Uudistuksen ajatuksena on, että seuraavaksi toimintansa aloittavan ikäluokkamaajoukkueen päävalmentaja on mukana edellisen ikäluokan toiminnassa. Näin tulevalle päävalmentajalle muotoutuu käsitys kansainvälisen pelin tasosta ja maajoukkueiden toimintatavoista sekä valmennuksen linjaukset pysyvät johdonmukaisesti samansuuntaisina.
Lukuisia nuorten maajoukkueita luotsanneen Jokelan valmennustiimiin kuuluvat miesten mestaruussarjatasolla vankasti ansioituneet Timo Nieminen ja Jyrki Suhonen. Nieminen on SM-Koriksen vuoden valmentaja vuosimallia 1994 ja Suhonen puolestaan 1990. 35-vuotiaasta Niemisestä tulee päävalmentaja vuonna 1989-syntyneiden maajoukkueeseen, jonka toiminta käynnistyy vuoden 2004 alussa. Niemisen tulevat apuvalmentajat nimetään ensi syksynä.
Nieminen on uusiin tehtäviin siirryttyäänkin mukana myös vuonna 1988 syntyneiden maajoukkuetoiminnassa. Vuonna 2007 Jokelan ja Niemisen maajoukkueet yhdistyvät, kun joukkueista kootaan alle 20-vuotiaiden maajoukkue.
Seuraavan kahden ikäluokan päävalmentajat nimetään syksyllä 2003 samalla periaatteella. Vuonna 1991 syntyneiden ikäluokan tuleva päävalmentaja toimii 1990-syntyneiden apuvalmentajana.
Kokemusta myös tyttöjen maajoukkueeseen
Uudistus koskee siis sekä poikien että tyttöjen maajoukkueita. Äänekosken Huiman naisten mestaruussarjassa hopealle käskyttäneen Mervi Nurmen valmennusryhmään on nimetty kokeneet maajoukkue- ja nuorisovalmentajat Martti Iivonen Espoosta ja Tapani Karppinen Helsingistä.
Iivosesta tulee vuonna 1989 syntyneiden tyttömaajoukkueen päävalmentaja.
Sekä pojissa että tytöissä maajoukkuevalmennuksen päätavoitteena on edesauttaa yksilöiden kehittymistä kohti kansainvälistä ja kansallista huippua. Pääpainot ovat pelaajien fysiikka- ja taitoharjoittelun ohella seuroissa tapahtuvan päivittäisvalmennuksen tukemisessa. Kilpailulliset tavoitteet vuonna 1988 syntyneiden maajoukkueilla on vuonna 2005 käynnistyvissä EM-karsinnoissa sekä vuonna 2006 pelattavassa EM-lopputurnauksessa. Vuonna 2007 siis 1988- ja 1989-syntyneiden maajoukkueet yhdistyvät ja joukkue lähtee hakemaan paikkaa vuoden 2008 Euroopan mestaruuskilpailuista.
Helimäki ja Vyyryläinen 20-vuotiaiden valmentajiksi
Vuonna 1988 syntyneiden päävalmentajaksi valittu Harri Jokela on viime vuodet valmentanut vuonna 1984 syntyneiden poikien maajoukkuetta. Kyseisellä ikäluokalla on edessään yhdistyminen vuonna 1985 syntyneiden kanssa ja karsintataival kohti 20-vuotiaiden EM-kisoja 2004. Jokelan siirtyessä nuorempien päävalmentajaksi, on tulevalle 20-vuotiaiden maajoukkueelle nimetty uusi valmennusjohto. Peräsimeen astuu niinikään nimekkäitä miehiä, sillä 20-vuotiaissa ohjat ottaa käsiinsä Ensio Helimäki Jyväskylästä ja Kimmo Vyyryläinen Turusta.
Helimäki, 49, valittiin SM-Koriksen vuoden valmentajaksi 1989. Pääsarjatasolla Helimäellä on meriittilistallaan kaksi SM-hopeaa, jonka lisäksi hän toimi 1990-luvulla usean vuoden ajan miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Tulevalla kaudella Helimäki toimii SM-Koriksessa pelaavan BC Jyväskylän valmennusryhmässä. Mittavan pelaajauran pääsarjatasolla omaava Vyyryläinen puolestaan valmentaa I divisioonan Kaarinan Uraa.
Tutkapari Anu Rajaniemi-Seppo Sonkeri jatkaa 1984-syntyneiden tyttöjen maajoukkuevalmentajina. Rajaniemi ja Sonkeri käskyttivät viime viikonloppuna päättyneestä EM-karsintaturnauksesta Suomen ensin kesänä pelattaviin EM-kisoihin. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1981, kun Suomen tyttömaajoukkue on selviytynyt 18-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen.