Kookkaampana joukkueena Suomi vyörytti ottelun alusta alkaen palloa hyökkäyspäässä sisälle ja pyrki ratkaisuihin lähietäisyyksiltä. Islantilaisten tuplatessa Suomen pitkiä pelaajia Suomi sai rutkasti puolivapaita kolmen pisteen heittoja, jotka upposivat koriin hyvällä prosentilla kehnomman Luxemburg-ottelun jälkeen.
Islanti sinnitteli Suomen matkassa tehokolmikkonsa Aegir Steinarsson-Haukur Palsson-Tomas Tomasson yksilöratkaisuilla, mutta Suomi onnistui Islannin takamiesten korilleajot eliminoimalla tekemään islantilaishyökkäyksestä äärimmäisen vaikeaa. Suomi johti toista ja kolmatta jaksoa noin kymmenellä pisteellä ja kävi päätösjaksolla parhaimmillaan 18 pisteen johdossa ennen Islannin loppurynnistystä.
– Voitimme peruspelillä. Pelasimme palloa hyvin sisälle, upotimme vastapallokolmoset häkkiin ja pystyimme puolustuksellamme pitämään huolen siitä, että islantilaistakamiehille ei tullut paraatipaikkoja ajaa korille. Ainoa huomauttamisen aihe on se, että Islanti sai osin omasta huolimattomuudestamme johtuen aivan liikaa hyökkäyslevypalloja, summasi 20-vuotiaiden miesten apuvalmentaja Joonas Iisalo.
Suomen tehokkaimmat olivat kuusi kolmosta upottanut Villematti Kopio (20/5/3 syöttöä), Carl Lindbom (16/13) sekä Antto Nikkarinen (15/2/6 syöttöä).
Suomi johtaa alemman loppusarjan H-lohkoa voitoillaan Iso-Britanniasta ja Islannista. Torstaina iltapäivällä Suomi kohtaa Israelin.
Suomi – Islanti 87–76 (23–19, 47–38, 64–56), alle 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat, jatkosarjaa, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 20.7.2011
Suomi: Villematti Kopio 20/5/3 syöttöä, Carl Lindbom 16/13, Antto Nikkarinen 15/2/6 syöttöä, Markus Molenius 10/3, Lauri Toivonen 8/7, Samuli Vanttaja 8/1, Kilian Cato 4/0, Alexi Alanen 3/1, Alex Vaenerberg 2/5, Osku Heinonen 1/0, Robin Nordman 0/0, Mikael Sandberg 0/0.
Islanti: Aegir Steinarsson 21/11/3 syöttöä/4 riistoa, Haukur Palsson 22/10.
Lisätietoja: Ottelutilastot
