Ruotsi rankaisi Suomea jälleen loppuhetkillä

Ruotsin miesten koripallomaajoukkue on rankaissut Suomea kovalla kädellä jo kahdesti lyhyen ajan sisällä. Runsas viikko Ruotsi riisti Tampereella isänniltään PM-kullan kolmen pisteen haamuheitolla ja sunnuntaina sinikeltaiset tekivät lähes yhtä katalan tempun Baltic Sea Cupin finaalissa Malmössä.

Ruotsi piti päänsä kylmempänä kuumilla loppuhetkillä ja kukisti Suomen numeroin 73-68 (36-38). Tilanne oli vielä 13 sekuntia ennen loppua Ruotsille vain 69-68, kun hienon ottelun pelannut Hanno Möttölä oli tuonut Suomen takaisin taisteluun voitosta.

Ruotsi pisti kuitenkin viimeiset vapaaheittonsa kovalla prosentilla sisään samalla kun suomalaispelaajien kädet vapisivat Möttölää lukuun ottamatta viivalla.

– Tilastomies voisi todeta tämän ottelun ratkenneen vapaaheittoihin, mutta minä en näe asiaa yksinomaan sellaisena. Hävisimme tämän ottelun omaan passiivisuuteemme. Emme pärjää kilpaa peruutuksessa Ruotsin kanssa, painotti päävalmentaja Henrik Dettmann.

Dettmann kaipaa aggressiivisuutta

Suomi kävi vaiherikkaan ottelun kuluessa muutaman kerran jo lähes kymmenen pisteen johdossa, mutta sinnikäs Ruotsi rutisti aina rinnalle, kunnes se porhalsi kotiyleisönsä edessä lopullisesti ohi.

– Pelimme ei pysy vielä tässä vaiheessa kasassa kuten pitäisi, myönsi Dettmann.

Suomi heitti finaalissa 33 pistettä kaukaa kolmoskaaren takaa. Siinä päävalmentaja näki paljon hyvää, mutta vastapainoksi jotain huonoakin.

– Se kertoo joskus eräänlaisesta mukavuudenhalusta ja aggressiivisuuden puutteesta. Tässä pelissä alkoi näkyä jo selvästi Antti Nikkilän poissaolo korin alta, jonka Ruotsi osaa sumputtaa taitavasti. Toisaalta jos sinne halutaan, niin myös pallo pitää pistää terävämmin liikkeelle, muistuttaa Dettmann.

Kesän maaotteluissa kovaa kuntoa esittänyt Nikkilä kärsii lievästä jalkavammasta, mutta mistään vakavammasta ei ole kysymys.

”Möttölän hyökkäyspeli alkaa olla jo kunnossa”

Syyskuussa 30 vuotta täyttävä Hanno Möttölä oli Baltic cupin finaalissa selvästi Suomen ykkönen 23 pisteellä ja seitsemällä levypallolla. Möttölä sai yhdeksästä pelitilanneheitosta kuusi sisään. Yhteensä 11 vapaaheitosta yhdeksän lävisti korirenkaan.

– Möttölän hyökkäyspeli alkaa olla jo näiden kahden Malmön ottelun perusteella kunnossa, mutta puolustuksen kanssa on tehtävä edelleen töitä, sanoo Dettman.

Teemu Rannikko ja Petri Virtanen heittivät molemmat kymmenen pistettä. Kolmoskaaren takaa ei tosin kummallakaan tällä kertaa kulkenut: Virtanen 2/7 ja Rannikko 2/8.

Voittajien kovan kaksikon muodostivat 19 pistettä mieheen tehneet Mats Levin ja Joakim Kjellbom. Lisäksi 212-senttisen sentteri Kjellbomin suuriin käsiin tarttui yhdeksän levypalloa.

Syyskuun EM-karsintoihin valmistautuva Suomi pelaa Malmössä vielä maanantaina harjoitusottelun Ruotsia vastaan.

– Siinä meillä on viimeistään revanssin paikka, heittää Henrik Dettmann.

Ensi viikolla Suomi kohtaa Tshekin kahdesti Decinissä pelattavissa otteluissa.

Baltic Sea Cupista lisätietoa osoitteesta www.basket.se/balticseacup.

Ruotsi – Suomi 73 – 68 (36-38), miesten maaottelu, Malmö, Ruotsi 13.8.2006

Aki Ulander 4/7
Kimmo Muurinen 2/2
Shawn Huff 4/2
Sami Lehtoranta 2/1
Jukka Matinen 6/3
Tuukka Kotti 1/1
Petteri Koponen 6/1
Juha Sten 0/1
Hanno Möttölä 23/7
Petri Virtanen 10/3
Teemu Rannikko 10/0 /5 syöttöä

Jaksot: 13-18, 23-18, 17-20, 20-10

Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/