15-vuotiaille pojille ensimmäiset maaotteluvoitot

Suomen 15-vuotiaiden (1987-syntyneiden) poikien maajoukkue pelasi viime viikonvaihteessa ensimmäiset maaottelunsa Virossa maan vastaavan ikäluokan yhdistelmää vastaan. Suomen aloitus oli voitokas, sillä Viro kaatui kahdesti; lukemin 75-54 ja 77-75.

Nuorimman maajoukkueryhmän kevät on ollut harjoitusturnausten ja leireilyn aikaa. Ensimmäisiin otteluihin joukkue valmistautui edellisenä viikonloppuna leireilemällä 24 pelaajan voimin. Näistä 12 pelaajaa valittiin edustamaan Suomea ikäluokan ensimmäisiin maaotteluihin Viroon. Viron seurajoukkueita Suomi oli jo kohdannut pariinkin otteeseen, joten tiedossa oli mitä tuleman piti.

Suomi-pojat olivat varsin innostuneita ensimmäisestä virallisesta maaottelustaan lauantaina, eikä päävalmentaja Bernard Harriksen juuri tarvinnut motivoida joukkuettaan. Pelin alkuminuuteista lähtien Suomi vei ja Viro tuli perässä. Kansainväliseen prässäävään puolustukseen pyrkien Suomi loi painetta koko ajan ja otti ylimääräisen tilan vastustajalta pois, onnistuen siinä hyvin. Riistoja Suomi kokosi muhkean määrän, kiitos hyvin toimineen joukkuepuolustuksen. Puoliajalla Suomi johti jo 14 pisteellä (35-21). Toisella puoliajalla joukkue pelasi laajalla rintamalla varsin tasaisesti ja onnistujia löytyi. Eniten Viroa kurittivat Mikot Koivisto (19/4) ja Varis (10/1), joka kuitenkin joutui jättämään pelin kolmannella jaksolla rannevamman vuoksi. Pussihukkia edustava Koivisto palkittiin Suomen parhaana.

Sunnuntain kohtaamisesta oli odotettavissa tiukempi ja fyysisempi ottelu ja näin tapahtuikin. Alkutahdit löi heti alkuun lauantain tappiostaan ärsyyntynyt Viro. Kotijoukkue puolusti aggressiivisesti syöttölinjoja yli sekä juoksivat screenien avulla helppoja koreja. Suomikin sai alkuvaikeuksien jälkeen hyökkäyspelinsä kuntoon ja pääsi puoliajalle seitsemän pisteen johdossa (40-33). Suomen puolustus toimi edelleen prässäävänä ja vastustajalle koitui kosolti menetyksiä. Levypallot jäivät erittäin hyvin suomalaisnäppeihin, josta kertoo se, että Viro ei saanut yhtään hyökkäyslevypalloa koko ottelussa. Toisaalta se heitti kylläkin koko pelin ajan varsin korkealla prosentilla heittonsa sisään. Puolen kentän puolustuksessa Suomi oli omaa luokkaansa. Vaikeuksia oli puolustukseen paluussa sekä screenien puolustuksessa. Kolmannen jakson jälkeen Suomi oli häviöllä kuudella pisteellä ja neljännen alunkin vei Viro nimiinsä. Vielä kaksi minuuttia ennen loppua Suomi oli tappiolla yhdeksällä pisteellä, kunnes käynnistyi Suomen kiri. Aikalisällä Harris sai juonittua aimoannoksen voitontahtoa pojille. Pallo vietiin virolaiskäsistä muutaman kerran, levypallot kerättiin tunnollisesti ja pallot pistettiin koriin. Lopputuloksena hieno 77-75-voitto. Parhaiten onnistuivat Koivisto (18/5), Peli-Karhujen Jouko Järvinen (12/0) ja Torpan Poikien Mikko Pehkonen (12/3), joka henkilökohtaisella panoksellaan taisteli loppuhetkillä voiton Suomelle.

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueen toiminta jatkuu kesäkuun puolivälissä, jolloin joukkue matkaa jälleen Viroon. Tuolloin edessä on Baltic Cup, jossa Suomella on vastassa mm. Viro ja Ruotsi. Kesän päätähtäin on elokuun puolivälissä pidettävät EM-karsinnat Irlannissa, jossa isäntämaan lisäksi vastaan asettuvat Englanti, Islanti ja Italia. Kolme parasta selviytyy karsinnan toiseen vaiheeseen.

Viro – Suomi 54 – 75 (21-35), 15-vuotiaiden maaottelu, Pärnu, Viro 18.5.

Mikko Koivisto 19/4 Jarkko Kyllönen 2/4 Tero Laitinen 6/3 Teemu Rintala 2/0 Tommi Pinta 2/2 Mika Suokas 3/2 Jouko Järvinen 9/2 Mikko Varis 10/1 Oscar Smart 7/5 Jaakko Koskinen 7/0 Mikko Pehkonen 0/5 Cedrik Latimer 8/9

Viro – Suomi 75 – 77 (33-40), 15-vuotiaiden maaottelu, Pärnu, Viro 19.5.

Mikko Koivisto 18/5 Jarkko Kyllönen 0/0 Tero Laitinen 9/6 Teemu Rintala 4/0 Tommi Pinta 4/4 Mika Suokas 0/2 Jouko Järvinen 12/0 Mikko Varis loukkaantunut Oscar Smart 5/1 Jaakko Koskinen 4/4 Mikko Pehkonen 12/3 Cedrik Latimer 8/5