Ottelun alku noudatti pilkulleen samaa kaavaa kuin kahden ja puolen viikon takainen karsintojen avausottelu. Suomi porhalsi Tiina Stenin (25/9) tahdittamana 2-12-johtoon, kunnes Bosnia sai ottelun juonesta kiinni ja jäädytti pelitempon aiheuttaen Suomelle suuria vaikeuksia puolen kentän hyökkäyksessä.
Bosnia vei ottelun toisen kymmenminuuttisen nimiinsä hulppeasti 24-11 ja karkasi tauon jälkeen pahimmillaan 40-25 johtoon. Sten ja korinalustaa temmellyskenttänään pitänyt Niina Laaksonen (17/14) palauttivat kuitenkin Suomen mukaan voittotaisteluun. Ottelun päätösjakso eteni Serbian hienoisessa johdossa, kunnes Laaksosen nosto ja Heta Korpivaaran (9/4) onnistuneet vapaaheitot toivat Suomen tasoihin.
Jatkoajalla Suomen kohtaloksi koitui ratkaisijoiden puute. Tiina Sten sai virhetilinsä täyteen jo varsinaisen peliajan loppuminuuteilla, ja Niina Laaksonen seurasi perästä jatkoajan lopulla. Reetta Piipari (13/4) heitti jatkoajalla Suomen kaikki kuusi pistettä. Bosnian voiton varmisti kahdeksan sekuntia ennen loppua vapaaheittoviivalta Aida Pilav (17/5).
Tappion myötä Suomi ja Bosnia-Hertsegovina ovat lohkonsa hännillä yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. Bosnia on kuitenkin taulukossa Suomen edellä paremman korisuhteensa vuoksi.
Suomella on edessään vielä kotiottelut Italiaa ja Puolaa vastaan sekä vierasottelu Turkissa. Bosnia pelaa kaikki kolme viimeistä otteluaan vieraskentällä.
Piipari ja Laaksonen palasivat kentälle
Suomi pääsi otteluun pitkästä aikaa lähes täydellä kokoonpanolla, kun loukkaantumisista kärsineet Reetta Piipari ja Niina Laaksonen palasivat ruotuun. Apuvalmentaja Jukka Mantereen mukaan Suomen peli oli jo aivan eri tasolla kuin viikon takaisessa 41 pisteen rökäletappiossa Puolaa vastaan.
– (Päävalmentaja) Diaz sanoi matsin jälkeen joukkuepalaverissa olevansa hemmetin tyytyväinen siihen, miten pelasimme tänään. Viime päivien aikana olemme saaneet pelimme rullaamaan ja näillä otteilla meillä on täydet mahdollisuudet kaataa viimeisissä kotiotteluissamme Italia ja Puola.
Mantere totesi, että Bosniaa vastaan Suomen kohtaloksi koitui kovuuden puute.
– Eteläisessä ja itäisessä Euroopassa tuomarit antavat pelata fyysisempää koripalloa kuin pohjoisessa, eikä meillä ole kuin muutama pelaaja, joka on tottunut sellaiseen. Tällaiset matsit antavat kuitenkin arvokasta oppia tuleviin matseihin.
Kovaa vauhtia loukkaantumisistaan kuntoutuvien Niina Laaksosen ja Reetta Piiparin otteet Bosnia-ottelussa miellyttivät Manteretta.
– Niina oli korin alla omaa luokkaansa ja Reetta tuli etenkin ottelun lopussa todella lujaa peliin ottaen huomioon, että hän ei ole pystynyt täysipainoiseen harjoitteluun lähes kahteen viikkoon. Kun molemmat pääsevät täyteen kuntoon, olemme jo aivan eri näköinen joukkue kuin viime kotipelissämme Turkkia vastaan.
Laaksosen, Piiparin ja huippuottelun pelanneen Tiina Stenin tärkeys joukkueelle korostuu entisestään EM-karsintojen viimeisillä kierroksilla, sillä tuoreimman lääkärilausunnon mukaan maajoukkueen tähtipelaaja Taru Tuukkasen polvi ei ehdi kuntoutua karsintaotteluiden loppuun mennessä.
Suomi jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona 3. syyskuuta kotiottelulla Italiaa vastaan. Ottelu käynnistyy Tapiolan Urheiluhallissa 19:00 ja lipunmyynti alkaa tuntia aikaisemmin.
Bosnia-Hertsegovina – Suomi 75-74 (68-68, 34-25), naisten Euroopan A-divisioonaa, Zenica (Bosnia-Hertsegovina) 30.8.2008
Ottelun täydelliset tilastot on luettavissa FIBA:n internet-sivuilta.
| Reetta Piipari | 13/4 | |
| Mari Puustinen | 0/0 | |
| Kia Ignatius | 4/0 | /5 virhettä |
| Sanna Helenius | 0/0 | |
| Sandra Välikoski | – | |
| Niina Laaksonen | 17/14 | /5 virhettä |
| Heta Korpivaara | 9/4 | |
| Riikka Lehtonen | – | |
| Tiina Sten | 25/9 | /5 virhettä |
| Piia Harkko | – | |
| Minna Sten | 3/1 | |
| Laura Sario | 3/1 |
Jaksot: 10-14, 24-11, 18-23, 16-20, 7-6. Suomen heittoprosentit: 1P 80,0 % (20/25), 2P 45,6 % (21/46), 3P 23,5 % (4/17).
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/