Hanno Möttölä lukeutui Zalgiris Kaunasin tehomiehiin, kun se siirtyi Liettuan finaalisarjassa 2-1-johtoon Lietuvos Rytasia vastaan. Möttölä vastasi joukkueensa suurimmasta pistemäärästä, kun hän ja Tanoka Beard sekä Paulius Jankunas pussittivat 12 pistettä mieheen. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Maajoukkuelaituri Tuukka Kotin italialaisjoukkue Castelletto Ticino on oppinut voittamaan. Joukkue otti jo viidennen peräkkäisen voittonsa maan kakkosliigassa ja on pudottamassa putoamispeikkoa harteiltaan. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Luovu parista tähtipelaajasta ja luota suomalaiseen. Kyseinen filosofia näyttää tehoavan Ljubljanassa. Teemu Rannikon johtamana Olimpija Ljubljana murskasi Adriatic-liigaa johtavan Cibona Zagrebin lukemin 91-69 myrskyisän viikkonsa päätteeksi. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomen maajoukkuelaituri Tuukka Kotti on toipunut polvivammastaan takaisin pelikuntoon. Viikonvaihteessa Kotti nosteli kahdeksan pistettä, kun hänen edustamansa Castelletto Ticino kärsi Rietille karvaan 71-73-kotitappion Italian kakkosliigassa. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomen maajoukkuetakamies Teemu Rannikko johdatti slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan jatkovoittoon Euroliigassa. Rannikko heitti voittajien korkeimman pistemäärän, 18, kun Ljubljana selätti Cibona Zagrebin 92-88. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomalaispelintekijä Teemu Rannikko johdatti slovenialaisjoukkueensa Olimpija Ljubljanan 87-76-kotivoittoon Zagrebista Balkanin alueen Adriatic-liigassa. Rannikko upotti 13 vapaaheitostaan 11 kooten kentän korkeimman pistemäärän, 18. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Hanno Möttölän hyvä syysvire jatkuu. Maajoukkuelaiturin edustama Zalgiris Kaunas otti viikonvaihteessa Liettuan liigakauden neljännen ja viidennen voittonsa. Möttölä kuritti Neptunasia teholukemin 21/9. Sakalaita vastaan Möttölä pussitti 14 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Hanno Möttölän edustama liettualaisjoukkue Zalgiris Kaunas jatkaa puhtaalla pelillä Baltian liigassa. Joukkueen tuorein uhri oli Tallinnan Kalev, joka joutui taipumaan Kaunasille 4200-päisen kotiyleisönsä edessä 77-89. Möttölä oli yhdessä Tanoka Beardin kanssa voittajien tehokkain 19 pisteellään.
Suomen maajoukkuetähti Hanno Möttölä on ottanut hyödyn irti tiiviistä maajoukkuekesästä. 209-senttinen Möttölä on ollut hyvässä iskussa hänen uuden seuran Zalgiris Kaunasin avatessa kautensa. Torstaina Zalgiris kaatoi Liettuan liigan avauskierroksella Nevezisin 100-79 Möttölän 17 pisteen avittamana.
Suomen miesten koripallomaajoukkue johtaa EM-karsintalohkoaan puhtaalla pelillä neljän ottelun jälkeen. Suomi päätti tämän syksyn karsintaurakkansa tyylikkäästi murskaavaan 111-53 (63-27) -vierasvoittoon lohkon peränpitäjästä Luxemburgista. Karsinnat jatkuvat syksyllä 2007.
Hienosti puolustanut ja tarkasti heittänyt Suomen miesten koripallomaajoukkue otti kovan 91-81 (54-36) –voiton Georgiasta Helsingin Jäähallissa pelatussa EM-karsintaottelussa. Suomi jatkaa voittonsa ansiosta C-lohkon ainoana puhtaan pelin joukkueena.
Panokset ovat varmuudella korkealla keskiviikkona Helsingin Jäähallissa, kun koripallon miesten EM-karsintojen C-lohkon puhtaan pelin joukkueet Suomi ja Georgia iskevät yhteen. Ottelun voittaja on vahvoilla, kun kärjen osalta kovasta lohkosta haetaan vuoden kuluttua A-divisioonan nousua hakevaa joukkuetta.
Suomen miesten koripallomaajoukkue on käynnistänyt EM-karsinnat puhtaalla pelillä. Päävalmentaja Henrik Dettmannin ryhmä otti toisen voittonsa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Islanti kaatui Reykjavikissa pistein 93-86 (46-57). Suomi nousi sillasta tauon jälkeen viemällä ottelun jälkimmäisen puolikkaan nimiinsä numeroin 47-29.
Suomen maajoukkue avasi EM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Itävallasta. Helsingin Jäähallissa vieraillut Itävalta onnistui tekemään Suomen puolustuksen puristuksessa ainoastaan 14 pistettä ottelun toisella puoliajalla. Suomen voittolukemat kirjattiin 87-50 44-36).
Suomen miesten koripallomaajoukkue hoiti tyylikkäästi EM-karsintojen viimeistelyottelunsa Unkaria vastaan. Suomi voitti molemmat ottelunsa, joista jälkimmäinen päättyi myöhään perjantaina Tapiolan Urheiluhallissa hyvin taistelleen kotijoukkueen juhlaan numeroin 79-70 (35-29).
Suomen miesten koripallomaajoukkue otti Helsingin Kisahallissa kovan voiton Unkarista numeroin 76-70 (37-26). Unkari pelaa EM-karsintojen A-divisioonassa, jonne Suomi hakee nousua. Unkari kaatui ilman Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon panosta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia