Suomen tytöille karvaat tappiot EM-kentillä

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taipui myöhään lauantai-iltana B-divisioonan EM-kisojen välierissä Kreikalle 45–67 (22–38). 16-vuotiaat tytöt puolestaan hävisivät viimeisen alkusarjaottelunsa Italialle 34–57 (19–39) ja joutuivat alempaan loppusarjaan pelaamaan A-divisioonapaikastaan.

Annika Holopainen kurotteli lukemat 21/8 Baltic Cupin avauksessa.

Aiemmin kisoissa ylemmän loppusarjan ottelussa Suomelle taipunut Kreikka oli lukenut kotiläksynsä ja alkoi tehdä irtiottoa suomalaisista jo toisella jaksolla. Kreikka lähti tauolle 16 pisteen johdossa eikä hellittänyt intensiteettiään hetkeksikään tauon jälkeen. Kreikka eteni siis B-divisioonan EM-kisojen välieriin Kroatiaa vastaan voittamalla Suomen 67–45 (38–22) ja varmisti samalla paikkansa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonassa kesäksi 2012.

– Kreikka pelasi kypsästi ja toteutti asioita hyvin. Meiltä loppui puhti toisella jaksolla, ja vaikka taistelimme todella kovaa koko toisen puoliajan, emme päässeet enää siihen rytmiin, jota kirin aikaansaaminen olisi vaatinut, huokaisi 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Anton Mirolybov.

– Nostan hattua tytöille siitä, mitä he ovat tämän kesän aikana tehneet oman uransa eteen. Yksi huono kymmenminuuttinen ei pelaa tätä koko kesää. Karvas tunne, mutta tällaista urheilu on.

Suomen tehokkaimmat olivat Annika Holopainen (20/1) ja Evita Iiskola (12/6). Kentän hahmo oli Kreikan tehosentteri Artemis Spanou (26/14/3 blokkia).

16-vuotiaat tytöt EM-putoamissarjaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen alkusarjataival A-divisioonan EM-kisoissa Italian Cagliarissa päättyi tappiollisesti, kun isäntämaa Italia rymisteli suomalaisista 57–34 (39–19)-voiton.

Kotiyleisönsä kannustama Italia tiputti Suomen kyydistään toisen jakson alkuminuuteilla. Suomi pystyi pitämään Italian tehopelaajat kurissa puolen kentän pelissä, mutta sortui Espanja- ja Unkari-otteluiden tavoin hyökkäyspäässä huolimattomuuteen. Suomi menetti pallon 28 kertaa, ja Italia takoi piste-eroa yhä suuremmaksi nopeilla hyökkäyksillä.

– Saimme luotua ihan riittävästi laadukkaita ja vapaita ratkaisupaikkoja niin lähelle kuin kauaskin, mutta osumatarkkuus jäi heikoksi. Toisella puoliajalla saimme naapurin pelin usein sekaisin puolustuskuvioiden vaihtelulla. Olemme palamassa raiteillemme murheellisen avausottelun jälkeen, kommentoi 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

– Valitettavasti tällä tasolla jokainen nukahdus puolustuspäässä tarkoittaa koria naapurille ja jokainen hukattu ”varma” kori tarkoittaa naapurin salamannopeaa vastahyökkäystä. Niihin kaaduimme tänään.

Italia-ottelussa Suomen tehokkain oli Anniina Äijänen (8/8). Suomi hävisi kisojen kaikki alkusarjaottelunsa ja kohtaa putoamissarjassa Puolan, Kroatian ja Serbian.

Putoamissarja pelataan kaksinkertaisena sarjana, jonka kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pelaavat 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa kesällä 2012 ja kaksi huonoiten sijoittunutta joukkuetta tippuvat ensi kesäksi B-divisioonaan.

– Turnaus kohdaltamme ei ole edes vielä puolivälissä. Seitsemän päivän aikana pelaamme kuusi kovaa ottelua, ja joukkue on siihen valmis. Kaikki on omissa käsissämme, ennakoi Jokela jatkoa.

Suomi – Kreikka 45–67 (15–16, 22–38, 34–53), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, välierä, Miskolc (Unkari) 13.8.2011

Suomi: Annika Holopainen 20/1, Evita Iiskola 12/6, Meral Bedretdin 5/2, Anette Juvonen 3/4/3 syöttöä, Noora Korhonen 3/3, Emmi Leino 2/0, Sophie Weckström 0/1, Elisa Runsas 0/0, Saara Wahlgren 0/0, Kaisa Kuisma 0/0, Camilla Grönberg, Noora Järvikangas.

Kreikka: Artemis Spanou 26/14/3 blokkia, Anastasia Slouka 16/4/5 syöttöä.


Ottelutilastot

Italia – Suomi 57–34 (20–13, 39–19, 53–26), 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Cagliari (Italia) 13.8.2011

Suomi: Anniina Äijänen 8/8, Anni Jämsä 6/4/3 syöttöä, Petra Noponen 4/2, Veera Välimaa 4/2, Tuuli Menna 3/8/2 blokkia, Ninni Salmi 3/1, Moona Hämäläinen 2/3, Vilma Purhonen 2/2, Jasmine Dolivo 2/1, Jenni Rantanen 0/3, Paula Tattari 0/1, Lotta Eräkangas 0/0.

Italia: Cecilia Zandalasini 11/2, Elisa Penna 10/3.

 

Ottelutilastot