Koripalloperheen aiempi lisenssiennätys oli kaudelta 1998-99, jolloin lisenssejä hankittiin 17 106.
– Koripallon parissa on hyvä meno ja harrastajamäärät ovat olleet jo useamman vuoden kasvu-uralla. Erityiskiitos kuuluu seuroille, jotka päivittäistoimintaa lajin harrastajien parissa järjestävät. Haluamme myös julkisesti kiittää Keskoa, joka ennakkoluulottomasti lähti kanssamme liikuttamaan lapsia. Kesko-yhteistyö on poikinut jo nyt fantastisia tuloksia, kiittelee Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.
Suurin kasvu lisensseissä on tapahtunut perheen pienimpien parissa. Reilu vuosi sitten käynnistynyt Koripalloliiton ja Ruokakeskon Pikkusudet-yhteistyö tähtää nimenomaan lasten liikuttamiseen tarjoten yhteistyössä seurojen kanssa säännöllisiä Pikkusudet-koriskouluja. Lisäksi liikunnanriemua tarjotaan erilaisten tapahtumien muodossa.
Myös naisten osuus on harrastajamäärissä reilussa kasvussa, sillä kuluvalla kaudella koripalloilevia naisia on yli 15 prosenttia enemmän kuin edelliskaudella.
Suomen Koripalloliiton sarjatoiminnassa ”Stadista Sallaan” pelataan vuosittain lähes 12.000 ottelua.
Lisätiedot: Lisää uutisia
