18-vuotiaille tytöille räjähtävä startti kotimaaotteluiden putkelle

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue käynnisti neljän kotimaaottelun putkensa melkoisella esityksellä, kun joukkue löylytti Israelia Tikkurilan Urheilutalolla pistein 69–48 (44–24). Suomi johti ottelua parhaimmillaan 26 pisteellä.

Elli Koskinen hallitsi korinalustaa Israelia vastaan. Kuva: Johan Paulin.

Suomi pelasi aina kolmannen neljänneksen ensi minuuteille asti huikealla itseluottamuksella, riisui Israelin aseista puolustuksellaan ja upotti heittonsa koriin erinomaisin prosentein.


Israel alkoi 26 pisteen tappioasemassa hakeutua peliin mukaan paikka- ja träppipuolustuksillaan ja sai Suomen pelin puolentoista jakson ajan puuroksi, mutta pelin lopussa kotijoukkue sai taas sykkeen kohdilleen ja tyylitteli tulostaululle 21 pisteen voittolukemat.

– Ihan uskomattoman hyvä startti peliin, kaikkien viime aikoina pelaamiemme maaotteluiden tapaan. Passivoiduimme vähän kolmannen jakson aikana, mutta löysimme taas oikean vaiheen lopussa. Lisäksi iso kiitos kaikille paikalle saapuneille kannustuksesta, 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Larkas kiitteli.

Takapelaajat Anni Jämsä (15/1/3 syöttöä) ja Riikka Kujala (11/3) vastasivat Suomen korkeimmista pistesaaliista ja Elli Koskinen (8/9/2 blokkia) hallitsi ilmatilaa korin alla.

– Jämsä ja Kujala olivat loistavia. Koskinen on kehittynyt suurin harppauksin projektin aikana, ja hänestä tulee varmasti olemaan iloa suomalaiselle koripallolle, suitsutti Larkas.

Suomi ja Israel kohtaavat uudelleen torstaina klo 15.

Suomi – Israel 69–48 (20–10, 44–24, 61–39), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vantaa 31.7.2013

 

Suomi: Anni Jämsä 15/1/3 syöttöä, Riikka Kujala 11/3, Elli Koskinen 8/9/2 blokkia, Anniina Äijänen 7/2, Sara Rokkanen 7/1, Emilia Helle 5/3, Elina Koskimies 5/2/3 syöttöä, Armi Anttila 5/2, Vilma Purhonen 3/8, Ninni Salmi 2/3, Evianna Sipilä 1/3, Ida Myllyoja 0/3.

Lisätiedot: Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue