18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi paremmalleen, kun Valko-Venäjä vei Liettuassa pelatun valmistavan maaottelun 59-52 (28-36). Suomi johti vielä puoliajalla, mutta Valko-Venäjä oli toisen puoliajan parempi joukkue ja pääsi maksamaan kalavelkoja eilisestä.
Vielä eilen Liettuaa vieneet Suomen 18-vuotiaat tytöt saivat tänään sunnuntaina vastaansa eilisestä oppineen liettualaisjoukkueen, joka voitti 62-48 (29-25). Suomen voiton esteenä oli erityisesti heikko viimeistely hyökkäyspäässä.
Suomen 18-vuotiaat tytöt nappasivat tämän kesän ensimmäisen todella kovan päänahan, kun suomalaiset voittivat Liettuan Anykščiaissa 55-59 (31-25). Vierasjoukkue Suomi ratkaisi pelin kolmannella neljänneksellä esitellen tähänastisen maajoukkuevuotensa parasta koripalloa.
Suomen nuorisomaajoukkueet hävisivät neljästi Ruotsille Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä. Korkeimmat sijoitukset nappasivat 16-vuotiaat pojat ja tytöt, jotka molemmat pääsivät kotimatkalle hopeamitalit kaulassaan.
Ruotsin Solnassa pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmas päivä sai päätöksensä, kun aina vaikea vastustaja Islanti kaatui kahdesti. 16-vuotiaat tytöt nousivat vaikean alun jälkeen selkeään voittoon, kuten myös vielä voittamattomat 16-vuotiaat pojat, jotka murskasivat Islannin peräti 100-49 (48-28).
Hyvinkään Ponteva pelasi 30 minuuttia loistavaa koripalloa, mutta Peli-Karhujen viimeinen kymmenminuuttinen hiljensi kotikatsomon, PeKan poistuessa kotimatkalle sarjapisteet mukanaan 75-72 (29-38) -vierasvoiton turvin. Muualla Catz otti selvän vierasvoiton Vimpelin Vedosta, ja ToPo teki saman tempun Turun Riennon vieraana.
Äänekosken Huima oli päivän kärkikamppailussa Peli-Karhuja vastaan kahdeksan pisteen tappioasemassa päätösneljännekselle lähdettäessä. Vahva hyökkäyspeli toi joukkueen iskuetäisyydelle, ja loppusekunneilla Kenya Robinson sinetöi kotijoukkueen huiman kirin lukemiin 75-74 (31-44). Muualla Alku otti komean kotivoiton, Ponteva haki sarjapisteet Turusta ja ToPo jatkoi voittoputkeaan.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueiden Baltic Sea Cup Tallinnassa oli menestys, kun sekä 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt palaavat kotimaahan kultamitalit kaulassaan. Kokonaissaldona koko turnauksessa Suomi voitti yhdeksän peliä ja hävisi vain kolme.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Baltic Sea Cupin toisen päivän viemällä Viroa neljästi Tallinnassa. Muiden joukkueiden murskatessa vastustajansa, 16-vuotiaat pojat tarjosivat jännittävimmän ottelun voittamalla Viron lopulta 68-61 (35-29).
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet aloittivat vuotuisen Baltic Sea Cupin Tallinnassa kahdella voitolla Latviasta. 16-vuotiaat tytöt vastasivat perjantain trilleristä, kun Suomi voitti jatkoajan jälkeen 70-72 (31-27, 61-61). Myös 18-vuotiaat pojat ylsivät 87-88 (46-41) -voittoon noustuaan piikkipaikalle toisella puoliajalla.
Korisliigan sunnuntain koitoksissa voittoihin ylsivät ennakkosuosikit. Helsingin jäähallissa pelattu ToPo-Honka -ottelu tarjosi viihdettä viimeiselle minuutille asti, kun taas Turussa nähtiin Hyvinkään Pontevan historian ensimmäinen vierasvoitto Korisliigassa.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi viimeisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa, joten Suomen lopullinen sijoitus oli kuudes. Viidennen sijan vei Puola, joka käytti häikäilemättömästi hyväkseen Suomen korinteko-ongelmat ensimmäisellä puoliajalla.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni taistelemaan B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta Tallinnassa, kun suomalaisten jalkojen alle jäi vahvan toisen puoliajan esityksen turvin Ukraina 55-73 (30-31).
16-vuotiaat tytöt viimeisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisojen jatkolohko E:ssä, kun Hollanti vei suomalaisia loppunumeroin 82-56 (41-31). Suomi taistelee nyt turnauksessa sijoista 5.-8.
Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät B-divisioonan EM-kisojen jatkosarja E:ssä Englannille 69-72 (35-37). Suomi lähti päätösneljännekselle johtoasemassa, mutta joukkueelta loppui energia ja Englanti pääsi iskemään.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi ensimmäisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa, kun Puola osoittautui paremmaksi loppunumeroin 78-50 (40-22). Suomi pääsi tappiosta huolimatta kahdella voitolla jatkosarjaan kamppailemaan sijoista 1.-8.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia