Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 käynnistyy perjantaina. Ennakkoasetelmat povaavat sarjasta kenties kovatasoisinta koskaan, eikä esimerkiksi mitalikolmikkoa ole helppoa etukäteen ennustaa. Tampereella, Kouvolassa, Kauhajoella ja Kotkassa tavoitteet ovat kuitenkin korkealla, aina kevään viimeisissä peleissä.
Mitä yhteistä on Espanjalla, Italialla, Latvialla, Liettualla, Ranskalla, Saksalla, Serbialla, Turkilla ja Suomella? Viikonvaihteessa päättyneiden 20-vuotiaiden koripallon EM-kisojen jälkeen kyseiset maat ovat Euroopan ainoat valtiot, joiden kaikki poikamaajoukkueet ovat juuri nyt A-tasolla. Pitkän päivätyön Suomen maajoukkueohjelman uudistusten parissa tehnyt Henrik Dettmann tuntee ylpeyttä saavutuksista, ja kannustaa monen muunkin tuntevan samoin.
Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).
20-vuotiaat miehet jatkavat voittokulkuaan B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro 65-87 (31-49). Suomi eteni kisoissa välieriin, joissa lauantaina vastaan tulee isäntämaa Unkari. Kolme parasta joukkuetta nousevat ensi kesäksi A-divisioonaan.
20-vuotiaiden poikien maajoukkue selvitti tiensä jatkoon B-divisoonan EM-kisojen alkulohko A:ssa voittamattomana, kun tällä kertaa Suomen tassujen alle jäi Itävalta 70-85 (39-54). Suomi ratkaisi pelin ensimmäisen puoliajan loistokkaalla hyökkäyspelillä 26 pistettä koko pelissä tehneen Alexander Madsenin johdolla.
Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa suomalaisten jyrän alle jäi Romania. Suomi juoksi ensimmäisen viiden minuutin aikana taululle lukemat 6-20 ja jätti perävalot taakseen voittaen 64-89 (27-47). Suomen 18-vuotiaat pojat taas nappasivat revanssivoiton Puolasta 74-64 (36-32).
Suomen 20-vuotiaat miehet aloittivat B-divisioonan EM-kisansa erinomaisesti, kun Suomi kaatoi avausottelussa Hollannin 68-54 (24-28). Hollanti piti toisella neljänneksellä Suomen vaikeuksissa, mutta pukukopista tuli esiin sisuuntunut Suomi, joka hoiti homman kotiin.
Suomen 20-vuotiaat miehet ovat hioneet särmiään alkukesän aikana Kisakallion Pohjoismaiden mestaruuskisojen lisäksi Belgiassa ja nyt joukkue on valmiina huomenna Unkarissa alkaviin B-divisioonan EM-kisoihin. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan hyvällä työllä tavoite noususta A-divisioonaan on mahdollinen.
Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät valmistavassa maaottelussa Belgialle Brysselissä 74-64. Suomi pelasi mielettömän ensimmäisen vartin, mutta kotijoukkue Belgian sai pelin juonesta kiinni ja vei nimiinsä tiukan ottelun.
Suomen 20-vuotiaiden miesten hävisi harjoitusottelun Belgian alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Brysselissä 63-69 (38-45). Suomen ensimmäinen puoliaika oli erinomainen, mutta toisella puoliajalla isokokoisempi Belgia vei pidemmän korren.
Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä Islannin paikkaprässi ja -puolustus lamautti Suomen pirteän alun jälkeen. Islanti vei lopulta ottelun nimiinsä 71-100 (39-54).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun jännittävien hetkien jälkeen joukkue kaatoi Ruotsin 68-66 (42-39).
Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät tappion Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspelissään Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Tanska osoittautui paremmaksi numeroin 52-67 (26-36). Suomen puolustus onnistui tanskalaisia vastaan mainiosti, mutta hyökkäyspäässä joukkue etsi vielä pelirytmiään.
Anton Mirolybovin luotsaama Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue mittelee ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruudesta 14.-16. kesäkuuta Kisakallion SUSI Training Centerissä. Suomen lisäksi Pohjolan herruudesta kisaavat Ruotsi, Islanti ja Tanska.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen on sopinut seuran kanssa 1-vuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2015-2016. Lehtonen aloitti kouvolalaisten päävalmentajana syksyllä 2010 ja kuluva kausi on Lehtosen viides kausi Kouvojen päävalmentajana.
Kauhajoen Karhun koko kauden kestänyt kotivoittojen putki jatkui Korisliigassa keskiviikkona, vaikka kylässä kävi sarjaa johtava KTP. Karhu kellisti kotkalaiset 96-91 (60-41). Muissa kierroksen otteluissa voitokkaita olivat Kouvot ja Helsinki Seagulls.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia