
Namika Lahti voitti runkosarjan avausottelunsa syyskuussa, mutta hävisi sen jälkeen kaksitoista ottelua peräkkäin.
KTP jäi Lahdessa alakynteen toisella neljänneksellä, jonka Namika voitti 29–11 kasvattaen taukojohtonsa 18 pisteeseen. Toisella puoliskolla KTP ei päässyt enää 13 pistettä lähemmäs.
– Meiltä löytyi tänään useampia onnistujia ja joukkue jaksoi uskoa itseensä useista tappioista huolimatta. KTP on nyt amerikkalaispelaajansa vaihduttua vähän samassa tilanteessa kuin me olimme, jonka vuoksi pelikuviot menevät vähän sekaisin, kommentoi Namikan päävalmentaja Kimmo Kujansivu.
Lahden tappioputken katkaisussa parhaasta iltapuhteesta vastasivat Malik Moore (22/6/3 syöttöä/3 riistoa), Aleksi Alanen (18/3) ja Ryan Brooks (14/13/3 syöttöä). Lahtelaiskokoonpanosta puuttui jalkavaivainen Brant Bailey.
Kuudennen perättäistappion kärsineen KTP:n tehokaksikon muodostivat Timothy Blue (29/11) sekä ensimmäisen ottelunsa kotkalaispaidassa pelannut Antonio Crocker (22/7/3 syöttöä/3 riistoa).
LrNMKY kohensi asemaansa
Lappeenrannan NMKY kohensi asemiaan Korisliigan pudotuspeliviivan tuntumassa ottamalla 72–56 (34–24)-kotivoiton Salon Vilppaasta.
LrNMKY lähti kasvattamaan johtoaan toisen neljänneksen alussa ja piti Vilppaan tiiviisti selkänsä takana ottelun edetessä.
Voittajien kovimmat tehomiehet olivat takapelaajat DeAndre Haynes (19/5/4 syöttöä) ja Jouko Järvinen (18/3).
Vilppaasta pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Alex Vaenerberg (14/5/3 syöttöä) ja Roope Ahonen (10/3). Levypallopelissä kunnostautui John Fields (9/18/4 blokkia).
(STT)
Lisätietoja: Korisliigan tilastopalvelu
