Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen taival A-divisioonan EM-kisoissa alkoi torstaina suurinumeroisella 53-80 (27-35)-tappiolla Venäjää vastaan. Suomi roikkui iskuetäisyydellä kolmen jakson ajan, mutta tippui venäläiskyydistä täysin päätösjaksolla.
Koripallon maajoukkuekesä lähestyy loppuaan ja alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue suuntaa Kreikkaan A-divisioonan EM-kisoihin ottamaan mittaa ikäluokkansa eurooppalaisesta parhaimmistosta. Suomi kohtaa EM-kisojen alkulohkossa Venäjän, Liettuan ja Ruotsin.
Eurooppalaisessa koripallossa ikäluokkansa kärkiviisikkoon kuuluva Turkki antoi toisessa perättäisessä ottelussa kyytiä Suomen alle 16-vuotiaille tytöille. Perjantai-illan päätteeksi Pyynikin palloiluhallin tulostaululla komeilivat Turkin 53-94 (31-51)-voittolukemat.
Suomen juniorimaajoukkueet jatkoivat hyviä otteitaan helsinkiläisyleisön edessä hakemalla kolme voittoa myös lauantain otteluistaan. Suomi on voittanut kaikki kahdeksan Helsingissä kesän aikana pelaamaansa maaottelua.
Suomen juniorimaajoukkueet hemmottelivat perjantaina helsinkiläistä koripalloyleisöä erinomaisilla esityksillä. 18-vuotiaat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat murskavoitot Virosta ja 16-vuotiaat pojat nousivat kirivoittoon Ruotsista.
Hallitseva Korisliigan Suomen mestari Tampereen Pyrintö on solminut yksivuotiset jatkosopimukset Jesse Niemen ja Joni Harjulan kanssa.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti kymmenpäiväisen Baltian turnauksensa puhtain paperin. Joukkue haki maanantain aamuottelussa 74-67 (61-61, 30-35) jatkoaikavoiton Liettuasta. Voitto oli ryhmälle Baltian turnauksen kuudes yhtä monesta ottelusta sekä yhteensä yhdeksäs perättäinen.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki sunnuntaina jo kahdeksannen perättäisen voittonsa kukistamalla Liettuan 85-76 (37-45). Myös alle 16-vuotiaat pojat pakottivat Liettuan ahtaalle, mutta hävisivät lopulta 72-81 (35-43).
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue otti perjantaina toisen perättäisen voittonsa Valko-Venäjästä lukemin 70-53 (37-25). Alle 18-vuotiaat tytöt puolestaan pakottivat Liettuan jatkoajalle, mutta joutuivat poistumaan salista 63-67 (30-24, 54-54)-tappio niskassaan.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue haki kesän ensimmäisen voittonsa Euroopan A-divisioonan maasta kukistamalla Valko-Venäjän 59-56 (29-33). Suomen piiskasi toisella puoliajalla johtoasemaan pelinrakentajan tontilla kunnostautunut Anni Jämsä.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hakivat täyspotin päihittämällä Viron kolmessa ottelussa tiistaina aamupäivällä. 18-vuotiaat tytöt murjoivat Viron 34 pisteellä, 16-vuotiaat tytöt 24 pistellä ja 16-vuotiaat pojat 13 pisteellä.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet aloittivat Baltian kiertueensa hakemalla vakuuttavat voitot isäntämaa Virosta Tallinnassa pelatuissa maaotteluissa. Alle 18-vuotiaat tytöt puolestaan taipuivat isäntäjoukkueelle.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet matkaavat maanantaina kymmenpäiväiselle Baltian leiritykselle. Maajoukkueet pelaavat leirityksen aikana kaikkiaan 15 maaottelua.
Tampereen Pyrintöön Suomen mestaruuteen luotsannut ja Korisliigan vuoden valmentajaksi tänä keväänä valittu Pieti Poikola, 32, jatkaa mestarijoukkueen peräsimessä myös tulevan kauden. Poikolan apuvalmentajina jatkavat Ilpo Rantanen ja Ismo Niemi ja fysiikkavalmentajana Harri Raivio.
Suomen alle 18-vuotiaat tytöt juhlivat koripallon Pohjoismaiden mestaruutta kukistettuaan sunnuntain finaaliottelussa Tanskan. Kolme muuta suomalaisjoukkuetta saivat puolestaan sunnuntaina kaulaansa pronssimitalit.
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selvitti tiensä PM-kisojen finaaliin kukistettuaan PM-alkusarjan päätösottelussaan Islannin. Muut kolme suomalaisjoukkuetta pelaavat sunnuntaina pronssimitaleista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia