Vuonna 1986 syntyneiden poikien ikäluokkamaajoukkue selvitti tiensä viime kesänä ensimmäisistä EM-karsinnoista jatkoon. Lauantaina saatiin osoitus siitä, millä eväin suomalaisnuoret paikkansa ansaitsivat.
Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue on täynnä lupaavia urheilijanalkuja. Kentällä se näkyy liikkuvana hyökkäyspelinä, jossa pallotonkin mies tekee työtä vuorotta sekä puolustuspelaamisena, josta ei yritystä uuvu. Viroa vastaan suomalaisten hyvä asenne näkyi myös hyökkäyspään erinomaisella levypallopelaamisena. Suomi vei ottelussa peräti 18 hyökkäyslevypalloa.
Suomi avasi lauantaisen pelin Ilkka Vuoren terrierimäisen puolustuksen siivittämänä lennokkaasti. Kolmessa minuutissa Suomi oli jo 10-0-johdossa. Kun Viro pääsi peliin mukaan, pysyi se kyydissä pitkälti 215-senttisen sentterinsä Viljar Veskin ansiosta. Veski nosteli puoliaikaan mennessä 16 pistettä. Suomi puolestaan jyräsi tasaisuudellaan. Kun puolet ottelusta oli pelattu Suomi, johti 47-31 ja kokoonpanossa olleista 12 pelaajasta yhdeksän oli jo tehnyt pisteitä.
Hetken ajan Suomen hyökkäysliike pysähtyi, kun Viro asettautui toisen puoliajan alkuun paikkapuolustukseen. Kolmen minuutin ajan Suomi taapersi pisteittä, kunnes lahtelainen Vuori vapautti tilanteen ja upotti kakkosen. Kun pato saatiin kerran rikottua, alkoi vettä virolaisten niskaan tulla vyöryllä. Suomi vei jakson viimeiset seitsemän minuuttia peräti 23-0, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä.
Toisen puoliajan hahmostakaan ei jäänyt epäselvyyttä. Vuoren takakentän aisapari, Helsingin NMKY:n 181-senttinen, Eero Levä otti show’n haltuunsa vakuuttavin ottein. Levä teki korin tahtoessaan ja tarjoili heittojensa lomassa muutaman näyttävän syötön. Kolmannella jaksolla Levä heitti yhden kolmosen ohi, mutta muuten nuorukainen ei heitoissaan toisella puoliajalla erehtynyt. Hän teki 23 pisteestään 21 jälkimmäisellä puoliskolla.
Levän lisäksi Ville Liimo (13/4) ja Vuori (13/1) ylsivät kaksinumeroisiin pistesaldoihin. Suomen joukkueesta kaikkiaan 11 pelaaja pääsi pisteiden makuun. Puolustuspelaaminen oli kuitenkin ottelun avain. Suomi pakotti Viron 27 pallonmenetykseen, jonka lisäksi virolaiset saivat suomalaispuristuksessa vain 32,0 prosenttia (16/50) pelitilanneheitoistaan sisään.
– Hyvä peli meiltä. Kaikki 12 jätkää puolusti hyvin. Maajoukkuepeleihin tultaessa ei aina tiedä löytyykö pelaajilta terävämpää vaihdetta, kun kaverit ovat tottuneet seurajoukkueissaan pelaamaan löysemmällä tempolla. Tänään tuo vaihde onneksi löytyi. Kova intensiteetti on näkynyt jo harjoituksissa. Pojat tietävät, että meillä on kovat kinkerit edessä Kroatiassa ja halu olla mukana ja tehdä töitä on kova, kehui 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Laitinen suojattejaan.
Viro-maaottelut ovat Suomelle valmistautumista huhtikuun alussa pelattaviin EM-karsintoihin, jotka pelataan Kroatian Sisakissa. Karsintaturnauksessa, josta kolme parasta selviytyy varmuudella EM-kisoihin, on kisalipuista Suomen kanssa kisailemassa Georgia, Italia, Koratia, Latvia ja Ranska.
Suomen ja Viron välinen toinen maaottelu pelataan sunnuntaina 22.2. klo 14 alkaen Malmin Kauppaoppilaitoksella, Helsingissä.
Suomi-Viro 97-55 (47-31), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Helsinki 21.2.2004
| Ilkka Vuori | 13/1 | /5 riistoa | |
| Eero Levä | 23/1 | /6 syöttöä | |
| Jarkko Kyllönen | 3/1 | ||
| Turo Lehtonen | 0/1 | ||
| Ville Liimo | 13/4 | ||
| Mikko Koivisto | 6/2 | ||
| Viljami Vanjoki | 3/3 | ||
| Andreas Lähteenoja | 8/9 | ||
| Tero Laitinen | 9/4 | ||
| Antti Virta | 4/3 | ||
| Jari Vanttaja | 9/3 | ||
| Joonas Suotamo | 6/3 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat/