Piipari nimesi Latviaan lähtijät

Suomen naisten koripallomaajoukkue ottaa lauantai-aamuna suunnan kohti Riikaa. Matkallaan maajoukkue viimeistelee kahdessa Latviaa vastaan pelattavassa maaottelussa yhteispeliään ensi viikolla alkavaa EM-karsintaurakkaa varten. Päävalmentaja Risto Piipari nimesi perjantaina 12 pelaajaa Latvia-otteluihin.

Nimettyjen pelaajien joukossa on odotetut nimet euroammattilaisten, Taru Tuukkasen ja Michaela Mouan, johdolla. Yhdeksällä valituista pelaajista on tilillään 28 maaottelua tai enemmän. Kokemattomampaa kaartia edustavat Äänekosken Huiman Minna Hartikka (6 maaottelua) ja Tapiolan Hongan vasta 18-vuotiaat Heta Korpivaara (1) ja Laura Sario (1), jotka tekivät debyyttinsä maajoukkueessa viime kesänä Helsingissä pelatussa turnauksessa.

Riikassa Suomi kohtaa Latvian siis kahdesti; lauantaina 16.11. ja sunnuntaina 17.11. Viimeistely EM-karsintoja varten noudattaa viime vuotista kaavaa, jolloin Suomi pelasi niinikään kaksi kertaa Latviaa vastaan ennen EM-karsintakoitoksiaan. Vuosi sitten Latvia voitti ensimmäisen kohtaamisen 67-61 ja Suomi toisen 76-71. Historiankin valossa Suomi ja Latvia muodostavat tasaisen taisteluparin. Kautta aikain Suomen naiset ovat kohdanneet Latvian kahdeksan kertaa, joista suomalaisvoittoon on päättynyt kolme.

– Latvia-otteluissa on tarkoitus hioa yhteispeliä. Vaikka kesällä vietettiinkin aikaa yhdessä, vie yhteispelin jälleenlöytäminen aina hetken, Piipari kertoi.

Maajoukkue pyrkii toteuttamaan sekä Latvia-otteluissa että tulevissa EM-karsintakoitoksissa nopeaa pelityyliä, jota sisäänajetaan kaikkiin maajoukkueisiin. Aggressiivista puolustusta ja nopeasti lähteviä hyökkäyksiä haetaan. Niiden purevuuden testaa ensi viikolla Unkari, jonka Suomi kohtaa Tampereella Pyynikin Palloiluhallissa keskiviikkona 20.11. klo 18.30 alkavassa ottelussa. Sloveniaa vastaan Suomi pelaa Ljubljanassa 23.11. ja tuore MM-hopeamitalisti Venäjä on Suomea vastassa Äänekosken Liikuntatalolla tiistaina 26.11. klo 18.30.

Suomen maajoukkue Latvia-otteluissa 16.-17.11.

Nimi Pituus Synt. Seurajoukkue
Heidi Adler 180 1976 Espoo Basket Team
Minna Hartikka 172 1973 Äänekosken Huima
Heta Korpivaara 185 1984 Tapiolan Honka
Anu Mahlamäki 180 1976 Pussihukat
Michaela Moua 180 1976 Acer Priolo, ITA
Minna Myllylä 174 1972 Äänekosken Huima
Sari Puranen 175 1977 Äänekosken Huima
Sanna Puskala 183 1979 Äänekosken Huima
Susanna Rinta 176 1978 Pantterit
Heli Roukanoja 186 1973 Pantterit
Laura Sario 181 1984 Tapiolan Honka
Taru Tuukkanen 189 1977 Symel Tenerife, ESP

Valmentajat: Risto Piipari, Hilpi Savikko