Lauantaina Helsingissä kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on kutsunut liiton kunniajäseneksi Pekka Litmasen. Vuonna 2005 Koripalloliiton toiminnanjohtajan pallilta eläkkeelle jäänyt Litmanen on liiton yhdeksäs kunniajäsen.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen vieraskiertueelta löytämä itseluottamus poiki makean EM-karsintavoiton perjantaina Lahdessa. Suomi aiheutti lohkokärki Romanialle sen avaustappion ja teki tempun näytöstyyliin. Huikeaa heittopeliä esittänyt Suomi poistui parketilta 87-69-voiton kanssa.
Naisten koripallomaajoukkue avasi EM-karsintojen voittotilinsä kukistamalla Sarajevon illassa lauantaina Bosnia-Hertsegovinan 81-75 (43-39) –tuloksella. Kentän hahmona hääri kaikkien aikojen viidenneksi kovimman pistesaldon, 28, kirjauttanut Tiina Sten.
Suomen naisten maajoukkue kykeni haastamaan vahvan, kokeneen Italian vain hetkittäin Tapiolassa keskiviikkoiltana pelatussa EM-karsintaottelussa. Italia kärkkyi irtiottoa useaan otteeseen ottelun edetessä, mutta pystyi karistamaan Suomen kannoiltaan lopulta vasta hieman ennen päätösjakson puoltaväliä. Voittolukemat merkittiin Italian hyväksi 52-68 (28-35).
Nuorten maajoukkueleirille Vierumäelle kokoontuneet tytöt saivat tietoiskun liittyen FIBA Euroopan naisten koripallon teemavuoteen. FIBA Euroopan naiskomission jäsen Lea Hakala avasi tilaisuuden kertomalla syistä, miksi naiskoripalloa halutaan erityisesti nostaa esille Euroopassa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue päätti hienosti sunnuntaina kolmipäiväisen vierailunsa Slovakiaan. Neljän maan turnauksen päätöspäivänä Suomi otti voiton kovatasoisesta harjoitusvastustajastaan, kun Slovenia kaatui jatkoajan jälkeen lukemin 76-72.
Opetusministeriö myönsi perjantaina 9.11. Pro Urheilu -tunnustuksen 16 takavuosina menestyneelle suomalaiselle urheilijalle. Tunnustuksen saaneiden joukossa oli koripalloilija Hilkka Hakola, jolle Pro Urheilu -mitalin ojensi kulttuuriministeri Suvi Lindén.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia