Elina Koskimiehen edustama American University onnistui katkaisemaan tappioputken vuoden 2016 viimeisessä ottelussa Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Myös Annika Holopaisen edustama Old Dominion päätti vuoden voitokkaasti.
Xavierin yliopiston Anniina Äijänen pelasi viikon sisään kolmessa ottelussa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA). Hän iski kauden parhaan pistesaaliinsa torstain vastaisena yönä NCAA-ottelussa Kennesaw Staten yliopistoa vastaan.
Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin edustama Hofstra kohtasi lauantaina Elina Koskimiehen tähdittämän American Universityn Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA). Tasainen trilleri kirjattiin vasta jatkoajan jälkeen Hofstran nimiin.
Toledon Sara Rokkanen tulitti kauden parhaan pistepottinsa sarjan Madonna Universityä vastaan. Elina Koskimiehen American University venyi jatkoaikavoittoon George Washingtonin yliopistojoukkueesta NCAA:ssa.
Annika Holopainen avusti Old Dominionin kauden kolmanteen voittoon Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA). Heidi Byrd tehoili 9 pistettä Houston Baptistin yliopistojoukkueen kaatuessa UTEP:lle.
San Franciscon paidassa pelaava Ninni Salmi ja Houston Baptistin Heidi Byrd loistivat Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Byrdin Houston Baptist kamppaili keskiviikkona kauden avausvoiton kun se päihitti Southwestern Assembliesin. Salmen San Francisco haki kauden kolmannen voittonsa Long Beachin kustannuksella.
Suomalaiset naiskoripalloilijat avasivat urakkansa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA) kuluvana viikonloppuna. Suomalaiset olivat osallisina seitsemässä voitossa avauskierroksella ja kahdessa voitossa viime yön otteluissa. Avausotteluissa tehokkaimpia olivat Houston Babtistin Heidi Byrd, San Franciscon Ninni Salmi ja Hofstran tulokas Sandra Karsten, jotka osuivat kukin 8 pisteen arvoisesti lauantain vastaisena yönä.
Naisten USA:n yliopistoliiga NCAA pyörähtää käyntiin lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Alkavalla 2016-17-kaudella liigassa nähdään ennätykselliset 21 suomalaispelaajaa kaikki yliopiston sarjatasot (NCAA I, NCAA II, NJCAA) huomioon ottaen. Mukana menossa ovat mm. naisten maajoukkuepelaajat Annika Holopainen, Anniina Äijänen, Elina Koskimies ja Tuuli Menna.
Suomen naisten maajoukkueen valmistavien maaotteluiden sarja päättyi tänään perjantaina Saksassa. Naarassudet päästi Saksan vahvaan johtoon jo avausneljänneksellä, minkä myötä saksalaiset pääsivät juhlimaan voittoa loppulukemin 67-52 (38-26). Naarassudet pelaa seuraavan kerran marraskuussa EM-karsintoja Espanjaa ja Ruotsia vastaan.
Suomen naisten maajoukkueen vuosi 2015 on lähtenyt käyntiin, kun uusi päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut 24 pelaajaa maajoukkueleiritykseen. Naisten maajoukkueen kesä sisältää kaksi kotiottelua Ruotsia vastaan ja turnauksen Tanskassa.
Naisten Korisliigan pudotuspelit saatiin käyntiin torstaina, kun puolivälierien ensimmäiset ottelut pelattiin Lappeenrannassa, Helsingissä, Äänekoskella ja Kotkassa. Kotijoukkueet veivät nimiinsä ensimmäiset osaottelut, mutta etenkin ToPon ja Forssan Alun, sekä Äänekosken Huiman ja Vimpelin Vedon välisissä otteluissa nähtiin tasaista taistelua lähes läpi koko 40-minuuttisen koitoksen.
Naisten Korisliigan runkosarja saatiin päätökseen lauantaina, ja viimeisenä pelipäivänä tarjolla oli täysi viiden ottelun kattaus. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen taisteluparit saatiin selville, ja oli lauantaina vielä jaossa viimeinen pudotuspelipaikka, jonka itselleen lunasti Tapiolan Honka.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtasivat Korisliigan lauantain kierroksen ehdottomassa helmessä, jossa panoksena oli sarjautaulukon toinen sija. Tasaisen kamppailun vei nimiinsä väkevään kevätvireeseen yltynyt ToPo, lukemin 74-69 (33-37). Muilla paikkakunnilla kotiyleisön suosikit veivät sarjapisteet nimiinsä.
Naisten Korisliigan lauantai pelattiin vierasjoukkueiden merkeissä. Äänekosken Huima ja ToPo varmistivat vierasvoittonsa Hyvinkäällä ja Vimpelissä kolmannen jakson hyvillä otteillaan, kun taas Tapiolan Honka ylsi Sara Rokkasen kolmossuman ja huikean neljännen jakson myötä voittoon Turussa.
Torpan POjat vankisti asemiaan Korisliigan sarjataulukon neljännellä sijalla, kun se kaatoi Hyvinkään Pontevan vieraskentällä vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 87-60 (45-26). Lauantain neljän ottelun kierroksella vierasjoukkueet olivat muutenkin vahvoilla, kun kaikki neljä ottelua päättyivät kotiyleisöiden pettymyksiksi vierasvoitoihin.
Naisten Korisliigan sunnuntain kierroksella olivat vierasjoukkueet vahvoilla, kun viidellä pelipaikkakunnalla ainoastaan Vimpelissä onnistui kotijoukkue kääntämään ottelun voitoksi. Äänekosken Huimalle sunnuntain voitto oli jo neljäs perättäinen, mestari Catzin voittoputki taas kasvoi jo viiden ottelun mittaiseksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia