Catzin puolen vuoden odotus pian ohi

Lappeenrantalainen Catz on taatusti harjoitellut tarpeeksi ollakseen valmis torstaina alkavaan naisten SM-koripalloilun finaalisarjaan. Vain kauden ensimmäisen ottelunsa hävinnyt Catz on valmistautunut kultahuipennukseen pitkään ja hartaasti.

Koripalloparketilla tapahtuneen treenin ohella harjoitelluksi on Catz-leirissä tullut myös tappion tuomaa nöyryyttä, katselivathan lappeenrantalaiset kahden edellisen kauden loppuotteluissa kotkalaisten mestaruusjuhlia.

– Näitä pelejä varten on harjoiteltu vappuviikosta lähtien. Pari kuukautta ehdimme odottaa pudotuspelejä. Onneksi selvisimme välieristä suoraan kolmella ottelulla, jotta ehdimme kuntouttamaan toipilaat, kommentoi valmentajana kahdeksansiin loppuotteluihin lähtevä Tommi Koskinen, 43.

Catzilla on viisi pelaajaa, jotka pelaavat kolmannet loppuottelut putkeen.

– Kokemus finaaleista on varmasti plussaa. Kaksi vuotta sitten pääsimme sinne kuin varkain toisella pääsarjakaudella. Viime keväänä pää ei kestänyt, vaikka kulta oli otettavissa, Koskinen muistelee.

Catz kukisti loppuotteluissa vastaan tulevan Espoo Teamin kaikissa kolmessa runkosarjakohtaamisessa. Piste-ero oli aina kaksinumeroinen.

Runkosarjassa Catz hallitsi muutenkin otteluitaan selkeästi, eikä vähäisimpänä syynä ollut vastuun jakautuminen joukkueessa tasaisesti. Reetta Piipari oli tehokkain 17 pisteen keskiarvollaan, kun viidenneksikin ahkerin pistelinko Joi Scott ylsi ottelua kohti keskiarvoon 12,5. Yhdenkään pelaajan keskiarvo ei yltänyt edes 32 peliminuuttiin.

– Finaaleissa vastassa on sarjan toiseksi paras joukkue. Espoo Teamin vaarallisin pelaaja on seitsemättä mestaruuttaan tavoitteleva Susanna Rinta, Koskinen toteaa.

Avausfinaali pelataan Lappeenrannan Urheilutalolla torstaina (19.3.) klo 18.30. Suomen mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa.

Lue myös seuraavat artikkelit

Lisätietoja: http://www.basket.fi/