Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi EM-kenraaliharjoituksessaan Saksan perjantaina. Suomi ei saanut torstain voittonsa rinnalle toista kotivoittoa, vaan torstaina jyrän alle jäänyt Saksa nipisti perjantaina Tikkurilasta 45–58 (25–32)-vierasvoiton.
Suomen nuorten maajoukkueet nautiskelivat torstaina ”hattutempun” voittamalla kaikki kolme pelaamaansa maaottelua. Tripla-tuplan urakoinut Tuomas Hirvonen ja 25 pistettä nakannut Shawn Hopkins olivat 18-vuotiaiden poikien nimimiehet EM-kisavoitossa Norjasta, Edon Maxhuni upotti voittokorin 16-vuotiaiden poikien Englanti-ottelussa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat vakuuttavan voiton Saksasta.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi Baltian leirityksen voittotilinsä nujertamalla leirin emäntämaa Liettuan ylivoimaisesti pistein 49–78 (26–44). Suomen joukkuepuolustus toimi kuin unelma ja Marianne Kalinin johtama hyökkäys viimeisteli pisteitä tappavan tarkasti.
Suomen 20-vuotiaat miehet ja 16-vuotiaat tytöt keräsivät perjantaina kansainvälistä kokemusta kahden maaottelun verran. 20-vuotiaat miehet kohtasivat Rakveren turnauksessa ikäluokkansa Euroopan mestari Liettuan ja 16-vuotiaat tytöt pelasivat toistamiseen Latviaa vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki toisen perättäisen voittonsa Hollannista nujertamalla vieraansa torstaina trillerissä pistein 74–73 (38–40). Suomen voittokorin upotti vain vajaat kolme sekuntia ennen loppua Ville Hänninen kolmoskaaren takaa. 20-vuotiaat miehet avasivat kesän voittotilinsä 79-76 (35-43)-voitolla Ukrainasta.
Suomen 16-vuotiaat pojat pelasivat tiensä PM-pronssille esittämällä turnauksen parasta puolustuspeliään ja kukistamalla Ruotsin pistein 62–51 (40–28). Suomi haki PM-kisoista mitalien värisuoran, sillä 18-vuotiaat pojat juhlivat PM-kultaa ja 16-vuotiaat tytöt hakivat PM-hopeaa 16-vuotiaiden poikien PM-pronssin lisäksi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue upotti hurjat 19 kolmen pisteen heittoa PM-kisojen päätöspäivän aattona Norjaa vastaan. Suomi tykitti Norjan nurin loppupistein 101–66 (44–35) ja varmisti neljännellä perättäisellä voitollaan ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuden. Myös kolme muuta suomalaisjoukkuetta nappasivat lauantailta voitot.
Suomen 18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen kolmas PM-kisapäivä toi mukanaan joukkueiden kolmannet voitot. 18-vuotiaat pojat kaatoivat viihdyttävässä ja runsaskorisessa ottelussa Islannin 97–91 (39–38), kun taas 16-vuotiaat tytöt olivat Islantia vastaan ylivoimaisia pistein 80–46 (40–22).
Suomen juniorimaajoukkueet kuittasivat Ruotsin Solnassa pelattavien vuotuisten PM-kisojen toisenakin pelipäivänä kolme voittoa neljästä mahdollisesta. 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat toiset perättäisvoittonsa Viron kustannuksella ja 16-vuotiaat pojat hakivat turnauksen ensimmäisen voittonsa.
Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).
Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.
Suomen 15-vuotiaat tytöt ja pojat päättivät runsaan viikon mittaisen Baltian leirityksensä voitokkaasti tiistaina. 15-vuotiaat tytöt loivat Vilnan urheiluakatemian ’97-syntyneet 76–47 (38–20) ja 15-vuotiaat pojat peittosivat Anyksciain ’96-syntyneet 62–42 (36–15).
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet huipentavat Baltian leirityksellä kohtaamalla Vilnan urheilukoulun joukkueet perättäisinä päivinä pelattavissa harjoitusotteluissa. Maanantaina 15-vuotiaat tytöt löivät kotijoukkueen 66–83 (38–39) 15-vuotiaiden poikien joutuessa tyytymään 52–64 (19–29)-tappioon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia