Hollanti hautasi 18-vuotiaiden tyttöjen nousuhaaveet

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen haaveet noususta A-divisioonaan hautautuivat perjantai-iltana, kun Hollanti päihitti Suomen EM-kisojen ylemmän jatkosarjan päätösottelussa 66-56 (34-28). Suomi pelaa kisojen viimeisissä otteluissa B-divisioonan sijoista 5.-8.

Ennen peliin lähtöä ottelun panokset olivat selvät: koska Englanti oli aiemmin jatkosarjassa hävinnyt Hollannille, oli Suomen voitettava Hollanti vähintään yhdeksällä pisteellä saadakseen mahdollisuuden kamppailla noususta A-divisioonaan. Hollanti aloitti kuitenkin ottelun räväkästi ja johti ottelua parhaimmillaan 31-17 toisen jakson alussa.

Suomi sai kuitenkin paikkapuolustuksen turvin Hollannin kuriinn ja rynnisti Evita Iiskolan (13/10) ja Annika Holopaisen (14/7/6 riistoa) korien johdattamana johtoon kolmannen jakson loppuminuuteilla. Hollanti nappasi tahtipuikon kuitenkin itselleen vielä kolmannen jakson lopussa ja eteni ottelun loppuun 6-10 pisteen johtoasemassa.

– Tässä vaiheessa turnausta molemmat joukkueet vetivät todella vähillä energioilla, ja henkinen tuntuma oli se, joka ratkaisi, arvioi 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Räikkä.

– Me todella halusimme voittaa tämän ottelun ja jokainen kentällä käynyt pelaaja antoi kaikkensa, mutta Hollanti sai enemmän ”momentumeja”. Ratkaisevin niistä oli ehkä kolmannen jakson viimeinen minuutti, kun meillä oli mahdollisuus siirtyä jopa seitsemän pisteen johtoon, mutta pistimme pari heittoa ohi ja Hollanti päätti jakson helppoon layupiin ja juuri ennen summerin sointia upotettuun kolmoseen.

Suomi pelaa jatkossa B-divisioonan EM-kisojen sijoista 5.-8. Räikkä uskoo, että pettymyksestä huolimatta joukkue pystyy kasaamaan itsensä nopeasti jo lauantaipäivän Kroatia-otteluun.

– Tytöt ovat todella pettyneitä. He tietävät hyvin sen, kuinka lähellä mahdollisuus pelata noususta lopulta oli. Lähtökohta on kuitenkin se, että meillä on kaksi maaottelua jäljellä, ja molempia lähdetään voittamaan. Nämä ovat pitkässä juoksussa tärkeitä pelejä, muistutti Räikkä.

Hollanti – Suomi 66-56 (27-14, 34-28, 48-46), alle 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, Timisoara (Romania) 6.8.2010

Suomi: Annika Holopainen 14/7/6 riistoa, Evita Iiskola 13/10, Meral Bedretdin 10/4/3 syöttöä, Anette Juvonen 8/3/3 syöttöä/3 riistoa, Ellen Nurmi 6/4, Sofia Pelander 3/1, Laura Juhola 2/0, Laura Saarinen 0/4, Rita Haukkovaara 0/0, Roosa Lukkarinen 0/0, Sophie Weckström, Emma Nikula.

Hollanti: Petronella Kraaijenoord 17/7/2 blokkia, Marlou de Kleijn 7/10.

Lisätietoja: Ottelutilastot