18-vuotiaat pojat taipuivat Kroatialle EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).

Riku Laine pelasi jälleen arvokkaita hustle-minuutteja 18-vuotiaille pojille.


Sijoista 9.-16. ylihuomenna kamppailevalla Suomella oli suuria vaikeuksia läpi pelin kroatialaisten paikkapuolustuksen puhkomisessa, mikä hidasti pelin tempoa. Ne harvat nopeat hyökkäykset, jotka Suomi sai käyntiin joko levypallosta tai riistosta, vastustaja pysäytti jo puolessa kentässä taktisella virheellä.

Suomi joutui puoliajalle 19 pisteen takaa-ajoasemassa, mutta joukkue onnistui kuromaan eron seitsemään kolmannella neljänneksellä. Kroatia juoksi lopullisen eron päätösneljänneksen alussa 9-0.

– Pelasimme huonon ensimmäisen puoliajan ja saimme vaadittavan taisteluilmeen päälle vasta puoliajan jälkeen. Näitä pelejä ei voiteta, jollei pystytä laittamana ihan kaikkea likoon. Ensimmäisellä puoliajalla olimme korinaluspelissä liian pehmeitä, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomen pistenikkari oli Edon Maxhuni, joka heitti 22 pistettä ja haki 3 levypalloa. Lauri Markkanen (18/9/3 riistoa) teki oivan työn Kroatian tähtisentteri Ivica Zubacin paimentamisessa sekä Riku Laine (12/2) uurasti tuttuun tapaansa erinomaisesti.

Lisätietoja: Ottelutilastot


16-vuotiaat tytöiltä loppui bensa


16-vuotiaat tytöt pystyivät vielä ensimmäisen puoliajan pelaamaan tasaisesti, mutta hiljalleen pitkän leirityksen tuoma väsymys iski suomalaisten jalkoihin ja valkovenäläiset kipusivat kiinni ja ohitse. Lopussa Valko-Venäjä pisti tarvittavat heitot sisään, kun Suomen heitot kolisivat raudoissa.

– Olimme hyvin tietoisia, että olemme väsyneitä ja muutettiin hieman taktiikkaa, jotta säästetään energiaa. Tietyllä tavalla myös onnistuimme. Alku oli meidän ja hyökkäsimme maltillisesti, päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Väsymyksen taakse ei kuitenkaan pysty menemään. EM-kisoissa pelitahti on tiukka ja silloinkin ollaan väsyneitä. Hyvää tässä leirityksessä oli, että tiedämme Liettuan ja Valko-Venäjän meidän tasoisiksi joukkueiksi.

Eilisen pelin levännyt Nea Kuisma (11/8) pelasi tuoreilla jaloilla kesän parhaan maaottelunsa. Aino Ylänne (3/5) erottui myös pirteällä pelillään. Suomen korkeimman pistemäärän teki Kia Vaalavirta (17/3).

Lisätietoja: Ottelutilastot