Myöhään keskiviikkoiltana Suomi nappasi ensimmäisessä maaottelussaan makean voiton Ruotsista. Ruotsi hallitsi ottelua koko ajan, johti suurimmillaan 15 pisteellä ja vielä ennen päätösneljännestä luvuin 39-51.
Suomi siirtyi ensimmäisen kerran johtoon vasta viisi sekuntia ennen peliajan päättymistä Lotta Richterin (PeKa) kolmen pisteen hyökkäyksellä. Tätä ennen Hongan Saara Väre ja HyPo:n Mirka Kilpijärvi olivat nostaneet Suomen jo lähes rinnalle onnistuneilla kolmen pisteen heitoillaan. Ottelu päättyi Suomen 61-59-voittoon.
– Enemmän tai vähemmän alakynnessä koko ajan, mutta lopussa puolustusotetta tiivistämällä ja kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla rinnalle ja ohi. Onnistunut alku tyttöjen maajoukkueuralle, kommentoi ikäluokan päävalmentaja Ilpo Rantanen.
Ruotsi on Jyväskylässä 20 pelaajalla ja Suomi kuudellatoista, joita molemmat joukkueet kierrättävät ottelusta toiseen.
Toisen kerran joukkueet ottivat yhteen torstaina. Suomi jäi Ruotsia vastaan alakynteen, mutta teki jälleen nousun voittokamppailuun. Suomi kiri 17 pisteen takaa-ajoasemasta eron kahteen pisteeseen, mutta voittoon asti rynnistys ei tällä kertaa kantanut. Ruotsi tasoitti maaotteluvoitot ansaitusti Tanya Massambanin 18 sekä Jennifer Kocükkayanin 11 pisteen siivittämänä ja 68-65-lukemin.
Suomen paras pistenikkari on molemmissa peleissä ollut Lotta Richter, joka pussitti ensimmäisessä 22 ja toisessa 17 pistettä.
Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran perjantaina klo 16:30 alkaen Kuokkalan Graniitissa, Jyväskylässä.
Suomi- Ruotsi 61 – 59 (24-33), 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Jyväskylä 9.8.2006
| Lotta Richter | 22 |
| Saara Väre | 9 |
| Julia Salmio | 6 |
| Anni Mäkitalo | 6 |
| Linni Heino | 5 |
| Kiira Kuitunen | 3 |
| Mirka Kilpijärvi | 3 |
| Henrietta Hänninen | 3 |
| Katja Laine | 2 |
| Anna Liljeström | 2 |
Suomi- Ruotsi 65 – 68 (34-37), 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Jyväskylä 10.8.2006
| Lotta Richter | 22 |
| Saara Väre | 10 |
| Mirka Kilpijärvi | 10 |
| Linni Heino | 8 |
| Moona Owusu | 6 |
| Kiira Kuitunen | 5 |
| Marju Virtanen | 3 |
| Saara Kokko | 2 |
| Anni Mäkitalo | 2 |
| Julia Salmio | 2 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/15-vuotiaat_tytot2/