


Seagulls johti peliä suurimman osan ajasta, mutta Karhu piti johtoa viimeiset kahdeksan minuuttia.
– Siirryimme kolmannella jaksolla paikkapuolustukseen, jolla saimme hidastettua Seagullsin peliä. Toinen tärkeä muutos tuli, kun aloimme osua koriin heikon alun jälkeen, tiivisti ratkaisut Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
Gregory Mangano teki Karhulle 20 pistettä ja Jermont Horton 19.
Seagullsin tehokkain oli tiistaina Suomeen tullut Melsahn Basade 17 pisteellä. Carl Lindbom heitti 14 pistettä.
– Onnittelut Kauhajoelle. Aika kaksijakoiset fiilikset pelistä. Aloitettiin hyvin ja tultiin peliin niin kuin pitääkin tulla ja esiintyä. Kauhajoki meni kuitenkin paikkapuolustukseen ja jäätiin vähän seisomaan paikoilleen, kommentoi Seagulls-luotsi Mikko Larkas.
Lahdesta jatkoaikavoitto Lapualle
Avauskierroksen tiukin peli kamppailtiin Lahdessa, jossa Lapuan Korikobrat voitti Namikan jatkoajalla 93-86 (80-80, 37-40).
Kotijoukkueen Cameron Bennerman vei pelin jatkoajalle, jota vieraat johtivat koko ajan.
– Kahtena vuonna olemme aloittaneet sarjan heikosti, mutta nyt tuntuu, että joukkue on heti valmis. Ideana oli nostaa puolustuksen tasoa harjoituspeleistä ja onnistuimme siinä, iloitsi Kobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic.
Stephen Lumpkins heitti voittajille 23 ja Paul Carter 22 pistettä.
Namikan tehokkaimpia olivat Ryan Wright 23:lla ja David Gonzalvez 19 pisteellä.
Pyrintö tylynä isäntänä
Kierroksen suurimman voiton otti puolustava mestari Tampereen Pyrintö, joka kaatoi kotipelissään Tapiolan Hongan 90-67 (44-36).
Pyrinnöllä oli kokoonpanossa vasta kaksi amerikkalaispelaajaa, mutta peli sujui muun muassa 15 kolmosen teholla.
Asenso Ampim teki voittajille 24 pistettä ja Antero Lehto 19.
– Ampimin heitto on kehittynyt yliopistouran lopussa ja ura on mennyt kovaa vauhtia eteenpäin. Uskon, että hän tulee olemaan yllättävän hyvä kaukoheittäjä. Hän on kenties sarjan nopein pelaaja, jolla on halu mennä kovaa tilanteisiin. Hän on todellinen Pyrintö-pelaaja, kiitteli Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Hongasta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Ronnie Clark 17:llä ja Ike Udanoh 15 pisteellä.
Kouvot hiosti Bisonsia
Kouvot hiosti Loimaalla pitkään Bisonsia, joka käänsi kuitenkin voiton 93-79 (47-50).
Kouvot johti vielä päätösjakson puolivälissä, mutta hävisi loppupelin 4-21.
Bisonsin maajoukkuemiehistä Tuukka Kotti oli sivussa, mutta Antto Nikkarinen (22) ja Matti Nuutinen (19) vedossa.
Kouvoista erottui Jason Conley 25 pisteellä.
KTP selvisi Vilppaan kolmossateesta
KTP-Basket aloitti kotivoitolla kukistettuaan Salon Vilppaan 81-74 (43-34).
Kotkalaiset johtivat läpi pelin, mutta Vilpas pysyi kannoilla etenkin 14 kolmosellaan.
– Kahdesta sarjapisteestä voi olla tyytyväinen. Aloitimme hyvällä höngällä, mutta jouduimme virhevaikeuksiin. Samalla hyökkäyspään paletti hajosi ja aloimme yrittää liikaa yksin. Viimeinen kuusi minuuttia oli kohtalaisen hyvää peliä, summasi Anton Mirolybov, KTP:n tuore päävalmentaja.
Kenneth Simms nosti KTP:lle 23 ja Brandon Jefferson 22 pistettä.
William Walker pussitti Vilppaalle 29 ja Darren Duncan 21 pistettä.
Korisliigan ensimmäisen kierroksen katsojakeskiarvo nousi 980:aan eli reilusti yli viime kauden 800 katsojan keskiarvon. Helsingissä, Tampereella ja Kotkassa oli yli tuhat katsojaa.
(STT – Basket.fi)
