Jälleen pakkovoiton edessä ollut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue osoitti taas huikeaa venymiskykyään karkaamalla Belgialta B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan ottelussa 86–74 (37–40). Voitollaan Suomi eteni kisojen neljän parhaan joukkoon ja pelaa viikonloppuna paitsi B-divisioonan mestaruudesta, myös paluusta A-divisioonan EM-kisoihin.
Ray Ailuksen valmentaman Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen haave paikasta Euroopan A-divisioonassa elää. Myöhään keskiviikkoiltana joukkue tokeni kisojen isäntäjoukkue Bosnia & Hertsegovinan tyrmäysalusta ja kaivoi tiensä viimeisten minuuttien hermopelillä 86–84 (36–45)-voittoon mykistäen sarajevolaisyleisön.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti alkusarjaottelunsa ikäluokan B-divisioonan EM-kisoissa väkevästi hyydyttämällä huikeassa heittovireessä olleen Islannin ja karkaamalla väkisin 86–78 (45–49)-voittoon. Voitto siivitti Suomen kisojen kahdeksan parhaan joukkoon pelaamaan noususta Euroopan A-divisioonaan kesäksi 2013.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki jo kolmannen peräkkäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa lyömällä Sveitsin rutiinipelillä 67–51 (40–21). Suomen alkusarjataival huipentuu maanantai-iltana pelattavaan Islanti-otteluun, jonka voittaja etenee turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki elintärkeän voiton hegemoniaottelussaan Ruotsia vastaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Kolmannen jakson alussa Ruotsi sai pelin hallintaan, mutta Suomi käänsi tilanteen Joonas Lehtorannan ja Niko Mattilan johdolla ja raivotti 91–76 (44–37)-voiton.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoista lyömällä Norjan 74–49 (44–25). Norja kiusasi Suomea pitkään, mutta Suomi karkasi avausvoittoonsa viimeisen jakson alkuminuuteilla.
Ray Ailuksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi B-divisioonan EM-kisojen turnaussuosikin Montenegron tasaiseen voittotaisteluun kisojen avauspäivänä. Tasainen ottelu ratkesi viime minuuteilla, kun Montenegro hyydytti paikkapuolustuksellaan Suomen korinteon. Montenegro vei pisteet 71–76 (38–33).
Ray Ailuksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsee B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa tuttuun seuraan, kun Ruotsi, Norja ja Islanti hakevat revanssia toukokuussa PM-kultaa juhlineesta Suomesta. Suomen muut alkulohkovastustajat 9.-19. elokuuta pelattavissa kisoissa ovat Montenegro ja Sveitsi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ryhdistäytyi torstain suurinumeroisen Hollanti-tappion jälkeen ja pelasi Hollannin kanssa jatkoajalle venyneen trilleriottelun perjantaina Tampereella. Suomen harmiksi Hollannin Shane Hamminkin neljä sekuntia ennen loppua upottama vapaaheitto vei vieraat 79–80 (42–43, 73–73)-voittoon.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi pelejään ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa kaatamalla kahden välipäivän jälkeen Itävallan 56–53 (27–18). Emmi Leino ja Noora Korhonen olivat joukkueensa terävimmät. 18-vuotiaat pojat puolestaan hävisivät Tampereella Delfin Basketin avausottelussa Hollannille 56–81 (26–40).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi perjantain maaottelussa Liettuassa Kroatian, joka kaksi vuotta sitten juhli samalla ikäluokalla 16-vuotiaiden poikien EM-kultaa. Superlupaus Dario Saricin johtama Kroatia löi Suomi-pojat 81–52 (37–21). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue puolestaan kaatui B-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 54–58 (28–31).
Suomen 18-vuotiaat tytöt kurittivat Sveitsiä koko arsenaalillaan B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa takoen taululle 71–42 (37–23)-voittoluvut. 16-vuotiaat pojat puolestaan varmistivat pelaavansa omissa kisoissaan yhdeksännestä sijasta, ja 18-vuotiaat pojat kiusasivat Liettuaa Druskininkaissa.
Pekka Salmisen valmentama Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue säilytti mahdollisuutensa pelata noususta Euroopan A-divisioonaan kukistettuaan Aleksi Akpason ja Daniel Dolencin huippupelin turvin Iso-Britannian 67–64 (37–33). 18-vuotiaat miehet puolestaan taipuivat Tikkurilassa Tshekille jatkoajan jälkeen 78–81 (39–41, 71–71).
Suomen 16-vuotiaat tytöt kasvattivat perättäisten EM-kisavoittojensa lukumäärän jo viiteen runtelemalla Israelin ylemmän EM-jatkosarjan ottelussa 85–39 (47–14). Vakuuttavasta maaotteluvoitosta vastasivat myös 18-vuotiaat pojat, jotka löivät Tikkurilassa Tshekin 85–69 (43–38) laajan rintaman onnistumisilla.
Kotkalainen KTP-Basket vahvistuu Korisliigan kotimaiseen eliittiin kuuluvalla Timo Heinosella. Heinosen ja KTP:n sopimus on kaksivuotinen. 198-senttinen, 30-vuotias Heinonen on pelannut pääsarjauransa aikana Pussihukissa ja Torpan Pojissa.
Koripallon tuore miesten Suomen mestari Nilan Bisons putsasi palkintopöydän Koripalloliiton kauden päätöstilaisuudessa. Loimaalaisjoukkueesta pokkasivat palkinnot Jeb Ivey, Matti Nuutinen sekä valmentaja Greg Gibson. Joensuun Katajan Sami Lehtoranta puolestaan palkittiin toistamiseen urallaan Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia