Lipunmyynti ensi vuonna Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kilpailuihin (EuroBasket 2017) käynnistyi perjantaina vilkkaasti. Myyntiin vapautetut Susijengin Follow Your Team Finland –lippupaketit (FYT) myytiin perjantai-iltana loppuun.
Helsinki Seagulls ylsi historiansa toisella pääsarjakaudella mitalipeleihin haalari yllä ja hartiavoimin ja nousi vierasvoiton päähän finaalipaikasta. Helsinkiläisen koripalloyleisön verrattain onnistuneesti puolelleen voittanut Seagulls jatkaa nyt historiansa kirjoittamista vahvoista asetelmista, joihin se viime keväänä kaivautui.
Helsingissä 2017 pelattavien Susijengin EM-kisaotteluiden lipunmyynti käynnistyy tänään, perjantaina 30.9. klo 14:00. Tästä artikkelista löydät katsomokartan sekä liudan vastauksia muihin usein kysyttyihin kysymyksiin.
Naisten Korisliiga käynnistyy osaltaan kolmen ottelun voimin lauantaina. Sarjaan uusia tuulia tuovat divarista nousseet Kouvottaret, Helmi Basket HBA sekä Tapiolan Hongan tuoreempi versio, Espoo United. Viime kaudella vahvasti Lappeenrannan Catziä horjuttaneet Vimpelin Veto sekä hopeaa saalistanut Hyvinkään Ponteva lähtevät jälleen mitalin kiilto silmissä kauteen.
Piinkovaa laatutyötä Pohjanmaalla koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt Kauhajoen Karhu metsästää edelleen seurahistoriansa ensimmäistä SM-mitalia. Viime kevät päättyi Karhun osalta katkeraan pettymykseen puolivälierävaiheessa. Takapakista huolimatta Karhussa luotetaan toimivaksi osoittautuneeseen menestysreseptiin, jolla haetaan uutta nousua mitalipeleihin.
Neljän liigakauden jälkeen pääsarjatasolta pudonnut Lapuan Kobrat sai uuden mahdollisuuden Loimaa Bisonsin menetettyä liigapaikkansa. Lapualla siirrytään kertaheitolla uuteen aikakauteen, kun kolminkertainen Suomen mestari Damon Williams saapuu Tampereelta lakeuksille. Kobrien ensimmäinen pudotuspelipaikka näyttää todennäköisemmältä kuin koskaan.
Suomen naispelaajat jatkavat Euroopan valloitustaan, kun viime kaudella Naisten Korisliigaa Tampereen Pyrinnössä edustanut Meral Bedretdin, 23, pelaa ensi kaudella ranskalaisen Basket Lattesin riveissä. Basket Lattes voitti viime kaudella Ranskan mestaruuden ja joukkue pelaa Euroopan korkeimmalla kansainvälisellä sarjatasolla naisten Euroliigassa. ToPoLa-kasvatti Bedretdin on esiintynyt naisten maajoukkueen paidassa 11 kertaa.
Viime kaudella Turkin kakkosliigaa Denizli Basketissa pelannut 208-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti Anton Odabasi, 21, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Turkin pääsarjaa pelaavaan Trabzonsporiin. Susijenginkin kesän harjoitusrinkiin kuuluneen Odabasin houkutteli uuteen seuraansa ennen kaikkea nimekäs valmennusjohto.
Susijengi sai EM-kisoihin valmistavan kesän 2016 päätösottelussaan täyden vastuksen piinkovasta Ruotsista, mutta pystyi pitämään Espoon Metro Areenan 6,257 katsojan edessä päänsä pinnalla ja kuittaamaan 69-67 (37-33) -voiton. Lauri Markkanen ja Shawn Huff urakoivat kotijoukkueen kovimmat tehot ja Gerald Lee Jr. teki riemukkaan paluun kentille.
Suomen 16-vuotiaiden poikien taival Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa jatkui tappiottamana, kun Suomen ärhäkkä puolustus pisti Bosnia-Hertsegovinan hurjan paineen alle. Sudenpennut etenivät kahdeksan parhaan sakkiin EM-kisoissa löylyttämällä Bosnia-Hertsegovinaa numeroin 55-38 (25-23). Suomi pelaa puolivälierissä torstaina Turkkia vastaan.
Viime kaudella turkkilaisen Besiktas Istanbulin valmennusjohtoon kuulunut lappeenrantalaislähtöinen Lassi Tuovi, 29, jatkaa uraansa Ranskassa. Tuovi on solminut yksivuotisen valmennussopimuksen Ranskan pääsarjaa pelaavan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourgin päävalmentajana toimii Susijengin pitkäaikainen luotsi Henrik Dettmann.
Suomen 16-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisojen urakka alkaa huomenna perjantaina 12.8. Puolan Radomissa. Alkulohkossaan Kreikan, Serbian ja Viron kohtaava Suomi on päävalmentaja Miikka Sopasen mukaan hitsautunut hienosti yhteen valmistautumisjaksolla.
Suomen naisten maajoukkue pelasi toisen valmistavan maaottelunsa Viroa vastaan tänään Hyvinkään Martinhallissa. Naarassudet paransivat eilisestä, puolustaen aggressiivisesti ja voittaen tilanteita, mutta kehno osumatarkkuus kaaren takaa varmisti 61-68 (29-32) -voiton etelänaapurille. Suomi matkustaa huomenna Saksaan, jossa Naarassudet kohtaavat emäntämaan sekä torstaina että perjantaina.
Edelliset kaksi kautta Hyvinkään Pontevaa edustanut Anni Mäkitalo, 24, siirtyy Ranskaan, N1-liigaan nousua tavoittelevan Orvault Basketin riveihin. SM-hopeaan päättyneellä viime kaudella Mäkitalo kirjautti tilastoikseen 9,1 pistettä, 4,1 levypalloa ja 3,6 syöttöä ottelua kohden.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.
20-vuotiaiden EM-kilpailujen toinen lauantaipäivä oli täynnä voittajien peittelemätöntä riemua ja yhtä lailla hävinneiden joukkueiden pettymystä. Parketilla pelit kovenivat, kun Helsingin Jäähallissa taisteltiin paikoista EM-finaaliin. Lauantai petasi kentät valmiiksi sunnuntain otteluille, joista suurin on Helsingin Jäähallin illan EM-finaali.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia