18-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Virolle

Kolmannen ottelun Viron 18-vuotiaita vastaan kolmannen päivän sisään pelanneet Suomen 18-vuotiaat naiset olivat voiton syrjässä kiinni vielä perjantain aamuottelun viimeisen kymmenminuuttisen alussa. Viron virkasiskot olivat kuitenkin loppuhetkillä pirteämpiä ja veivät ottelun nimiinsä lukemin 85-74 (43-39).

Tiistaisen väännön tapaan ottelu eteni tasaisissa merkeissä Suomen muutaman pisteen takaa-ajoasemassa. Ottelun kolmannella kymmenminuuttisella Suomi ryhmittyi diamond and one –puolustukseen, joka sai Viron hätääntymään ja suomalaiset niskan päälle 9-0-jakson myötä. Viro keksi kuitenkin vastamyrkyn suomalaisten noitarohtoihin, juoksi muutaman helpon korin ja ratkaisi ottelun.

– Tämä tappio menee jonkin verran väsymyksen piikkiin. Tehtiin viimeisellä jaksolla vain 11 pistettä, kun kahdella edellisellä pelattiin oikein hyvää hyökkäyspeliä, joukkueen apuvalmentaja Jussi Laakso kertaa.

Joukkueen valmennusjohdon painottama ärhäkkä puolustuspeli oli erinomaisissa kantimissa. Suomi pakotti Viron peräti 28 pallonmenetykseen. Heittopelissä on vielä teroitettavaa: Suomen kahden pisteen heittoprosentti oli 33%, kun Viron vastaava oli 58%. Korinaluspelissä Suomi jäi kymmenen levypallon verran virolaisten jalkoihin.

Suomen parhaista esityksistä perjantaina vastasi joukkueen ”vakiokalusto”. Henna Vapamaa saalisti 22 pistettä ja kahdeksan levypalloa ja Henna Salomaa heitti 18 pistettä. Mette Scheiman jatkoi pirteitä otteitaan kymmenellä pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Kia Ignatius uurasti yhdeksän pisteen ja viiden levypallon arvoisesti.

Jussi Laakso huokui tyytyväisyyttä harjoitusturnauksen antiin, vaikka turnaus jäi lopulta kahden joukkueen mittelöksi.

– Kyseessä on varsin onnistunut valmistautuminen kisoja varten. Virolla on todella kova joukkue 18-vuotiaissa ja uskon, että Viro tulee olemaan B-divisioonan kisoissa neljän parhaan joukossa. Haettiin eilen voitto tiukan väännön jälkeen, ja se antaa uskoa omaan alkulohkoon.

– Mikä tärkeintä, me ei kärsitty isoista loukkaantumisista ja voidaan lähteä kisoihin terveenä.

Suomi matkustaa Romaniaan EM-kisoihin ensi viikon keskiviikkona. Kisojen ensimmäinen ottelu pelataan perjantaina 29.6., jolloin Suomi saa vastaansa Kroatian.

Viro (18-vuotiaat) – Suomi (18-vuotiaat) 85-74 (43-39), naisten harjoitusottelu, Tallinna (EST) 22.6.2007

Kaltiokallio Maija-Leena 1/0
Jortikka Jutta 3/1
Tuomi Aino 0/0
Ignatius Kia 9/5
Salomaa Henna 18/2
Scheiman Mette 10/7
Vapamaa Hanna 22/8
Lindén Pauliina 3/2
Eerikinharju Meriem 2/1
Wirtanen Aino 0/1
Mäkelä Margareeta 2/3
Karvonen Suvi 4/0

Päivitetty

Kategoriat

,