Suomen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölän tähdittämä ja kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama Aris Thessaloniki selvisi ilman suuria ongelmia Kreikan liigan avauksesta. Aris kuritti vieraissa Olympiada Patrasia lukemin 85-67. Voitto oli Arikselle kenraaliharjoitus keskiviikkona käynnistyvään Euroliigaan.
Suomen koripallomaajoukkueen sunnuntainen EM-karsintavastus Georgia kaivoi itselleen keskiviikkona kuopan, josta se voi päästä ylös vain nitistämällä Suomen – ja mieluiten runsaslukuisesti. Lähes varmasta jatkopaikastaan huolimatta Suomi aikoo ottaa sunnuntain vaativasta kilpailuympäristöstä kaiken irti kehittääkseen peliään tuleviin pudotuspeleihin.
ToPon uusi pelintekijä on kovissa sarjoissa pelannut amerikkalainen Tyson Patterson. 28-vuotias Patterson on ansainnut urallaan tunnustuksia ja miehen edustamat joukkueet ovat menestyneet varsin hyvin Pattersonin pelinjohdossa.
Ranskan cupin voittanut, mutta liigassa pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Pau-Orthez on erottanut kanadalaissuomalaisen päävalmentajansa Gordon Herbertin. 48-vuotiaan Herbertin jatkajaksi on nimetty Ranskan Pro B:n vuoden valmentajaksi valittu Olivier Cousin.
Hanno Möttölä lukeutui Zalgiris Kaunasin tehomiehiin, kun se siirtyi Liettuan finaalisarjassa 2-1-johtoon Lietuvos Rytasia vastaan. Möttölä vastasi joukkueensa suurimmasta pistemäärästä, kun hän ja Tanoka Beard sekä Paulius Jankunas pussittivat 12 pistettä mieheen. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Maajoukkuepelaaja Hanno Möttölän edustama liettualaisryhmä Zalgiris Kaunas pelaa huhtikuun 20.-21. päivinä Riikassa järjestettävässä Final Four -lopputurnauksessa Baltian liigan mestaruudesta. Asia sai viimeisen varmistuksensa, kun Zalgiris selätti Barons Riikan 6800 katsojan edessä lukemin 85-69.
Hienosti puolustanut ja tarkasti heittänyt Suomen miesten koripallomaajoukkue otti kovan 91-81 (54-36) –voiton Georgiasta Helsingin Jäähallissa pelatussa EM-karsintaottelussa. Suomi jatkaa voittonsa ansiosta C-lohkon ainoana puhtaan pelin joukkueena.
Georgian koripallomaajoukkueen suomalaisvalmentaja Gordon Herbert odottaa keskiviikkona kuumaa ja tasokasta EM-karsintailtaa Helsingin Jäähalliin. Suomi ja Georgia iskevät yhteen klo 18:15 alkaen.
Panokset ovat varmuudella korkealla keskiviikkona Helsingin Jäähallissa, kun koripallon miesten EM-karsintojen C-lohkon puhtaan pelin joukkueet Suomi ja Georgia iskevät yhteen. Ottelun voittaja on vahvoilla, kun kärjen osalta kovasta lohkosta haetaan vuoden kuluttua A-divisioonan nousua hakevaa joukkuetta.
Koripallon miesten EM-karsintojen C-lohkon molemmat suosikkijoukkueet, Suomi ja Georgia, käynnistivät urakkansa murskavoitoilla. Suomi kukisti Itävallan Helsingissä 37 pisteellä, kun Georgia murjoi sillä välin Luxemburgin lähes 10 000 katsojan edessä Tbilisissä rumasti numeroin 86-44 (47-26).
Yksinomaan tilastoja silmäiltäessä maanantaina Espoossa taistelunsa aloittavan puolivälieriparin Honka-Uudenkaupungin Korihait voittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä. Runkosarjassa toiseksi sijoittunut Honka voitti kauden keskinäiset ottelut puhtaasti 4-0.
Georgian koripallomaajoukkue käyttää kaikki keinot hyväkseen kukistaakseen Suomen lauantaina Helsingin jäähallissa pelattavassa EM-karsintaottelussa.
Pelaajaurallaan Suomen kansalaisuuden saanut koripallovalmentaja Gordon Herbert, 46, on kovassa nosteessa Euroopan kentillä.
Euroopan eri maiden mestaruussarjoissa pelaavista suomalaismiehistä kolme pelaajaa teki viikonvaihteen liigapeleissä kaksinumeroiset pisteluvut. Iiro Tenngren, Mikko Noopila ja Ville Kaunisto kun ylsivät jokainen toiselle kymmenelle.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on ottanut vastaan uuden seuratason pestin. Dettmann, 46, on kiinnitetty Saksan Bundesliigassa ja FIBA Euroopan liigassa pelaavan saksalaisjoukkue Braunschweigin uudeksi päävalmentajaksi ja urheilutoimenjohtajaksi.
Kansainvälisen koripalloliiton ylimmän tason seurajoukkuekilpailu FIBA Euroopan liigan kausi polkaistiin käyntiin suomalaisittain iloisissa merkeissä tiistai-iltana. Suomalaisia joukkueita kilpailussa ei ole mukana, mutta suomalaissentteri Antti Nikkilä toimi kreikkalaisen Ionikosin tehopelurina, kun JDA Dijon kaatui lukemin 94-84.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia