




Suomen EM-kotikisojen avauspeli sai Helsingin Jäähallin lehterit vuoroin mylvimään ja vuoroin odottamaan Suomen purskahdusta. Molemmat joukkueet äityivät hurjiin juoksuihin ensimmäisellä puoliajalla, mutta Israel kykeni pitämään johtoasemansa puoliajan loppuun asti.
Suomi sai pelin nihkeän alun, kun suomalaisten kaukoheitot kolisivat järjestään raudoissa. Toisessa päässä Israel selviytyi Suomen aggressiivisista tuplauksista yltäen parhaimmillaan 9 pisteen johtoon 14-5. Juho-Matti Henttonen ja Arttu Saarijärvi toivat vaihdosta kaivattua energiaa, kunnes EM-debytantti Tomas Murphy pääsi nostamaan kaksi peräkkäistä koria, joista toinen komean pyörähdyksen jälkeen postista.
Murphyn hurjistumisen jälkeen areena pomppi tasajalkaa Saarijärven pistäessä kroppansa likoon ja kalastaessa hyökkääjän virheen, jonka myötä avausneljännes päättyi tasaluvuin 14-14.
Momentum siirtyi toisen neljänneksen aluksi jälleen Israelille. Tamir Blattin johtama hyökkäyspeli löysi liian monta kertaa vapaan israelilaisen kentältä ja erityisesti Daniel Koperberg pääsi tekemään tuhojaan korin läheisyydessä. Suomi sortui helppoihin menetyksiin, joista Israel rokotti armottomasti toisessa päässä 12 pisteen johtoon 35-23.
Jälleen Suomi oli parhaimmillaan neljänneksen lopussa. Henttonen kahmi elintärkeitä levypalloja, Tuomas Hirvonen osui kaaren takaa ja lopulta Aapeli Alanen hallitsi ilmatilaa kahden käden donkilla Hirvosen syötöstä. Puoliajalle asteltiin lukemissa 35-33.
Suomi niskan päälle, kunnes Israel jäädytti pelin
Puoliajan jälkeen Israel otti jälleen kontrollin johtaen parhaimmillaan 41-35 Netanel Artzin kahden peräkkäisen nurkkakolmosen jälkeen. Suomen puolustus löysi aggressiivisuutensa pakottaen Israelin menetykseen toisensa perään. Fiifi Aidoo löysi pelirytminsä: Aidoo vei vapaaheitoillaan Suomen ensimmäisen kerran johtoon 41-42, riisti puolessa kentässä läpiajoon ja nakutti skriinin takaa kolmosen, jonka myötä Suomi johti 51-44.
Israel kokosi rivinsä Blattin heilutellessa tahtipuikkoa ja israelilaiset nappasivat jälleen johtoaseman itselleen. Lauri Markkanen ja Samuli Nieminen pitivät kuitenkin huolen, että Suomi pysyi iskuetäisyydellä 57-56 päätösneljännekselle.
Viimeisen neljänneksen aluksi Aidoo pääsi esittelemään pari kertaa urheilullisuuttaan lentävillä ajoillaan ja Markkanen pääsi donkkaamaan kahdella kädellä nopean hyökkäyksen päätteeksi. Suomi tasoitti ottelun tilanteeseen 63-63 Hirvosen vapaaheitolla, mutta toisessa päässä Israel sai jälleen moottorinsa kehräämään. Israel kokosi ratkaisevan eron venyttäen johtonsa seitsemään pisteeseen 72-65.
Hirvosen pick and roll -pudotus Henttoselle antoi hetkeksi toivoa Suomelle, mutta Israel kykeni jäädyttämään pelin viimeiseksi viideksi minuutiksi. Israel piti pallosta huolen maltilla turvaten voiton itselleen.
Mirolybov: ”Nyt on kokemusta näistä peleistä”
– Sanoin pojille kopissa, että meillä kellään ei ole kokemusta siitä, kun pelataan Euroopan mestaruudesta kotihallissa. Nyt on, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov aloitti pelin jälkeen.
– Israel oli juuri niin vaikea joukkue, kun ennakkoon ajateltiin. Meistä tuli passiivisia, jännitimme ohiheittojen takia ja puolustus ei ollut tänään sillä tasolla, kun pitäisi.
Suomen pistekärki oli Markkanen (18/9), joka oli Israelin kovaotteisessa erityistarkkailussa. Siitä huolimatta Markkanen pääsi lyömään korin läpi muutaman ilmavan donkin. Suomen harmiksi Markkasen virhetili täyttyi viimeisellä neljänneksellä. Markkasen lisäksi Aidoo (13/3/2 syöttöä/2 riistoa) pääsi esittelemään räjähtävää ensimmäistä askeltaan ja ilmavia viimeistelyjään.
– Hieno kokemus, en ole koskaan pelannut näin monen katsojan edessä, Aidoo kommentoi pelin jälkeen.
Hirvonen (11/5/7 syöttöä) oli mies paikallaan pelinjohtajan pestissä. Levypallovoimasta vastasivat Henttonen (8/7) ja Joonas Tahvanainen (3/7). Murphy (4/0) esiintyi joukkueen kuopuksena pirteästi EM-debyyttipelissään.
Israelin selkeä ykkönen oli taitava Blatt (22/5/7 syöttöä). Blattia säestivät Orr Leumi (13/6) ja Koperberg (12/6).
Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina 17.7. kello 18:30 Helsingin Jäähallissa Espanjan.
– Tässä pelissä näki sen, että ollessamme aggressiivisia saamme hyviä ”runeja”. Se on otettava ehdottomasti huomenna mukaan, Mirolybov ennakoi.
– Nyt pikkujännitys on pois ja uskoisin, että olemme seuraavassa pelissä parempia, Aidoo myönteli.
Lisätietoja: Ottelutilastot
