Turkkilaisjoukkue Besiktasin ja joukkuetta valmentaneen Henrik Dettmannin tiet erkanevat. Yllätysuutisen raportoivat lukuisat turkkilaismediat. Besiktas on alkaneella kaudella pelannut vasta viisi ottelua, joista tuorein toi viikonvaihteessa vierasvoiton Turkin liigassa Türk Telekomista.
Naisten Korisliiga –joukkue Äänekosken Huiman on solminut sopimuksen pelintekijä Ka-Deidre Simmonsin kanssa, kertoo Keskisuomalainen. Hurjilla tilastoilla Seton Hallin yliopistojoukkueessa pelannut Simmons korvaa Huimassa Dorothy Williamsin.
Alkukauden aikana vielä parasta virettään hakeneet Vilpas ja KTP kohtaavat keskiviikon IS-TV:n ottelussa Salohallissa, kello 18.30 alkaen. Ottelussa riittää panosta, sillä joukkueet majailevat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa. Vilppaan tähtäimessä on kauden toinen voitto, kun taas KTP metsästää vielä kuluvan sesongin avausvoittoaan.
Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 potkaistaan käyntiin tänään. Ennakkopaketin viimeisessä osassa ovat vuorossa viime vuoden finaalipari. Bisons pelaa jälleen kerran Korisliigan lisäksi myös VTB:tä ja pelaajamateriaalin laadusta ja leveydestä sen myös näkee. Joensuussa lähdetään puolustamaan kokeneella joukkueella viime kevään mestaruutta.
Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 käynnistyy perjantaina. Ennakkoasetelmat povaavat sarjasta kenties kovatasoisinta koskaan, eikä esimerkiksi mitalikolmikkoa ole helppoa etukäteen ennustaa. Tampereella, Kouvolassa, Kauhajoella ja Kotkassa tavoitteet ovat kuitenkin korkealla, aina kevään viimeisissä peleissä.
Hallitseva Suomen mestari Kataja Basket on solminut pelaajasopimuksen amerikkalaislaituri Lamayn Wilsonin, 35, kanssa, joka korvaa Nathan Healyn, jonka sopimus purettiin koeajan puitteissa perjantaina. Kanadalaislaituri Thomas Scrubb puolestaan vakuutti valmennusjohdon omalla testijaksollaan ja pelaa joukkueessa näillä näkymin kauden loppuun.
Korisliiga-joukkue Helsinki Seagulls on solminut 1+1 -mallia olevan pelaajasopimuksen Marcel Mooren, 21 kanssa, joka siirtyy joukkueeseen hallitsevan Suomen mestarin Kataja Basketin riveistä. Seagulls on myös purkanut sopimuksen amerikkalaispelaaja Malcolm Millerin kanssa.
Tampereen Pyrintö on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen Akeem Wrightin, 30, kanssa. Wright solmi kaksi kautta sitten Pyrinnön kanssa sopimuksen kaudesta 2013-14, mutta loukkaantuminen esti saapumisen Tampereelle silloin.
MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.
Susijengi käytti EM-kisojen välipäivänsä vierailemalla Suomen Koripalloliiton ja Kisakallion Urheiluopiston järjestämässä Pikkusudet-koulussa, joka sijaitsee Montpellierin keskustassa Maison des Relations Internationales de Montpellier -rakennuksessa. Pikkusudet-koululaiset pääsivät tapaamaan suosikkipelaajiaan ympäristössä, jossa he opiskelevat neljä päivää EM-kisojen aikana.
Susijengi kohtaa huomenna keskiviikkona Bosnia-Hertsegovinan, joka on yllätti eilen jatkoajan viimeisellä sekunnilla lähteneellä heitolla Israelin 84-86. Susijengin tapaan Bosnia-Hertsegovinalla on lohkossa A yksi voitto ja kaksi tappiota. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salmisen mukaan Bosnia-Hertsegovina pelaa perinteistä voimakoripalloa.
Susijengi hakee avausvoittoaan EM-kisojen lohkossa A, kun Suomea vastaan astelee tänään itänaapurimme Venäjä, joka on Susijengin tavoin hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan. Susijengin apuvalmentaja Ari Tammivaaran mukaan Venäjä pelaa hitaasti, mutta organisoidusti.
Susijengi kävi lähellä jymy-yllätystä EM-avauksessaan, kun Jamar Wilson sytytti Suomen takaa-ajoon ja Sasu Salin heitti pelin jatkoajalle hallitsevaa Euroopan mestaria vastaan. Suomelta loppui bensa bonusajalla ja isäntämaa Ranska tyylitteli loppulukemiksi yli 10 000 katsoja edessä 97-87 (45-37, 81-81).
Montpellierin alkulohko A:n tuoksinat jatkuvat Susijengin osalta Suomen aikaan 18:30, kun jatkoajan jälkeen Ranskalle taipunut Suomi kohtaa eilen Venäjän voittaneen Israelin. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salmisen mukaan Israel juoksee ennakkoluulottomasti, mutta isoissa pelaajissa laatu laskee vaihtopenkille mentäessä.
Kun ison porukan nuorin nousee kesken ruokailun ylös, kilistää lasia ja alkaa puhumaan, voi nuorukaista jo ennen aloitusta onnitella rohkeudesta. Susijengin 21-vuotias huoltaja/manageri/jokapaikan höylä Jussi Laurila yllätti perjantai-iltana koko maajoukkueen pitämällä puheen. Samalla Laurila tuli kuvanneeksi millaisia ihmisiä Susijengiin oikeasti kuuluu. Seuraavassa Jussi Laurilan Susijengille pitämä puhe kokonaisuudessaan.
Susijengi pääsee lauantaina EM-kisojen avausottelussa mittamaan taitojaan hallitsevaa Euroopan mestaria vastaan, kun Suomen ja Ranskan välisen ottelun avausheitto laitetaan ilmaan Montpellierin Park&Suites Arenalla klo 22:00 Suomen aikaa. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kuvailee Ranskaa urheilulliseksi joukkueeksi, jonka hyökkäyspeli kulkee tähtinimien kautta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia