Suomen sudenpentujen vauhdikas maajoukkuekesä 2013 kietaistaan pakettiin 15.–25. elokuuta Unkarin Miskolcissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa. Sinivalkovärejä turnaukseen kantaa Mikko Larkaksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue.
Korisliigaa pelaavan Namika Lahden ensimmäinen amerikkalaishankinta kaudelle 2013/14 on 24-vuotias iso laitahyökkääjä Billy White. 203-senttinen White pelasi viime kaudella Kreikan pääsarjassa AGORin riveissä.
Ensi kaudella Korisliigaa Lahden Suurhallissa pelaava Namika Lahti on solminut neljä merkittävää pelaajasopimusta. Seuran kasvatteihin kuuluva Ilkka Vuori palaa Namikaan kahden Kauhajoella vietetyn kauden jälkeen, Eldar Skamo siirtyy niin ikään Karhusta Lahteen ja parivaljakko Valtteri Mäkäläinen-Vesa Heinonen on solminut jatkosopimukset.
Lahden Suurhalliin ottelunsa pelikaudeksi 2013/14 siirtävä Namika Lahti lähtee myös tulevaan liigakauteen Ilkka Palviaisen, 33, komennossa. Viime kauden joukkueesta lahtelaisrivistöissä jatkaa uuteen liigakauteen Aleksi Alanen, 22.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkaavat tiistaina Tukholman kupeeseen Solnaan, missä pelataan vuotuiset juniorimaajoukkueiden PM-kisat. Uutena joukkueena Pohjoismaiden mestaruudesta mittelee Viro.
Putoamista vastaan taisteleva Namika Lahti aiheutti Korisliigan lauantaikierroksen yllätyksen otettuaan kotivoiton sarjaa johtaneesta KTP-Basketista lukemin 89-83 (42-47). Lauantai-kierroksen muut voitot menivät sarjakärkeen nousseelle Nilan Bisonsille, Joensuun Katajalle, Kouvoille, Kauhajoen Karhulle ja Tampereen Pyrinnölle.
Alkuvuonna kahdentoista voiton putkesta nautiskellut KTP sai tuta lauantaina toisen peräkkäisen tappionsa, kun Kouvot yllätti kotkalaiset Kymenlaakson paikallispelissä 83–63 (41–30). Liigan tyvessä Namika Lahti saavutti jälleen Forssan Koripojat, kun Namika haki jatkoaikavoiton Kauhajoen Karhun vieraana ja FoKoPo taipui kotonaan Korihaille.
Suomen nuorisomaajoukkueiden kiireinen vuosi 2013 käynnistyy tutuissa merkeissä, kun Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kohtaavat Pohjoismaiden ja Baltian parhaimmistoa vuosittaisessa Baltic Sea Cupissa Tallinnassa.
Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
Korisliiga menettää erään kokeneimmista ja värikkäimmistä kotimaisista pelaajistaan, kun Namika Lahden seuraikoni Roope Suonio joutuu lopettamaan peliuransa lonkkavamman johdosta. Suonion, 30, uran viimeiseksi otteluksi jäi 12. lokakuuta Lahdessa pelattu ottelu Namikan ja Tampereen Pyrinön välillä.
Korisliigan jokainen joukkue on nyt päässyt voiton makuun. Viimeisenä joukkueena voittotilinsä avasi Lapuan Korikobrat, joka haki seurahistoriansa ensimmäisen voiton miesten liigatasolla kukistamalla Korihait Uudessakaupungissa 80–85 (39–43). KTP ja Namika Lahti hakivat puolestaan selkeät voitot vastustajistaan.
Korisliigan keskiviikkokierroksen trilleriottelussa Kouvolan Kouvot nitisti Joensuun Katajan pisteen erolla 67–66 (29–41) Chris Hesterin viime hetken vapaaheiton turvin. Namika Lahti puolestaan haki kauden ensimmäisen voittonsa nitistämällä Vilppaan Salossa 64–68 (25–30). Illan muut voittajat olivat KTP, Karhu ja Namika Lappeenranta.
Viime kaudella Korisliiga-debyyttinsä tehnyt amerikkalaispelinrakentaja Emmanuel Holloway, 26, edustaa tulevalla liigakaudella Namika Lahtea. 183-senttinen Holloway esiintyi kauden 2011/12 aikana edukseen Salon Vilppaan viikinkipaidassa.
Kaksi viime kautta Slovakian Extraligassa pelannut amerikkalaissentteri Louis Johnson, 26, liittyy yksivuotisella sopimuksella Namika Lahden liigamiehistöön. Western Illinoisin yliopistosta maailmalle lähteneelle sentterille alkava kausi on neljäs Euroopassa.
Neljäntenä suomalaisena juniorimaajoukkueena B-divisioonan EM-kisoihin lähtee Mikko Larkaksen valmentama 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka tähtää A-divisioonanousuun Makedonian Strumicassa. Larkaksen mukaan joukkueen valmistautuminen kisoihin on ollut haastava, mutta ryhmä on iskussa oikeaan aikaan.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet avaavat vuoden maajoukkuekesän 2012 tällä viikolla Ruotsin Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa. Viime keväänä Suomen 16-vuotiaat voittivat PM-kultaa niin poikien kuin tyttöjenkin sarjoissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia