Ruotsi sinnitteli Ranskan vanavedessä vielä kolme ja puoli minuuttia ennen loppua lukemissa 65-67. Ratkaisu alkoi kuitenkin kypsyä, kun Matthew Strazelin vapaaheittojen jälkeen Jaylen Hoard katkaisi Larssonin syötön ja hetkeä myöhemmin Victor Wembanyama johdatti kolmosellaan Ranskan 65-72-johtoon.
Ottelun viimeinen kolme- ja puoliminuuttinen kirjattiin Ranskalle 17-4 ja koko ottelu 84-69 (38-38) Wembanyaman johtaessa esitystä 18 pisteellään, kahdeksalla levypallollaan ja kolmella blokillaan. Ranskan ainoan tappion näissä karsinnoissa on aiheuttanut Susijengi, joka ylsi voittoon Espoo Metro Areenalla viime joulukuun alussa.
Slovenia sai Ljubljanan Tivoli Areenalla vieraakseen Unkarin, joka oli aloittanut omat MM-jatkokarsintansa rökälevoitolla Virosta. Unkari olisi voitollaan ottanut jättiaskeleen kohti Qatarin MM-kisoja, mutta latautunut Slovenia aloitti ottelun 27-17-kiskaisulla ja kasvatti kolmannella jaksolla johtonsa yli 20 pisteen ennen kaikkea väkivahvan levypallopelinsä avaavien mahdollisuuksien turvin. Slovenia kauhoi 42 levypalloa Unkarin 23:a vastaan.
Slovenian ykkönen oli kuusi kolmosta upottanut takamieskonkari Klemen Prepelic (24/4/9 syöttöä) tukenaan Aleksej Nikolic (18/3/6 syöttöä) ja Alen Omic (15/12). L-lohkon ykkössijaa isännöivän seitsemän voiton Ranskan ja kakkossijaa pitävän viiden voiton Susijengin jälkeen Ruotsi, Slovenia ja Unkari ovat tasoissa neljässä voitossa ja Viro jatkaa hännänhuippuna kolmella voitollaan.
Jatkokarsintalohko K:ssa Saksa, Kroatia ja Puola ovat kukin viittä vaille valmistaneet paikkansa Qatarin MM-kisakentillä. Niin maailmanmestarina kuin Euroopan mestarina karsintoihin lähtenyt Saksa vastasi sunnuntai-illan kovimmasta statementista nujertamalla aiemmin tappiottoman Puolan Gdanskissa pistein 94-96 (31-41, 83-83).
Räjähtävän alun otteluun ottanut Saksa johti toisen jakson alussa parhaimmillaan pistein 18-34, mutta Mateusz Ponitkan (20/8/5 syöttöä) ja Igor Milicicin (18/8) johdattama Puola palasi voittokamppailuun kotiyleisön mylviessä. Puolalla oli varsinaisen peliajan viime sekunnilla potentiaalinen voittoheitto ilmassa, mutta Jaroslaw Zykowskin kolmonen lähti epätasapainosta. Loppulukemat heittivät Dennis Schröder (18/2/5 syöttöä/4 riistoa) ja Isaac Bonga (10/4/4 syöttöä/5 riistoa) vapaaheittoviivalta.
Ilmiömäisessä vireessä MM-karsinnoissa ollut Kroatia joutui huhkimaan täyden 40-minuuttisen nälkäisen Hollannin kotikentällä Almeressa. Keye van der Vuurst toi kolmosellaan kotijoukkueen kahden pisteen päähän, 99-101, ottelun viimeisen minuutin alkaessa ja Hollannille tarjoutui vielä kaksi mahdollisuutta tasoitus- ja voittokoriin, mutta Kroatia kartutti voittosaldoaan Yannick Franken pallonmenetyksen ja David N’Guessanin ohi menneen kolmosen jälkeen.
Kroatian terävimmät olivat nimimiehet Ivica Zubac (24/11/3 syöttöä) ja Dario Saric (24/3/6 syöttöä). Saksa, Kroatia ja Puola ovat nyt kukin voittaneet kahdeksasta ottelustaan seitsemän lähimpänä haastajanaan neljän voiton Latvia.

