Naiset Virossa turnausvoittoon

Lea Hakala nosti henkilökohtaisella panoksellaan naisten maajoukkueen Viron kansainvälisen turnauksen voittoon. Ratkaisuottelussa Venäjän mestaruussarjajoukkue Sport Club Volnaa vastaan Hakala tehtaili 29 pistettä 28 minuutissa ja siivitti Suomen ohi venäläisten lukemin 75-86.

Suomi teki joukkueena lähes uskomattoman kirin päätösottelussaan Volnaa vastaan, kun se nousi täysammattilaisjoukkueen 11 pisteen taukojohdosta (47-36) huolimatta vielä ottelun voittoon. Sinivalkoiset värit jyräsivät ottelun toisen jakson nimiinsä peräti 28-50.

Lea Hakalan työskentely Volna-kamppailussa oli ihailtavaa. Hänen 29 pistettään syntyivät kaukoetäisyyksiltä, josta Hakala pommitti kolmosensa 7/7 (!) ja kakkosensakin 4/6. Lisäksi Hakala repi kuusi levypalloa ja antoi kaksi koriinjohtanutta syöttöä. (Suomen kaikkien otteluiden tilastoja jäljempänä).

Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Suomi kellisti helpohkosti Hollannin 69-48 ja toisessa ottelussa Viron 75-63. Näin Suomella oli ainoastaan voittoja tuliaisinaan Viron kovatasoisesta turnauksesta, joka oli osa naisten maajoukkueen valmistautumista toukokuun loppupuolella pelattavaa EM-karsintaturnausta varten.

Almeressa, Hollannissa 20.-24.5. pelattavassa EM-karsintaturnauksessa Suomen vastustajina ovat kotijoukkue Hollannin lisäksi Israel, Portugal, Luxemburg sekä Sveitsi. Tämän karsintalohko C:n kaksi parasta joukkuetta selviytyy EM-semifinaalikierrokselle, joka alkaa syksyllä 1999 ja tähtää vuoden 2001 EM-kilpailuihin, jotka pelataan 25.5.-3.6.2001 Gravelinessa, Orléansissa ja Nantesissa, Ranskassa.

EM-semifinaalikierros takaisi Suomen maajoukkueelle kuusi karsintaottelua syksyillä 1999 ja 2000. EM-karsinnoissa on mukana yhteensä 36 maata.

Viron turnauksessa saavutettu Hollanti-voitto oli mannaa Suomelle, sillä reilulla voitollaan Suomi lienee henkisessä etulyöntiasemassa hollantilaisiin nähden, kun joukkueet kohtaavat uudestaan EM-karsintaturnauksessa.

Ennen Hollannin karsintaturnausta Suomi viimeistelee vielä iskukykyään kahdella maaottelulla Ruotsia vastaan, jotka pelataan 13.5. Tukholmassa ja 14.5. Göteborgissa. Ruotsi onkin todellinen koetuskivi Suomelle, sillä Suomi ei ole onnistunut kaatamaan länsinaapureitaan sitten toukokuun 1992, jolloin Suomen voittolukemat kirjattiin Helsingissä 88-82. Sen jälkeen suomalaiset ovat saaneet myöntää Ruotsin paremmakseen kuusi kertaa.

Viron kv. turnauksen lopullinen sarjataulukko

Suomi 3 3 0 6
Sport Club Volna, RUS 3 2 1 5
Viro 3 1 2 4
Hollanti 3 0 3 3

Suomi – Hollanti 69 – 48 (40-19)

Hanna Rotinen 4/4 Heli Roukanoja 17/5 Auli Nyman 7/4/4 riistoa Riikka Kaasalainen 6/1 Susanna Rinta 4/0 Evi Mustakari 0/0 Lea Hakala 5/4 Jaana Sintonen 9/3 Heidi Junnila 0/0 Sari Puranen 3/1 Paula Penttilä 5/2 Anja Hellman 9/3/6 syöttöä/5 riistoa

Suomi – Viro 75 – 63 (38-33)

Hanna Rotinen 4/4 Heli Roukanoja 17/4/5 syöttöä Auli Nyman 18/8 Riikka Kaasalainen 4/3 Susanna Rinta 5/1 Evi Mustakari 0/2 Lea Hakala 5/1 Jaana Sintonen 10/5 Heidi Junnila 0/0 Sari Puranen 0/0 Paula Penttilä 5/4 Anja Hellman 8/3/4 riistoa

Sport Club Volna, RUS – Suomi 75 – 86 (47-36)

Hanna Rotinen 1/5 Heli Roukanoja 18/9 Auli Nyman 10/2 Riikka Kaasalainen 3/0 Susanna Rinta 2/1 Evi Mustakari 2/1 Lea Hakala 29/6 Jaana Sintonen 10/2/3 torjuntaa Heidi Junnila 0/0 Sari Puranen 0/0 Paula Penttilä 2/0 Anja Hellman 9/3/6 syöttöä