Kotkan Peli-Karhujen luottolaitahyökkääjä Lisa Lee paistatteli parrasvaloissa lauantai-iltana Espoossa pelatussa naisten Suomen cupin finaalissa. Kaikkiaan 37 pistettä heittänyt ja kahdeksan levypalloa kahminut Lee piti PeKan päätä pinnalla vaikeiden hetkien läpi aina 64-71 (29-32)-voittoon asti.
Viime keväänä SM-mitaleihin kauden päättäneet Espoo Team, Catz Lappeenranta ja Peli-Karhut lukeutuvat alkavallakin kaudella suosikkien kaartiin. Keskiviikkona kolmikko näytti osaamistaan raivaamalla tiensä naisten Suomen cupissa neljän parhaan joukkoon.
Perjantaina ja lauantaina käynnistyvässä naisten SM-sarjassa on tutut ennakkosuosikit, mutta myös laaja joukko haastajia. Naisten SM-sarjajoukkueet esittäytyivät medialle maanantaina Helsingissä Koripalloliiton perinteisessä sarjakauden avausinfossa. Seuraavassa tilaisuuden antia joukkue joukkueelta.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Napolin EM-kisoissa saavuttama yhdeksäs sija oli Suomen juniorimaajoukkueiden paras arvokisasijoitus sitten vuoden 1992, jolloin alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui EM-kisoissa kahdeksanneksi.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ratsasti vahvan ensimmäisen puoliajan turvin 76-63 (41-27) voittoon Puolasta viimeisessä ottelussaan Napolin EM-kisoissa. Puola-voiton myötä Suomi sijoittui A-divisioonan EM-kisoissa lopulta yhdeksänneksi.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti sijoitusottelunsa A-divisioonan EM-kisoissa kukistamalla Liettuan 59-51 (39-28). Päävalmentaja Harri Jokelan mukaan ottelusta jäi rutkasti parantamisen varaa sunnuntaiseen otteluun, jossa ratkotaan kisasijoitusten 9.-10. kohtalo.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella oli mahdollisuus selvittää tiensä EM-kisojen puolivälierävaiheeseen voittamalla Turkki keskiviikkoiltana, mutta pitkät ja vahvat turkkilaiset eivät antaneet Suomen yllättää. Suomi hävisi Turkille 45-61 (26-36) ja pelaa jatkossa sijoista 9.-12.
Maanantai-illan niukka tappio Italialle ei näkynyt Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen otteissa, kun Suomi pyöritti koripallon mahtimaa Serbian kumoon ylemmän jatkosarjan ottelussa 61-53 (39-24). Serbia oli edellisenä iltana vastannut kisojen suurimmasta yllätyksestä kukistamalla Espanjan 59-56.
Naisten hallitsevan Suomen mestarin Espoo Teamin pelaajarunko SM-sarjakaudelle 2009/10 on koossa. Joukkueen avainpelaajat Niina Laaksonen ja Susanna Rinta saavat seurakseen uuden amerikkalaisvahvistuksen sekä lukuisia nuoria lupauksia.
Kahdesta perättäisestä tappiosta sisuuntunut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti ylemmän jatkosarjan ennakkoluulottomasti pistämällä Italian tiukoille. Italia onnistui kuitenkin kukistamaan Suomen 64-62 (26-30) kiistanalaisten viimeisten sekuntien jälkeen.
Alle 16-vuotiaiden tyttöjen hallitseva Euroopan mestari Espanja ei jarrutellut suotta lauantaisessa EM-alkusarjaottelussa Suomea vastaan. Espanjalaiset murskasivat A-divisioonanousija Suomen näytöstyyliin 83-37 (47-20). Kahdesta tappiosta huolimatta Suomi eteni EM-kisojen ylempään jatkosarjaan.
A-divisioonan EM-kisat voitolla Valko-Venäjästä avannut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui perjantaina myöntämään Belgian paremmakseen lukemin 64-73 (20-39). Suomen kohtaloksi koitui ottelun toinen jakso, jonka Belgia myllytti nimiinsä murskaavasti 22-3.
Sarjanousua Euroopan A-divisioonaan viime kesänä juhlinut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi EM-kisaurakkansa Napolissa riemukkaasti karkaamalla Valko-Venäjältä 68-52 (32-23). Tasaisesti edennyt ottelu repesi sinivalkoisten hyväksi lopullisesti päätösjaksolla.
Viime kesänä Euroopan A-divisioonaan noussut Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai esimakua ikäluokkansa eliittitason koripallosta viime viikolla Tampereella järjestetyillä Nuorten Olympiafestivaaleilla. Kokemusta rikkaampi joukkue matkaa Napolin EM-kisoihin tavoitteenaan paikka ylemmässä loppusarjassa.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet saivat voittotilinsä auki Nuorten Olympiafestivaalin päätöspäivän aamuna Tampereella. Tytöt hallitsivat kenttätapahtumia täydet 40 minuuttia Puolaa vastaan ja voittivat ottelunsa 69-61 (41-35), kun taas pojat veivät viimeisen kuusiminuuttisen nimiinsä 16-0 ja löivät Tshekin 73-66 (32-30).
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet pelasivat torstaina EYOF:n alemman loppusarjan avausottelunsa. Hallitseva Euroopan mestari Espanja päihitti Suomen tytöt avauspuoliajan hurmoksen turvin 72-47 (45-22) ja urheilullinen Ranska juoksi pojilta jalat alta numeroin 111-65 (50-33).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia