Italia kaatoi Suomen 20-vuotiaat naiset EM-kisojen toisessa ottelussa

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi toisen tappionsa Liettuassa pelattavissa EM-kisoissa, kun Italia oli parempi loppunumeroin 49-83 (21-42). Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi valmistavassa maaottelussa Espanjalle.

Sudenpennut kärsi tappion Italian puristuksessa. Kuva: FIBA Europe.

20-vuotiaiden naisten EM-kisojen toisessa ottelussa Italia karkasi avausneljänneksellä kaksinumeroiseen johtoon, jota italialaiset kasvattivat tasaisesti loppuun asti.

– Ei riittänyt pelitilannekovuus ollenkaan. Italia hallitsi kolmen sekunnin aluetta käytännössä koko pelin ajan. Urhoollisesti pyrittiin laittamaan palloon painetta, mutta lopulta Italia pääsi ohi ja pisti layupin tai hyökkäyslevypallon kautta korin, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Suomelle korintekeminen oli vaikeaa läpi ottelun: kakkoset upposivat 14/45 (31,1%), kolmoset 3/17 (17,7%).

Suomen pirteimmän olivat Lilli Hakkarainen (12/4) ja Wilma Tuomi (6/2). Pistekärki oli Elina Aarnisalo (15/4).

Italian pistekaksikko oli Matilde Villa (18/6/5 syöttöä) ja Sophia Lussignoli (14/1).

Suomi on nyt hävinnyt alkulohkossaan Italian lisäksi Puolalle. Alkulohkon viimeinen peli pelataan tiistaina Turkkia vastaan.

> Ottelutilastot


Suomen 17-vuotiaille tytöille 20 pisteen tappio Espanjaa vastaan

Meksikossa pidettäviin MM-kisoihin valmistautuva Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Espanjalle Madrisissa 70-50 (39-25). Joukkueet kohtasivat myös eilen, jolloin Suomi hävisi 68-41.

Suomi ajautui takaa-ajajaksi toisella neljänneksellä, mutta onnistui kirimään eron 10 pisteeseen erinomaisen kolmannen neljänneksen turvin. Päätösneljännes kuului kuitenkin Espanjalle ja ero venyi 20 pisteeseen.

– Paransimme eilisestä. Meidän isoin haaste löytyi tänään viimeistelystä. Heitimme helppoja ohitse, kolmen pisteen heittoprosentti ei noussut riittävän korkeaksi ja vapaaheitotkin kolisi raudoissa. Pelitapahtuman antoi meille mahdollisuuden kamppailla paremmasta tuloksesta, mutta viimeinen puristus jäi puuttumaan. Vähän jäi harmittamaan, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Kohtasimme viime kesänä kahdesti ja nyt kahdesti. Kolmas peli on tulossa MM-kisojen alkulohkossa. Espanja on mennyt eteenpäin, mutta hyvät uutiset ovat, että niin mekin. Tuntuu, että potentiaalia olisi päästä vielä lähemmäksi.

Suomen pisteistä vastasivat Silja Loukola (10/5), Erika Mace (9/5) ja Ada Luukkanen (9/2). Espanjalta sukkaa heiluttivat Sara Okeke (12/11) ja Mireya Sanz (15/1).

> Ottelutilastot

Päivitetty