


Latvian perinteisen kovaotteisen 0-6-shokkialun jälkeen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi pelin juoneen kiinni, taistellen jokaisesta irtopallosta välittämättä pienistä ruhjeista ja parkettipalovammoista. Taisteluilmeestä huolimatta latvialaiset pitivät pienen johdon, kunnes päätösneljänneksellä baltialaiset näyttivät jo hetken lähtevän omille teilleen.
Reilut kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua suomalaisten kaksi perättäistä kolmosta kuitenkin toivat itseluottamusta puolustuspäähän, joka taas ruokki vapautuneisuutta hyökkäykseen ja Suomi kiri itsensä kolmen pisteen päähän. Lopulta Ellen Järvinen (12/3/3 riistoa) heitti kaksi sekuntia ennen summeria parin kädenvaihdon jälkeen kylmäpäisen kolmosen, joka vei pelin jatkoajalle.
Jatkoajalla Latvia oli taas valtaosan viidestä minuutista niskan päällä, mutta reilu minuutti ennen loppua suomalaiset upottivat kolkin hyökkäyksessä, mennen 69-70-johtoon.
Suomi pysäytti latvialaisten pallonhallinnan tylysti riistolla ja rankaisi nopeasti lay-upilla toisessa päässä. Latvia kavensi vielä vapaaheiton verran, mutta Suomi onnistui suojelemaan johtonsa loppuun asti.
– Hieno koko joukkueen voitto. Kyseessä on kuitenkin tämän ikäisten viime EM-kisojen viides ja tästä joukkueesta viisi pelaajaa oli siinä joukkueessa isossa roolissa, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
Järvisen lisäksi pistenikkareina kunnostautuivat Kia Vaalavirta (18/7), Sara Bedeji (10/8/5 syöttöä/9 riistoa) sekä Fanny Hulmi (10/2).
Latvia – Suomi 70-72 (15-11, 31-27, 48-39, 61-61), 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 2.1.2015
Suomi: Kia Vaalavirta 18/7, Ellen Järvinen 12/3/3 riistoa, Sara Bedeji 10/8/5 syöttöä/9 riistoa, Fanny Hulmi 10/2, Nea Kuisma 7/4, Elina Arike 6/6/5 syöttöä, Vilma Pöyry 6/2, Lotta-Maj Lahtinen 3/3/5 riistoa, Vera Lauhaluoma 0/5, Aune Lampinen 0/5, Reetta Tulkki 0/0, Anna Kahelin 0/2
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaiden poikien syöttömylly turvasi avausvoiton
18-vuotiaiden poikien Latvia-pelin avauspuolikas oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita: latvialaiset veivät ensimmäisen neljänneksen suurinumeroisesti 30-20, kun taas toinen meni Suomelle 16-21.
Puoliajan jälkeen pallo liikkui suomalaispelaajalta toiselle tehokkaasti: koko toisella puoliajalla Suomi teki 18 pelitilannekoria, joista peräti 12 oli syötettyjä. Erityisesti muiden ruokkimisessa kunnostautuivat Lassi Nikkarinen (6/4/7 syöttöä/4 riistoa) ja Riku Laine (13/4/4 syöttöä).
Vajaa neljä minuuttia ennen loppua Suomi oli kymmenen pisteen johdossa, mutta latvialaiset järjestivät kolmossirkuksella viimeisen takaa-ajoyrityksen, jonka suomalaiset kuitenkin kestivät.
– Latvia on Euroopan nouseva koripallomaa. Aina, kun heidän pystyy miesten tai poikien puolella voittamaan, niin tulokseen voi olla tyytyväinen. Kääntöpuolena peli paljasti sen, että meillä on paljon työtä edessä kohti Kreikan EM-kisoja, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
– Vastustajan pelitapa oli ikävä sillä tavalla, että he pelasivat viisi ulkona, mutta siitä huolimatta nuoremman ikäluokan isojen senttereiden Hannes Pöllän ja Anton Vialenin esitykset olivat lupauksia herättäviä.
Kentän pistekuningas oli Lauri Markkanen, joka teki monipuolisesti 26 pistettä ja haki 8 levypalloa. Laituri Teemu Knihtinen (2/3) toimi joukkueen energiageneraattorina penkiltä.
Latvia – Suomi 87-88 (30-20, 46-41, 55-62), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 2.1.2015
Suomi: Lauri Markkanen 26/8/3 riistoa, Riku Laine 13/4/4 syöttöä, Remu Raitanen 9/5, Hannes Pöllä 9/4, Edon Maxhuni 9/1, Lasse Gummerus 7/0, Lassi Nikkarinen 6/4/7 syöttöä/4 riistoa, Aatu Kivimäki 3/1, Teemu Knihtinen 2/3, Matias Suvanto 2/2, Anton Vialen 2/0, Vili Nyman 0/0
Lisätietoja: Ottelutilastot
Menetykset kostautuivat 16-vuotiaille pojille
16-vuotiaat pojat aloittivat lupaavasti aggressiivisella puolustuksella, joka piti latvialaiset ilman pelitilannekoria ensimmäiset 13 minuuttia. Puoliajalla mentiin Suomen 25-35-johdossa.
Latvian toisen puoliajan paikkapuolustus puuroutti Suomen hyökkäyksen kolmannella neljänneksellä ja baltialaiset nousivat tasoihin ja lopulta piikkipaikalle.
Päätösneljänneksen viimeisillä minuuteilla ero kasvoi kaksinumeroisiksi, kun latvialaiset pääsivät juoksemaan helppoja lay-uppeja suomalaisten menetyksistä. Loppunumerot kirjattiin Latvialle 64-52.
– 33 menetystä on todella paljon ja moni niistä oli sellaisia, jotka eivät olleet vastustajan hyvyyttä, vaan käytännössä annoimme pallon vastustajille. Joukkuevirheiden ollessa täynnä otimme myös sellaisia virheitä, jotka antoivat vastustajalle mahdollisuuden tehdä helppoja pisteitä, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
Joukkueen kapteenin Elias Valtosen (14/9/3 syöttöä) pelillinen esimerkki sekä Tuomas Heikkilän (0/8) levypallopelaaminen keräsivät Koskelaisen kehut.
Latvia – Suomi 64-52 (10-21, 25-35, 44-42), 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 2.1.2015
Suomi: Elias Valtonen 14/9/3 syöttöä, Mathias Rosvist 11/2/3 syöttöä, Tuukka Jaakkola 8/5, Andre Gustavson 8/4/4 riistoa, Karri Sällylä 6/4, Urho Saarinen 3/2, Benjamin Vanninen 2/8, Tuomas Heikkilä 0/8, Tuomo Antikainen 0/4, Enzo Kaminen 0/1, Markus Lammela 0/0, Tomas Pihlajamäki 0/0
Lisätietoja: Ottelutilastot
18-vuotiaat tytöt hävisivät kaksinkamppailut
Samoin Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hallitsi ensimmäistä puoliaikaa 29-39, mutta latvialaisten sumputtaessa korinalustan toisella puoliajalla suomalaisten kaukoheitot kimpoilivat koriraudoissa. Latvia vei pelin nimiinsä numeroin 68-57 (29-39).
– Vastustaja voitti toisen puoliajan parikymmentä pinnaa. Kun hyökkäyspää ei kulkenut, niin puolustuksessa tuli lapsuksia, kuten keskelle ajoja ja helppoja syöttöjä sisään. Kiteytetysti hävisimme kaksinkamppailuissa toisella puoliajalla, valmentaja Jussi Laakso kertoi.
– Johanna Borenius, joka valitettavasti loukkaantui toisella puoliajalla, toi molempiin päihin energiaa. Muuten joukkue oli aika tasapaksu: kaikille tuli onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.
Boreniuksen saldoksi tuli lopulta 7 pistettä ja 2 levypalloa runsaassa kymmenessä minuutissa. Hänen lisäkseen tehokkaimpia olivat Sandra Karsten (9/3) sekä Sini Mäkelä (6/4).
Latvia – Suomi 68-57 (14-20, 29-39, 47-47), 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro), 2.1.2015
Suomi: Sandra Karsten 9/3, Johanna Borenius 7/2, Sini Mäkelä 6/4, Helmi Tulonen 5/9/4 riistoa, Roosa Lehtoranta 5/2, Marianne Kalin 5/1/3 riistoa, Veera Pirttinen 5/1, Minna Mali 5/1, Nina Augustin 4/2, Ella Väätänen 4/1, Iina Salmenkivi 2/7, Johanna Peltonen 0/4
Lisätietoja: Ottelutilastot
