Suomen 16-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Suomi päätti pitkän EM-turnauksensa otteluun sijoista 11–12 Romaniaa vastaan. Romania oli melko fyysinen, mutta ei yhtä pitkä, eikä yhtä taitava, kuin eilen Suomen voittanut Unkari.

Suomen teemana olikin saada kuriin Romanian fyysisesti voimakas, mutta ei niin taitava sentteri Mihai Uricianu, joka oli tehnyt pisteitä 20 pisteen keskiarvolla ja juhlinut levypalloissa 16 levypallon keskiarvolla.

Tässä onnistuttiin melko hyvin, sillä Urichianu otti vain yhdeksän levypalloa ja hänet saatiin pidettyä alle 20 pisteen. Vartioinnissa onnistui etenkin Tuukka Sariola ja aloitusviisikkoon komennettu Nicolas Dolenc.

Toinen valmennusjohdon painottama asia oli pysäyttää Romanian takamiehet. Ville Tuominen ja Ville Viita sekä Ilpo Pehkonen raatoivat hyvin puolustuksessa väsyttäen lähes täyden ajan pelanneet Andrei Berceanin ja Alexandru Negutin. Heidän väsyttyään ottelun lopussa Romanialle tuli helppoja pallon menetyksiä, joista Suomi rankaisi helpoilla koreilla.

Suomen paras pelaaja oli fantastisesti läpi turnauksen huomattavasti isompia vastustajia vastaan levypalloista taistellut Helsingin NMKY:n Tuukka Sariola. Tuukka otti tässäkin pelissä 18 levypalloa.

Ottelua ratkaistaessa oli Antti Kanervo jälleen mies paikallaan. Juonikas tukijalan käyttö ja oikea aikaiset syötöt tuottivat Suomelle tärkeitä koreja. Juho Laakkonen paransi otteitaan turnauksen vanhetessa ja oli Romania ottelussa tärkeä ratkaisija tehden kymmenen pistettä.

Suomen lähes kahden viikon urakka päättyi Romania voiton ansiosta 11. sijaan. Suomi pelasi turnauksessa yhteensä yhdeksän ottelua, joista viisi päättyi voittoon.

Pisteet ja levypallot

Romania-Suomi 59-67 (29-32)

  • Ville Tuominen 2/2
  • Ilpo Pehkonen 5/2
  • Tomi Kankaanpaa 3/0
  • Antti Kanervo 14/6
  • Ville Viita 6/0
  • Otto Stalhammar 0/0
  • Vaino Kuusela 9/5
  • Ilkka Ekstrom 8/3
  • Lauri Putkonen 0/0
  • Tuukka Sariola 10/18
  • Nicolas Dolenc 0/1

Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat/