16-vuotiaille maukas revanssi Bosnia-kiertueen päätöspelissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti kiertueensa Bosnia-Hertsegovinassa kolmeen voittopeliin. Erityisesti päätöspeli Doboj’n FinDo-joukkuetta vastaan oli suomalaisnuorilta tasapainoinen, kypsä ja kiertueen ehdottomasti paras esitys. Lisäksi Suomi sai ottelussa maukkaan revanssin.

Kaikkiaan kahdeksan ottelua sisällään pitäneen ottelukiertueen kolmannessa ottelussa Suomi kärsi kuuden pisteen tappion FinDolle. Päätöspelissä FinDon vauhdinpito ja ensimmisessä kohtaamisessa ratkaisevaksi noussut heittotyöskentely hyytyi Suomen puolustuksen pihdeissä. Suomi sekoitti vastustajan konseptit paikka- ja miespuolustuksen vaihtelullaan sekä aiheutti päänvaivaa mm. onnistuneella pallollisen pelaajan ”tuplaamisella” skriinitilanteissa. Samalla Suomen hyökkäyspeli oli monipuolista. Suomi heitti tarkasti ja sai tuhoja sekä tehoja aikaiseksi nopealla hyökkäyksellään.

FinDo-pelin irtioton aloitti kolmannen jakson alussa Tuomas Tenkanen, joka rokotti isäntiä kuudella peräkkäisellä pisteellään. Petteri Koponen ja Henri Kämärä osallistuivat pian ratkaisevasti koritalkoisiin. Kun Suomen puolustus teki järjestään FinDon korintekoaikeet tyhjiksi, vaihtui Suomen niukka kolmen pisteen puoliaikajohto (40-37) jakson aikana reiluun 20 pisteen (63-43) johtoon. FinDo teki jaksolla siis vaivaiset kuusi pistettä. Suomi vei pelin lopulta lukemin 93-59. Koponen pussitti ottelussa 20, kapteeni Aleksi Huuskonen 13 ja Kämärä sekä Tenkanen 11 pistettä mieheen.

Edellisinä päivinä Suomi kohtasi Szebrenikissä BC gradinan ja Ugljevikissa BC Rudarin. gradina ei pystynyt tarjoamaan Suomelle tasapäistä vastusta, mutta siitä huolimatta ottelu pysyi numerollisesti tasaisena ensimmäisen jakson ajan (Suomelle 17-15). Suomen 16-vuotiailla on paha tapa pelata itseään heikompia vastustajia vastaan niiden tason mukaisesti. Toisen puoliajan alussa herhiläismäisesti puolustaneet vaihtomiehet Tenkanen, Altti Iiskola ja Petrus Heinonen saivat Gradinan pelinrakentelun tolaltaan. Gradina onnistui tekemään kolmannella jaksolla vain viisi pistettä ja Suomi rynni 91-39-murskavoittoon. Suomelle kirjattiin pelistä huimat 42 pallonriistoa. Jere Päivinen heitti kentän korkeimman pistemäärän, 20.

Rudar-ottelu oli tahmean alun jälkeen hienoista Suomen hallintaa. Suomi tahkosi ensimmäisellä jaksolla viisi minuuttia ilman pisteitä. Saatuaan korihanat auki Suomi pysyi johtoasemassa koko ottelun ajan. Rudar pystyi vastaamaan hyvin Suomen nopeaan hyökkäyspeliin. Suomi juoksi pelissä 32 nopeaa hyökkäystä, mutta epäonnistui viimeistelyssään peräti 18 kertaa. Rudar puolestaan heitti nopeissaan ohi vain kolme kertaa. Voiton takasivat Suomelle Koponen muutamalla oikea-aikaisella kolmosellaan ja Kämärä kolmannen jakson koreillaan. Koponen heilutti korisukkaa 16 pisteen edestä. Anselmi Vanjoki otti korintekovastuuta 15 pisteen edestä Huuskosen ollessa lepovuorossa. Suomen isosta kalustosta sekä Kämärä (11/11) ja Petri Heinonen (10/10) kirjauttivat ns. ”tupla-tuplat”.

Suomen maajoukkueen kohtaamat joukkueet Bosnia-Hertsegovinassa olivat vuosina 1987 ja 1988 syntyneistä pelaajista koottuja seura- ja kaupunkijoukkueita. Joukkue oli liikkeellä 15 pelaajan voimin, joista kussakin ottelussa lepovuorossa oli kolme. Ottelukiertue oli 16-vuotiaiden maajoukkueelle osa valmistautumista B-divisioonan EM-kisoihin, jotka pelataan Englannin Brightonissa 6.-15.8. EM-kisoissa Suomi kohtaa isäntämaa Englannin lisäksi Hollannin, Irlannin, Islannin, Itävallan, Makedonian, Ruotsin, Tshekin ja Unkarin.

BC Gradina, BIH – Suomi 39 – 91 (24-39), harjoitusottelu, Szebrenik 21.6.2004

Altti Iiskola 1/0
Tuomas Tenkanen 6/0
Sami Marouf 0/1
Aleksi Huuskonen 5/2
Anselmi Vanjoki 13/1
Tuomas Järvinen 6/1 /7 syöttöä
Jere Päivinen 20/2 /4 riistoa
Petrus Heinonen 4/2 /5 riistoa
Eero Hautaniemi 13/2 /4 riistoa
Kim Sivén 4/3 /4 riistoa
Henri Kämärä 12/14 /5 kohdistunutta virhettä
Petri Heinonen 7/9 /4 riistoa

Lepovuorossa Petteri Koponen, Rasmus Roslund, Sad Niskanen. Suomen heittoprosentit: 1P 66,7 % (22/33), 2P 50,0 % (30/60), 3P 30,0 % (3/10).

BC Rudar, BIH – Suomi 67 – 79 (32-35), harjoitusottelu, Ugljevik 22.6.2004

Altti Iiskola 2/1
Tuomas Tenkanen 2/1 /5 riistoa
Sami Marouf 6/2
Petteri Koponen 16/5 /7 syöttöä/5 kohdistunutta virhettä
Anselmi Vanjoki 15/2
Jere Päivinen 4/2
Rasmus Roslund 4/1
Eero Hautaniemi 2/1
Kim Sivén 7/3
Sad Niskanen 0/1
Henri Kämärä 11/11
Petri Heinonen 10/10

Lepovuorossa Aleksi Huuskonen, Tuomas Järvinen, Petrus Heinonen. Suomen heittoprosentit: 1P 61 % (11/18), 2P 44 % (28/63), 3P 25 % (4/16).

BC FinDo, BIH – Suomi 59 – 95 (37-40), harjoitusottelu, Doboj 23.6.2004

Tuomas Tenkanen 11/0
Petteri Koponen 20/5 /5 syöttöä
Aleksi Huuskonen 13/5
Anselmi Vanjoki 8/2
Tuomas Järvinen 8/1
Jere Päivinen 4/3
Petrus Heinonen 0/1
Rasmus Roslund 7/0
Kim Sivén 4/2
Sad Niskanen 0/4
Henri Kämärä 11/4 /4 riistoa
Petri Heinonen 9/2 /4 riistoa

Lepovuorossa Altti Iiskola, Sami Marouf, Eero Hautaniemi. Suomen heittoprosentit: 1P 60 % (9/15), 2P 63 % (31/49), 3P 47 % (8/17).

Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat/