Historiansa ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Suomen Susijengi on ottanut suunnakseen Bilbaon. MM-kenraaliharjoituksessaan viime lauantaina Ranskan kohdannut Susijengi aloittaa kisaurakkansa lauantaina 30. elokuuta myöhäisillan ottelussa hallitsevaa maailmanmestaria USA:aa vastaan.
Susijengi oli lähellä lähettää shokkiaaltoja ympäri koripalloilevan maailman lauantai-iltana. Suomi johti Strasbourgissa hallitsevaa Euroopan mestari Ranskaa neljä minuuttia ennen loppua kymmenellä pisteellä. Ranska vei kuitenkin kokeneemman kaartinsa uroteoilla viimeiset minuutit 17-2 ja pakeni Susijengin leuoista voittoon lukemin 74–69 (42–33).
Terävästi puolustanut ja kokoylivoimaansa hyödyntänyt Australia sai lisäpontta kolmanteen Suomi-kohtaamiseensa parin viikon sisään, kun Susijengi onnistui upottamaan ensimmäisestä 18 kolmen pisteen heittoyrityksestään vain yhden. Susijengin korintekotuska jatkui ottelun loppuun ja Australia nautiskeli Strasbourgissa nimiinsä 80–57 (40–24)-revanssivoiton.
MM-kisoihin valmistautuva Susijengi onnistui viidennellä yrittämällä avaamaan kesän 2014 voittotilinsä kaatamalla Helsingin Jäähallin hikilöylyissä Australian jatkoajan jälkeen 87–81 (39–28, 72–72). Jäähallin 6,221-päinen kotiyleisö näki kentällä taistelevan ja tinkimättömän Susijengin, kotivoittoon päättyneen trillerin sekä Petteri Koposen väkevän paluun.
Viime kesän EM-kisoissa hopealle sijoittunut koripallon mahtimaa Liettua kaatoi Susijengin toisen kerran viikon sisään hakemalla kotikentällään Klaipedassa 83–66 (40–39)-voiton. Ennakkoluulottomasti pelannut Susijengi johti peliä vielä kolmannen jakson puolenvälin tuntumassa, kunnes Liettua sai paikkapuolustuksellaan susien käpälät tervaan.
Suomen Susijengi lähetti myllykirjeen ensi tiistain kotimaaotteluvastustajalleen Australialle karkaamalla perjantaina ”kahden viisikon pelissä” parhaimmillaan 16 pisteen johtoasemaan kokenutta arvokisakävijää vastaan. Australia vei 95–100 (47–44)-voiton heittokilpailusta, jonka pääosaan nousivat 18 pistettä pommittanut Antero Lehto ja paluun kentille tehnyt Tuukka Kotti.
Maanantaina Liettuaa vastaan kotikentällään Helsingissä pelannut Susijengi on matkustanut lauantainen revanssiottelu mielessään Klaipedaan. Susijengin MM-kisoihin valmistavaan ohjelmaan on myös yllättäen lisätty uusi peli, kun Suomen ja Australian perjantain scrimmage-kohtaaminen on muutettu viralliseksi maaotteluksi.
Suomen Koripalloliiton ja Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen yhteistyönä on valmistunut Susicampus.fi -sivusto, josta löytyy ohjeita ja opastusta koripalloilun eri osa-alueiden harjoittelemiseen.
Hallitseva EM-hopeamitalisti Liettua sai saalista vainunneen Susijengin kintereilleen maanantaina Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa. Liettua komensi kenttätapahtumia alusta loppuun, mutta joutui vilkuilemaan herkeämättä niskansa taakse matkallaan 81–90 (38–46)-voittoon. Susijengin saalistusta Helsingin Jäähallissa seurasi 7,368 katsojaa.
Susijengi – Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle valottaa Suomen koripallomaajoukkueen uskomattomia vaiheita, jotka kulkevat Euroopan alakastista aina Espanjan MM-kisoihin 2014 asti. Kirja tehdään yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa.
Helsingin perinteikäs Nordenskiöldinkadun Jäähalli kerää maanantaina sisuksiinsa monituhatpäisen koripallon ystävien katraan, kun Susijengi kohtaa hallitsevan EM-hopeamitalisti Liettuan Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa. Luvassa on Susijengille maailmanluokan haaste – ja kotiyleisölle ainutlaatuinen tapahtuma.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt kansainväliselle koripalloliitolle (FIBA Europe) hakemuksen vuoden 2015 EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. FIBA Europe julkaisi perjantaina saaneensa ennätysmäärän EM-hakemuksia, kun Suomen ohella järjestelyoikeuksia hakevat Israel, Kroatia, Latvia, Puola, Ranska, Saksa ja Turkki.
Suomen maajoukkueen eli Susijengin Erik Murphy, 23, esiteltiin suomalaismedialle ensimmäistä kertaa Helsingin Jäähallin Royal Clubissa yhdessä päävalmentaja Henrik Dettmannin kanssa. 208-senttinen Murphy odottaa innolla sinivalkoisen pelipaidan laittamista päälleen.
Susijengi ja Saksan maajoukkue pelasivat sunnuntaisen maaottelunsa jälkimainingeissa maanantaina 5×10 minuutin ”scrimmagen”, jonka puitteissa kumpikin joukkue pääsi peluuttamaan koko rotaatioitaan tasaisesti. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen luonnehti tapahtumaa onnistuneeksi.
Suomen Susijengin kesän 2014 ensimmäinen maaottelu Leipzigissä Saksaa vastaan päättyi kotijoukkueen 74–67 (37–39)-voittoon. Pelin avauspuoliskolla paikoin ällistyttävän kypsää joukkuepelaamista esittäneen Suomen avainmiehistö uupui tauon jälkeen, ja Saksa pääsi kuittaamaan helppoja koreja Susijengin puolustuspään nukahduksista.
Susijengin ensimmäiseksi vastustajaksi kesän 2014 maaottelukalenterissa asettuu sunnuntaina Leipzigissä Saksa, joka on nuorentanut joukkuettaan urakalla viime vuosina. Sunnuntain ottelussa kentällä nähdään myös suomalainen maaotteludebytantti, kun Korisliigan MVP Antero Lehto vetää sinivalkopaidan ylleen ensimmäistä kertaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia