Virtasen ja Tarmon tuore sopimus on 1+1-vuotinen. Se mahdollistaa Virtasen siirtymisen takaisin ulkomaille, mikäli tarpeeksi houkutteleva tarjous eteen tulee.
– Suuri tekijä Porvooseen siirtymisessäni oli (Tarmon valmentaja) Tom Johnson, joka valmensi minua kaksi vuotta Jyväskylässä. Kun hyvä ystäväni (Ville-Pertti) Lind siirtyi Tarmoon, katsoin Porvoon olevan paras vaihtoehto, kertoi Virtanen.
Virtanen lähti syksyllä 2003 ulkomaille saatuaan kiinnityksen virolaisjoukkue A. Le Coqiin. Vuodenvaihteessa A. Le Coq ajautui talousvaikeuksiin ja Virtanen jatkoi matkaansa Ruotsin pääsarjaan, Pekka Salmisen valmentaman Solna Vikingsin vahvuuteen.
Ennen Ruotsiin lähtöään Petri Virtanen ennätti pelata Viron liigassa 14 ottelua. Hän tehtaili A. Le Coqille niissä keskimäärin 9,2 pistettä ja antoi 2,50 koriinjohtanutta syöttöä. FIBA Euroopan Cupissa Virtanen oli vieläkin suuremmassa roolissa pussittamalla kuudessa ottelussa keskiarvokseen 12,5 pistettä. Lisäksi 183-senttinen Säynätsalon Riennon kasvatti jakeli 2,67 syöttöä ja upotti kolmosensa erinomaisella 50,0 prosentin (14/28) tarkkuudella. Ruotsin Basketliganissa Virtasen tehot olivat yhdeksässä runkosarjapelissä 12,1 pistettä ja 2,33 syöttöä.
Suomessa Virtanen on edustanut SM-tasolla Säynätsalon Rientoa ja BC Jyväskylää. Hänet valittiin I divisioonan parhaaksi pelaajaksi 1999, SM-Koriksen vuoden kehittyneimmäksi 2002 ja vuoden pelaajaksi siis 2003. Miesten maaotteluita Virtanen on pelannut 16 ja lukeutuu maajoukkueen viime viikolla julkistettuun kesäharjoitteluryhmään.
Porvoo on ollut SM-Koriksen siirtomarkkinoilla tähän mennessä aktiivisin osapuoli. Se on jo ehtinyt haalia Virtasen lisäksi uusina pelaajina riveihinsä Lindin Äänekosken Huimasta sekä Tero Ollilan BC Jyväskylästä. Tarmolla on myös ensi kauden kattavat sopimukset päävalmentaja Johnsonin, amerikkalaispelureiden Daryl Greenen ja Clifton Jonesin, britti Mark Sweetin sekä Mikael Holmeen, Roni Leimun, Arto Stenhällin ja Johan Wickholmin kanssa.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/