18-vuotiaat naiset kampesivat Viron nurin

Keskiviikkona 25 pisteen löylytyksen Virolta saanut Suomen 18-vuotiaiden naisten maajoukkue lähti torstain harjoitusotteluun aivan uudenlaisella asenteella. Nukutun yön jälkeen Suomi onnistui pitämään Viron 18-vuotiaat selkänsä takana ja vääntämään ottelusta niukan 69-66 (38-37) voiton.

– Eilinen tappio oli odotettavissa, koska emme olleet päässeet harjoittelemaan yhdessä viikkoon ja tulimme suoraan laivalta otteluun, kertasi 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ensio Helimäki syitä keskiviikkoiseen tappioon.

– Eilen kaikki meni aivan väärin asenteesta alkaen. Tänään me herättiin taisteluun ja keskityttiin puolustamaan niin hyvin kuin mahdollista. Matsissa oli ihan erilainen tekemisen meininki.

Ottelu eteni äärimmäisen tasaisena. Suomi johti parhaimmillaan kuudella pisteellä, kun taas Viro sai hetkeksi itselleen neljän pisteen etumatkan. Ottelun voittajaa saatiin jännittää aivan loppuhetkille asti. Kovan suomalaispuolustuksen kestettyä virolaisrynnistyksen pommitti Maija-Leena Kaltiokallio ensin Suomen johtoon kolmen pisteen heitollaan, jonka jälkeen Kia Ignatius jatkoi etumatkaa vielä kakkosellaan. Voiton myötä tehtiin myös historiaa, koska Suomi ei ole 1989 syntyneissä tytöissä kyennyt kaatamaan Viroa aiemmin.

Päävalmentaja Helimäki oli kovan joukkuepuolustuksen lisäksi erityisen mielissään tavasta, jolla uudet pelaajat hakivat vastuuta hyökkäyspäässä.

– Pauliina Lindén on ollut aiemmin näkymättömämpi hyökkäyspäässä, mutta tänään hänen kädestään syntyi kymmenen pistettä ennakkoluulottomien läpiajojen seurauksena. Pauliina kävi (apuvalmentaja) Olli-Pekka Auvisen kanssa eilen pientä palaveria, joka taisi auttaa itseluottamuksen saamisessa.

– Mette Scheiman, joka ei ole päässyt tähän asti aivan parhaaseensa, teki 13 pistettä hyvillä ratkaisuilla. Olemme aiemmin olleet lähinnä Hanna Vapamaan ja Henna Salomaan tehojen varassa hyökkäyspäässä, joten on aina hyvä saada lisää ratkaisijoita.

Suomen korkeimmasta pistesaldosta vastasi 15 pistettä heittänyt Henna Salomaa, joka ei ollut maajoukkueen vahvuudessa vielä keskiviikon ottelussa. Hanna Vapamaa haki 10 pisteensä lisäksi viisi levypalloa. Keskiviikkona Suomen suurimman pistemäärän saalistanut Margareeta Mäkelä mellasti korinalustoilla repien peräti 11 levypalloa.

Viron ja Suomen 18-vuotiaat naiset ottavat yhteen vielä perjantaiaamuna.

– Meillä on jäljellä vielä pari juttua, joita emme ole kokeilleet pelissä. Ennen kisoja täytyy vielä ottaa selville, miten toistaiseksi käyttämätön arsenaalimme toimii. Varsinaista pelifilosofiaa ei enää mennä muuttamaan, Helimäki ennakoi perjantain ottelua.

Viro (18-vuotiaat) – Suomi (18-vuotiaat) 66-69 (37-38), harjoitusottelu, Tallinna (EST) 21.6.2007

Kaltiokallio Maija-Leena 6/1
Jortikka Jutta 2/1
Tuomi Aino 2/2
Ignatius Kia 5/5
Salomaa Henna 15/3  
Scheiman Mette 13/3
Vapamaa Hanna 10/5  
Lindén Pauliina 10/2  
Eerikinharju Meriem 0/2  
Wirtanen Aino 4/1  
Mäkelä Margareeta 2/11  
Karvonen Suvi 0/4