatkui molemmin puolin. Serbia sai oman hetkensä heti alkuun, Suomi otti aikalisän. Little riistää Serbian huolimattoman syötön ja donkkaa kahdella kädellä, Serbia aikalisä. Johtoasema seilaili puolelta toiselle, kummankaan saamatta irtiottoa.
Jantunen jallitti Jokicia kaarella, mutta toisessa päässä Jokic näyttää, että hän lienee maailman paras koripalloilija. Susijengi on pakotettu rikkomaan häntä monta kertaa ja Jokic nakuttelee helppoja pisteitä viivalta. Lopulta Jokic nakuttaa sisään oman tavaramerkkiheittonsa, Sombor Shufflen, ja johto kääntyi Serbialle.
Markkanen sai vielä kavennettua vapaaheittoviivalta, mutta puoliajalla Serbia johti neljä pistettä. Markkasella oli kasassa 16 pistettä, Jokicilla 15.

3. jakso: Serbia 66 – Susijengi 68
Puoliajan jälkeen Serbia ehti karata jo hetkeksi 6 pisteen taakse. Kuin tilauksesta Susijengi sai stop and go -pelaamisensa kuntoon, minkä myötä parin nopean hyökkäyksen päätteeksi johto keinahti Suomelle ja Serbia oli pakotettu aikalisälle.
Kolmosia satoi! Valtonen nakutti yhden sisään ja kapteeni Sasu Salin upotti kaksi peräkkäistä kolmosta, ensimmäiset pisteet tässä pelissä, ja Susijengi repäisi eron viiteen pisteeseen hetkeksi.

Susijengi kuitenkin joutui jatkuvasti rikkomaan ja joukkuevirheet tulivat täyteen. Serbia oli pitkään ilman pelitilannekoria, mutta tarvittavat pisteet löytyivät vapaaheittoviivalta. Hyökkäyslevypallojen kautta Susijengi sai pidettyä kahden pisteen johdon viimeiselle jaksolle astellessa.
4. jakso: Serbia 86 – Susijengi 92
Susijengi tarvitsi energiajuomaa, päävalmentaja Lassi Tuovi pisti kentälle Miikka Muurisen, ja energiaahan saadaan! Muurinen upottaa kaksi peräkkäistä kolkkia, ansaitsee vapaaheitot Susijengin hyökkäyslevypallon jälkeisestä leikkauksesta, ja hämmentää Serbiaa, joka ei varmaankaan uskonut olevansa vielä viimeisellä jaksolla rinta rinnan.
Jakso menee pitkälti kori korista. Noin neljä minuuttia ennen loppusummeria Elias Valtonen ajaa ohitse Jokicista, joka on juuri napannut neljännen virheensä, ja tasoittaa pelin 77-77.
Kansainvälisessä mediassa on kirjoitettu paljon Nikola Jokicin kotikaupungista Somborista. Elias Valtonen näytti olevan sitä mieltä, että liian vähän palstatilaa on annettu Euralle.

Valtonen hurjistuu. Kahden minuutin kohdalla Valtonen säkitti Susijengin päätyrajan päätteeksi kolmosen sisään tilanteeseen 78-82. Serbia kuittasi omalla kolmosellaan.
Toisessa päässä Euran poika kävi korjaamassa Susijengin ohiheiton kahdeksi pisteeksi hyökkäyslevypallolla. Hetkeä myöhemmin Jokic jätti Valtoselle tilaa kaaren takana. Valtonen naulasi kolmosen sisään 81-87. Aikaa jäi 53,4 sekuntia.
Viimeisen minuutin ajan Serbia pelasi upporikasta tai rutiköyhää. Suomi sai kulutettua kelloa tarpeeksi ja Markkanen upotteli vapaaheittoviivalta pisteitä, joilla serbialaiset jäivät taakse.
Ottelun ratkaisu ja hahmot
Joukkuetaktisesti Susijengi saavutti tavoitteensa eli viedä pallonhallintapelin. Kun menetykset menivät suunnilleen tasan (Suomi 12, Serbia 13), niin lisäpallonhallintoja Susijengille tuli 20 (!) hyökkäyslevypallon muodossa. Serbian hyökkäyslevypallomäärä oli 12.
Suomi myös osui kolmosensa 15/42 (36%) ja pakotti Serbian epämukavuusalueelleen eli heittämään runsaasti kolmosia (11/36, 31%), joissa Susijengi vei pidemmän korren.
Henkilökohtaisella tasolla Nikola Jokic (33/8) teki hurjan pistemäärän, mutta hänen pelinrakentelunsa tehtiin mahdollisimman vaikeaksi arvaamattomilla tuplauksilla tai ei-tuplauksilla. Jokic jakoi kolme syöttöä. Toisaalta Jokic osoitti suuruutensa vapaaheitoillaan: 14/19 (74%).

Susijengin pistekärki oli, vähemmän yllättäen, Lauri Markkanen (29/8/4 syöttöä), joka heitti pelitilanneheittonsa 8/24, joista kolmoset 1/9. Vapaaheitot taas upposivat 12/13. Vaikka näennäisesti Markkanen kärsi heikosta heittopäivästä, niin korit tulivat juuri niihin paikkoihin, kun Susijengillä oli kuivia jaksoja.
Mikael Jantunen (15/3) oli jälleen luotettava sotaratsu, joka väsytti Jokicia haastamalla hänet kaarella. Miro Little (13/8/6 syöttöä) pelasi kenties parhaimman pelinsä Susijengi-paidassa molemmissa päissä kenttää.
Sankari oli kuitenkin Elias Valtonen (13/4), jonka uroteot piirtyivät ikuisiksi ajoiksi suomalaisten koripallofanien verkkokalvoihin.
Sanottua
”Mä sanoin Eliakselle 34 minuuttia, että hyökkää Jokicia vastaan ja sitten alkoi tapahtua.”
– Mikael Jantunen
”Enhän mä osunut edes veneestä järvelle aiemmin tässä turnauksessa. Pakko heittää, kun jättivät vapaaksi. Onneksi upposi.”
– Elias Valtonen
”Ihan uskomaton suoritus jätkiltä. Meillä oli pari vaikeaa päivää Tampereella. Kertoo sisusta, että pystytään tulemaan Riikaan ja kaatamaan Serbia.”
– Lauri Markkanen

”Mä lupasin viime pelin jälkeen, että nyt päästetään rakki ulos. Päästiin näkemään Miro-rakki tuolla kentällä. Iloinen, mutta samaan aikaan tiedetään, että turnaus on vielä kesken.”
– Miro Little
”Todella ylpeä ja ennen kaikkea vaikuttunut, miten joukkue uskoi, että voidaan pärjätä ja miten sitouduttiin pelisuunnitelmaan. Hienoa yhdessä pelaamista.”
– Päävalmentaja Lassi Tuovi
Mitä seuraavaksi?
Susijengi jatkaa pelejään EM-puolivälierissä keskiviikkona 10.9. Vastaan tulee joko Ranska tai Georgia.
