Suomen naisten keskiviikkoinen EM-karsinta-avaus sujui täsmälleen käsikirjoituksen mukaisesti. Energisempi ja taitavampi Suomi prässäsi ja painosti piskuisen Luxemburgin elintilan olemattomiin ja vyörytti Taru Tuukkasen huippupelin tahdittamana Tikkurilan Valtti Areenan siirtoparketilla 114–54 (62–30)-rökälevoiton vieraistaan.
Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee ensi keskiviikkona käynnistyviin EM-karsintoihin voitto allaan. Suomi voitti aaltoillen kulkeneen EM-karsintakenraalinsa Viroa vastaan perjantaina Vantaalla niukasti 63-61 (37-35).
Perjantaina 20 pisteen selkäsaunan Suomelta saanut Liettuan naisten maajoukkue löysi lauantaiksi lääkkeet kotijoukkueen kaatoon. Huolellisella pallonkäsittelyllään jatkuvasti hyviä korintekopaikkoja saanut ja tehokkaalla viisikkopuolustuksellaan Suomen hyökkäyksen betonoinut Liettua haki vierasvoiton pistein 73–86 (35–42).
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli naarassudet saalistivat maukkaan voiton kesän ensimmäisessä kotimaaottelussaan. Suomen aggressiivisen puolustuspelin ja nopeiden hyökkäysten edessä kaatui koripallon mahtimaa Liettua. Suomalaisvoitto viime kesän EM-kisojen seiskasta kirjattiin 85-65 (46-36).
Suomen naisten maajoukkue esiintyy kotiyleisölleen perjantaina ja lauantaina Pasilan urheiluhallilla pelattavissa Liettua-maaotteluissa. Anton Mirolybovin komentama joukkue saa otteluihin nimekkään vahvistuksen, kun päättyneellä sarjakaudella Espanjan kakkosliigan pistekuningattareksi noussut Heta Korpivaara liittyy ”susilaumaan”.
Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa 24.–27.5. Norjan Oslossa järjestettävissä PM-kisoissa. Joukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo joukkueen löytäneen ensimmäisten leiripäivien aikana jyvän tulevissa EM-karsinnoissa vaadittavasta intensiteetistä.
Suomen naisten maajoukkue aloittaa virallisen yhteisharjoittelukautensa tänään torstaina Vantaalla. Joukkue valmistautuu kesä- ja heinäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin uuden päävalmentajansa Anton Mirolybovin johdolla.
Heta Korpivaaran ammattilaiskausi 2011/12 Espanjan Liga Femenina 2:ssa päättyi voitokkaasti, kun Korpivaaran edustama Ferrol rymisteli runkosarjan päätösottelussa Valladolidin kumoon 83–55 (47–27). Korpivaara voitti myös runkosarjan pistekuninkuuden.
Suomen naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt maajoukkue-ehdokkaiden listalleen kaikkiaan 26 pelaajaa. Viime vuosien profiilipelaajien lisäksi listassa on peräti kymmenen ensikertalaista. Naisten maajoukkuekesä alkaa 10.–13. toukokuuta Tikkurilassa järjestettävällä leirillä. Ennen EM-karsintoja (13.6.-14.7.) Suomi pelaa PM-kisat Oslossa ja kohtaa kotiyleisön edessä Viron ja huippumaa Liettuan.
Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan edustama Zamora karisti kipsin heittokädestään ja löi Espanjan liigan viikonlopun kierroksella Gran Canarian vieraissa 52–70 (31–35). Heta Korpivaara puolestaan takoi hurjat lukemat sarjatasoa alempana ja Krista Grossin North Carolina päätti urakkansa NCAA:n runkosarjassa.
Heta Korpivaara upotti 24 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa, kun hänen joukkueensa Ferrol otti taas harppauksen lähemmäs pudotuspelipaikkaa Espanjan kakkosliigassa kaatamalla Léonin 89–59 (44–24). Pudotuspelit lähenevät myös Krista Grossin North Carolina Tar Heelsillä, joka haki viikolla kaksi voittoa USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa.
Ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaava Anni Mäkitalo pääsi juhlimaan mestaruutta joukkueensa Kara Trutnovin kanssa. Trutnov peittosi romanialaisen ICIM Aradin pistein 82–76 Keski-Euroopan liigan Final Four -turnauksen mestaruusottelussa sunnuntaina.
Heta Korpivaaran Ferrolin vahva talvikausi jatkuu Espanjan Liga Fememina 2:n A-lohkossa. Ferrol heitti ensimmäistä kertaa kauden aikana voittosuhteensa positiiviseksi kaadettuaan kotonaan Ensinon 88–68 (42–39).
Taru Tuukkasen Zamora nappasi makean voiton Espanjan liigan viikonloppukierroksella. Tuukkanen heitti 14 pistettä ja sieppasi neljä levypalloa, kun Zamora päihitti Gran Canarian 75–63 (36–37). Sarjaporrasta alempana Heta Korpivaara mätti 32 pistettä.
Naisten maajoukkueen runkopelaajien Tiina Stenin ja Heta Korpivaaran mukaan Suomen arpaonni EM-karsintojen sunnuntaisissa lohkoarvonnoissa oli suotuisa. Molemmat uskovat omiensa yllätysmahdollisuuksiin ensi kesän karsinnoissa.
Tiina Stenin Cadi La Seu nousi 15 pisteen takaa voittoon Espanjan liigan viikonloppukierroksella Burgosia vastaan Stenin heittäessä kahdeksan pistettä. Stenin lisäksi Taru Tuukkasen, Heta Korpivaaran, Anni Mäkitalon ja Krista Grossin joukkueet päättivät viikkonsa voitokkaasti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia