Sasu Salin on aloittanut kauden vahvasti, kun hän oli Teneriffan pistetykki. Italiassa Mikael Jantunen aloitti hienosti ja kaudet starttasivat myös Saksassa ja Japanissa.
Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.
Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!
Susijengi ja Hollanti ovat kohdanneet miesten maajoukkuetasolla viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana vain kerran. Viime kaudella Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelanneet Topias Palmi, Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen kuitenkin tietävät omakohtaisen kokemuksen pohjalta, mitä torstai-iltapäivällä on tiedossa.
Kari-Pekka Klingasta Teemu Rannikon kautta Jamar Wilsoniin ja Petteri Koposeen on Susijengin peliä pyörittänyt vuosikymmenestä toiseen kansainvälisen tason pelinrakentaja. Alkavien EM-kisojen aikana Susijengin takakentän marsalkaksi on näyttävimmin ehdolla hyvinkääläislähtöinen Edon Maxhuni, 24.
Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.
Edon Maxhunin ja Mikael Jantusen kaudet Belgian ja Hollannin yhteisliigassa päättyivät välieriin. Saman kohtalon koki Saksassa Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Bonn.
Belgian ja Hollannin yhteisliigassa käynnistyivät välierät. Avausosat lupaavat jännittäviä toisia osaotteluita.
Edon Maxhuni seurasi Mikael Jantusen ja Alexander Madsenin viitoittamalla tiellä, kun hän pääsi tuulettamaan Hollannin mestaruuden kunniaksi.
Mikael Jantunen pääsi ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan juhlimaan Belgian mestaruutta, kun Oostende kaatoi Kangoroes Basket Mechelenin neljässä pelissä. Edon Maxhuni sen sijaan taistelee edelleen Hollannin mestaruudesta.
Belgian ja Hollannin kansallisten sarjojen finaalit alkoivat tasaisissa merkeissä. Saksan ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen hävisi finaalisarjan kovan taistelun jälkeen.
Hollannissa ja Belgiassa alkavat viikonloppuna kansallisten liigojen finaalisarjat. Hollannissa Edon Maxhuni havittelee Heroes Den Boschin kanssa mestaruutta ja Belgiassa Mikael Jantunen hakee Oostenden kanssa pokaalia. Kansallisten sarjojen jälkeen molempien kaudet jatkuvat vielä Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä.
Edon Maxhunin Heroes Den Bosch eteni Hollannin liigan finaaliin ja Mikael Jantusen Oostende teki saman tempun Belgiassa. Alexander Madsenin VEF Riika on sen sijaan voiton päässä Latvian mestaruudesta.
Belgiassa ja Hollannissa alkoivat kansallisten liigojen välierät suomalaispelaajien voitolla. Japanissa Murphyn veljesten kausi tuli päätökseen ja Saksassa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen eteni finaaliin.
Belgian ja Hollannin yhteisliigassa saatiin jatkosarjat loppuun ja seuraavaksi edessä ovat pudotuspelit. Samoin Romaniassa pudotuspelit siintävät edessä.
Lassi Tuovin valmentama Strasbourg joutui tunnustamaan Pau-Lacq-Orthezin paremmakseen Ranskan Cupin finaalissa. Mikael Jantusen Oostende varmisti Belgian ja Hollannin liigan yhteisliigan ylemmän loppusarjan voiton.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia