Besselink solmi sopimuksen göttingeniläisjoukkueen lokakuun puolessavälissä harjoiteltuaan alkusyksyn Tapiolan Hongan kanssa. Ensimmäiset viikot Saksanmaalla sujuivat tunnustellessa, mutta Besselink on hiljalleen lunastanut yhä suurempaa roolia uudessa joukkueessaan.
– Omasta mielestäni oon ottanut tosi ison askeleen ylöspäin viime kaudesta, Besselink nyökyttelee.
– Alussa oli tosi rankkaa ennen kuin pääsin kunnolla sisälle jengin systeemiin ja opin, miten Bundesliiga toimii. Maaottelutaukoa edeltäneet neljä matsia olin kuitenkin jo aloitusviisikossa, eli koko ajan mennään parempaa kohti.
Kuluvalla kaudella Besselink on kirjauttanut Göttingenille 9,8 minuuttia, 2,3 pistettä ja 0,9 levypalloa ottelua kohden. Kauden ehdoton huippupeli oli kymmenen pisteen ilta Bundesliigan kärkijoukkueisiin lukeutuvaa ALBA Berliniä vastaan marraskuun lopussa.
– Tiesin, että olisin saanut Korisliigasta täksi kaudeksi ison roolin, mutta Bundesliiga on yksi Euroopan parhaista sarjoista ja halusin ottaa haasteen vastaan, Max arvioi.
– Bundesliigassa saa pelata tosi fyysisesti ja se sopii mun pelitapaan. Oon tykännyt seurasta, valmentajista ja joukkuehengestä ja Göttingenistä on tullut mulle vähän kuin toinen koti. Oon ylpeä tähänastisesta, mutta samalla mä täytän huhtikuussa 21 vuotta ja tiedän, että tää matka on vasta alussa.

”Tuon peliin energiaa, härskiyttä ja mentaalista kovuutta”
Besselink herätti huomiota Susijengissä ensimmäisen kerran kesällä 2020, jolloin hän oli kentän pisteykkönen suljetuin ovin pelatussa scrimmage-ottelussa Viroa vastaan Mäkelänrinteen urheiluhallilla.
Susijengi-debyyttinsä Besselink teki kesällä 2021 Tshekeissä. Tuosta ottelusta on nyt vierähtänyt tovi ja Besselink pääsee suoraan kovaan paikkaan, kun Israel toivottaa suomalaiset tervetulleeksi kotikentälleen Tel Aviviin.
– Tosi hyvä fiilis päästä ekaa kertaa pelaamaan Susijengin kanssa karsintoja. Eka peli oli tosiaan Tshekeissä pari vuotta sitten, mutta karsinnoissahan on aina erilainen panos, nämä ovat ”real deal”, Max hymyilee.
Susijengillä on tapana pelata fyysisesti ja yliaggressiivisesti ja pakottaa vastustaja yksi toisensa jälkeen pois mukavuusalueeltaan. Tähän pelitapaan Max uskoo sopivansa täydellisesti.
– Haluan aina voittaa ja meen kentälle antamaan kaikkeni. Tuon peliin energiaa, härskiyttä ja mentaalista kovuutta, hän kuvailee.
– Meillä on nyt aika pieni jengi koossa ja päästään pelaamaan ”small ballia”, mikä tarkoittaa, että munkin pitää olla valmis pelaamaan nelos- ja vitospaikoilla. Susijengi on kuitenkin sellainen jengi, että jokainen osaa oman roolinsa ja pystyy tekemään sen duunin, mitä tarvitaan.
Israelia vastaan Besselink ei ole vielä koskaan päässyt pelaamaan, mutta Susijengin kanssa Tel Avivissa vietetty viikko on antanut osviittaa siitä, mitä perjantai-iltapäivä tuo mukanaan.
– Israel on tosi nopea jengi, joka pelaa korkealla tempolla. Meidän pitää olla valmiit siihen haasteeseen ja että tulee kova taistelu. Tää tulee olemaan siistiä.
Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina 24.2. klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.
