Suomen 18-vuotiaat pojat sijoittuivat perinteikkäässä Albert Schweitzer –turnauksessa lopulta kuudenneksi. Lauantaisessa sijoitusottelussa Suomi kohtasi ärsytetyn Yhdysvaltain maajoukkueen. USA oli jäänyt ensi kertaa sitten vuoden 1971 mitalipelien ulkopuolelle ja uhkui näyttöhaluja. Suomi joutui antautumaan levypallokahinoissa, joiden myötä ottelu meni amerikkalaisille lukemin 96-69.
Ei välttämättä kaunista, mutta tarpeeksi tehokasta. Siinä Suomen 18-vuotiaiden poikien resepti torstai-iltana isäntämaa Saksaa vastaan perinteikkään Alber Schweitzer –turnauksen jatkosarjan päätöspelissä. Suomi voitti Saksan lukemin 86-77 ja pelaa lauantaina turnauksen sijoista 5-6.
Ikäluokan EM-kisoihin selviytynyt Turkki osoitti vahvuutensa keskiviikkona Suomen 18-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Albert Schweitzer –turnauksessa. Suomi tosin avitti turkkilaisvyörytystä uinumalla onnensa ohi ensimmäisellä puoliajalla. Turkki voitti jatkosarjan avauspelin lopulta 95-78.
Ensi kesänä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoja isännöivä Espanja osoittautui liian suureksi palaksi Suomen nuorille Albert Schweitzer –turnauksen kolmantena päivänä. Fyysinen Espanja hallitsi korinalustoja ja vei voiton lukemin 76-63. Samalla Espanja otti ykkössijan alkulohkossa C. Kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut Suomi sijoittui toiseksi ja eteni näin kovatasoisen turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.
Suomen 18-vuotiaiden eli vuonna 1986 syntyneiden poikien maajoukkue jatkoi hienoja otteitaan Albert Schweitzer –turnauksen toisena päivänä. Avauspäivänä napattu yllätysvoitto Australiasta sai jatkoa, kun Hollanti kaatui selvänumeroisesti 91-65. Voitollaan Suomi varmisti jo paikkansa huipputurnauksen kahdeksan parhaan joukossa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai balsamia haavoilleen heti Albert Schweitzer –turnauksen avausottelussa. EM-jatkokarsinnoissa kaikki ottelunsa viime viikolla hävinnyt Suomi aloitti upeasti Mannheimissa pelattavan huipputurnauksen ja kaatoi Australian lukemin 81-77.
Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue esittäytyi edukseen kotiyleisönsä edessä, kun joukkue kohtasi lauantaina Helsingissä Viron. Suomi kukisti vieraansa intensiivisellä puolustuspelillä ja iloisella hyökkäypelaamisella lukemin 97-55. Joukkueet kohtaavat toistamiseen Malmin Kauppaoppilaitoksella sunnuntaina 22.2. klo 14.
Maanantaina 8.12. päättyneessä Canon All Star Cupissa oli mukana yli 250 tulevaisuuden koripallotoivoa. Maajoukkuetoimintaa varten kartoituksessa Vierumäellä olivat tapahtumassa 1987- ja 1989-syntyneiden ikäluokat. Seuraavassa Canon All Star Cupin palkittujen ja kisavoittajien lista sekä ikäluokkien pelaamien otteluiden tulokset ja tilastot.
Suomen 16-vuotiaat tytöt venyivät hienoon 89-80-voittoon Bulgariasta EM-jatkokarsintojen kolmantena päivänä. Voitostaan Suomi saa kiittää erinomaista aloitustaan, jonka ansiosta bulgaarit olivat häviöllä lähes 20 pisteellä ennen hurjaa loppukiriään. Suomen 16-vuotiaat pojat puolestaan kärsivät kirvelevän 83-85-tappion Bulgarialle.
Viikonvaihteessa Helsingissä pelattu B-poikien neljän joukkueen SM-lopputurnaus Final Four päättyi ToPo:n mestaruusjuhliin. Loppuottelussa ToPo kaatoi Vantaan Pussihukat 83-72 (40-33). Pronssiset mitalit matkasivat niin ikään pääkaupunkiseudulle, kun Tapiolan Honka voitti pronssipelissä Peli-Karhut 80-64 (36-46).
Suomen 15-vuotiaiden (synt. 1987) poikien maajoukkue sijoittui hienosti toiseksi neljän maan Baltic Cup -turnauksessa Viron Mustveessä. Toinen sija heltisi kuitenkin vasta korisuhdevertailun jälkeen, kun Suomi päätyi tasapisteisiin Ruotsin ja Viron kanssa varsin tasaisessa turnauksessa.
Suomen 15-vuotiaiden (1987-syntyneiden) poikien maajoukkue pelasi viime viikonvaihteessa ensimmäiset maaottelunsa Virossa maan vastaavan ikäluokan yhdistelmää vastaan. Suomen aloitus oli voitokas, sillä Viro kaatui kahdesti; lukemin 75-54 ja 77-75.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia