16-vuotiaat tytöt avasivat Baltic Cupin voitolla

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi Liettuan Kaunasissa pelattavan Baltic Cupin voitokkaasti päihittämällä Latvian 64–69 (32–38). Suomi hallitsi kolmea ensimmäistä jaksoa täysin, mutta Latvia teki vielä lopussa ottelusta tiukan paikkapuolustuksellaan.

Vilma Purhonen oli rautaa Baltic Cupin avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.

Suomen kurinalainen joukkuepeli molemmissa kenttäpäädyissä oli myrkkyä Latvialle alle 16-vuotiaiden tyttöjen Baltic Cupin avausottelussa. Suomi venytti kolmannen jakson lopussa eron lähelle 20 pistettä ja näytti etenevän suvereenisti voittoon.

Päätösjaksolla Latvia vaihtoi puolustusmuotoaan paikkapuolustukseen, ja vaihdos pysäytti Suomen liikkeen hyökkäyksessä. Toisessa kenttäpäädyssä Latvia haki levypallot huomaansa tylysti 13-2 ja alkoi nostella Suomen johtoasemaa umpeen. Suomi terävöityi kuitenkin vielä ottelun loppua kohden puolustuspäädyssä ja haki Latviasta 64–69 (32–38)-voiton.

– Meillä on kova leiri takanamme ja on tietenkin ymmärrettävää, että tällaisen leirityksen jälkeen intensiivisen matsin neljännellä jaksolla bensa alkaa loppua. Meidän pitää kuitenkin muistaa, että Italiassa pelattavissa A-divisioonan EM-kisoissa pelaamme samanlaisissa olosuhteissa ja meidän on pystyttävä klaaraamaan voittoja siellä väsyneinäkin, pohdiskeli omiensa suoritusta 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomen tehokkaimmat pelaajat Latvia-ottelussa olivat Vilma Purhonen (17/6) ja Veera Välimaa (12/2/3 syöttöä/3 riistoa).

– Latvia oli erittäin iso ja fyysinen joukkue, ja Vilma paini todella vahvasti itseään isompia vastaan. Veera Välimaa pystyy puolestaan atleettisuudellaan puolustamaan sekä pienempiään että isompiaan, jonka lisäksi hän pystyy viimeistelemään nopeat hyökkäykset erinomaisesti, vaikka vastustaja ottaisi heitossa kovankin vartalokontaktin, Jokela kehui.

Suomi pelaa lauantaina Baltic Cupissa Liettuaa vastaan.

Latvia – Suomi 64–69 (14–26, 32–38, 42–56), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Cup, Kaunas (Liettua) 15.7.2011

Vilma Purhonen 17/6, Veera Välimaa 12/2/3 syöttöä/3 riistoa, Anniina Äijänen 10/6, Petra Noponen 8/1, Jenni Rantanen 7/1, Lotta Eräkangas 5/0, Veera Kesänen 4/1, Tuuli Menna 2/4, Anni Jämsä 2/2/7 syöttöä/3 riistoa, Jasmin Dolivo 2/0/3 riistoa, Paula Tattari 0/2, Moona Hämäläinen 0/0.